HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

25.10.2013

Esko Hjelt (1914–1941)

Esko Uolevi Hjelt

(Jekku)
Painija, yrittäjä
Syntynyt  
24.11.1914 Lapua
Kuollut  
25.7.1941 Kitee
Kuolinsyy  
Kaatui
Vanhemmat  
Ossi Hjelt (1883–1929)
Lapset  
Juha Hjelt

Esko Uolevi Hjelt (1914–1941) oli lapualainen arvokisapainija ja yrittäjä. Hän voitti pronssia Kööpenhaminan EM-kisoista 1935. Hän kaatui jatkosodassa vain 26-vuotiaana.

Suomalaispainin kirkkaimpia tähtiä

Esko Hjelt syntyi Lapuan kruununvoudin perheeseen. Hän harrasti pienestä pitäen liikuntaa monipuolisesti. Kouluaikanaan Lapuan Yhteiskoulussa vuosina 1928–1934 hän kuului pallopeleissä, voimistelussa ja painissa koulunsa valioluokkaan.[1]

Jo varhain hän edusti eri lajeissa kouluaan ja Lapuan Virkiää piirin ja kansallisissa kilpailuissa. Kun hän 14-vuotiaana alkoi keskittyä painiin, nousi hänen urheilu-uransa nopeasti kansalliselle ja kansainväliselle huipputasolle.

Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän saavutti 18-vuotiaana koulupoikana, nuorimpana Suomen mestarina siihenastisessa painihistoriassa. Kaikkiaan hän voitti Suomen mestaruuden kreikkalais-roomalaisessa painissa viisi kertaa: vuosina 1934 ja 1946 sarjassa alle 56 kg ja vuosina 1937–1939 sarjassa alle 61 kg. 

Esko Hjelt edusti suomenmestaruustasolla kaksi kertaa kotkalaista Hallan Visaa ja kolme kertaa Lapuan Virkiää. Hän oli Kotkassa Hallan Visan kutsumana sekä työ- että urheilutehtävissä.

Hyvin nuorena Esko "Jekku" Hjelt menestyi myös kansainvälisissä mittelöissä. Kööpenhaminan EM-kisoista tuli pronssia vuonna 1935. Maaotteluedustajana Hjelt paini menestyksellisesti Viroa, Ruotsia ja Unkaria vastaan.

Vuonna 1936 Hjelt valittiin Berliinin olympialaisten painijoukkueeseen. Valitettava tapaturma esti kuitenkin olympialaisiin osallistumisen. Jekku loukkasi alaleukansa harjoituksissa Viipurissa niin pahoin, että molemmat leukaluut menivät poikki. Painivalmentaja August Jokinen pahoitteli tapahtunutta julkisessa sanassa: "Kyllä Jekun olisi pitänyt päästä Berliiniin. Hän oli jo karsinnoissa purevassa kunnossa, ja siitä hän olisi vielä paljon parantunut. Jekku olisi tuonut Berliinistä kultaa."

Esko Hjelt sai vuonna 1939 urheilusaavutuksistaan Vaasa-lehden kultamitalin parhaana eteläpohjalaisena urheilijana sekä Suomen Painiliiton kultareunaisen ansiomerkin.

Suomen Urheilulehti, Uusi Suomi ja Vaasa luonnehtivat aikanaan Jekkua painijana: Hänen tuliset heittonsa ja reippaat nostonsa sekä yllätykselliset selkävoittonsa pitivät katsomon aina valppaana. Hänessä tuli esiin luonteenomaisesti ja aidosti pohjalainen painitemperamentti - aavistamattoman nopeasti hän suoritti heittonsa ja siinä oli oiva annos oikeaa mielikuvitusta ja voittoon, oikeaan selkävoittoon, pyrkivää suoritusta. Hän oli painijana tulinen, nopea, teknillinen, älykäs, surkeilematon. Hän oli nopean suomalaisen painityylin loisteliaimpia edustajia, mies, joka osasi sekä hävitä että voittaa.

Urheilun ohella yrittäjänä

Esko Hjelt loi urheilun ohella uraa myös yrittäjänä. Hän oli yhdessä lankonsa Erkki Annalan kanssa perustamassa värjäys- ja pesulatoimintaa harjoittavaa Lapuan Värjäämöä. Hjelt oli yrityksen toimitusjohtaja 1938–1941 sodan aiheuttamia katkoja lukuun ottamatta.

Tuloksellinen yritys työllisti parhaimmillaan toistakymmentä henkilöä ja ehti ennen sotia hankkia myös kotimakoneita ja näin aloittaa koneellisen kutomoteollisuuden Lapualla.

Yrityksen nimi muuttui myöhemmin Väri- ja Kutomoteollisuudeksi ja siitä edelleen Värikutomoksi.

Isänmaan kallis uhri

Vuonna 1936 Esko Hjelt suoritti reserviupseerikoulun kurssin.

Talvisotaan hän osallistui joukkueenjohtajana, ja haavoittui vaikeasti 18.2.1940. Hän toipui kuitenkin vammastaan ja osallistui jatkosotaan kohoten nopeasti luutnantiksi ja komppanian päälliköksi.

Jatkosodassa hänen viimeistä otteluaan heinäkuussa kuvasi joukkueenjohtaja seuraavasti: "Pataljoonamme lähti varhain aamulla hyökkäämään tavoitteena Kiteen pitäjän Haapavaaran kylän Ihalanvaara. Komppaniamme saavutti päällikkömme, Jekku Hjeltin päättäväisellä ja taitavalla johdolla helposti sille määrätyn tavoitteen. Ihalanvaaran miehittämisen aikana aloitti vihollisen tykistö ja krh hirvittävän keskityksen, joka kesti vajaan tunnin. Sen ollessa rajuimmillaan lähti velvollisuudentuntoinen komppanianpäällikkömme katsomaan erästä joukkuetta, joka oli asemissa kauempana. Tällä uhkarohkealla matkalla tapasi päällikkömme kohtalonsa – kranaatinsirpaleet maalinsa."

Vaasa-lehti totesi muistokirjoituksessaan: "Mutta ottelu koskikin, ei Suomen mestaruutta, vaan sen vapautta. Hjelt oli yksi sen ottelun sankareista, yksi vapaudenristin sotureista."

Julkaisuhistoria:

25.10.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Naishenkilöitä meijerityössä (P00:2497)

Logot