HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

22.10.2013

Lapuan laki

Lapuan laki on vuonna 1843 säädetystä Lapuan suurpitäjän kyläasetuksesta käytetty nimitys. Myöhemmin samaa termiä käytti lapuanliike 1930-luvulla perustellen sillä harjoittamaansa omankädenoikeutta.

Lapuan suurpitäjän kyläasetus 1843

Hallitus Sääntö ja Kylän Asetus, Lapuan Pitäjäsä, laitetut wuonna 1843, säädettiin kuvernööri C.O. Cronstedtin esityksestä. Lapuan pitäjänkokous oli 1842 hyväksynyt koko suurpitäjälle yhteisen kyläasetuksen, mutta kuvernööri vaati siihen lisäyksiä. Näin syntyi kaksiosainen pitäjänkyläasetus, jonka hallitussääntöosassa on 15 ja kyläjärjestyksessä 39 pykälää ja jonka pitkä nimi lyhentyi kansan suussa muotoon Lapuan laki.

Kovakantinen järjestyssääntö painettiin Wolffin kirjapainossa Vaasassa 1844. Lapuan laki määrättiin luettavaksi pitäjän kaikissa – LapuanNurmonAla- ja Ylihärmän sekä Kauhavan – kirkoissa kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi kirjanen oli jaettava jokaiseen talouteen. Nykyisin hallitussääntö ja kylänasetus on bibliografinen harvinaisuus.

Asetuksen taustaa

Lapuan hallitussääntö ja kyläasetus syntyi puukkojunkkariajan varjostamassa ilmapiirissä. Järjestyssääntö käytti kylän päällysmies -nimitystä oltermanneista, joiden valinta oli uskottu pitäjänkokoukselle.

Hallitussäännön mukaan päällysmiesten ja apumiesten velvollisuus oli pitää alueellaan järjestystä ja siivoa ja heidän oli tutkittava kaikki rikokset sekä ilmoitettava ne nimismiehelle. Jokaisen oli annettava päällysmiehille ja apumiehille kaikki kunnia heidän toimittaessaan virkaansa.

Asetuksen sisältö

Varsinainen kyläasetus säätelee oltermannihallintoa, hallitussääntöosa taas yleistä järjestystä. Järjestyskysymys puolestaan edustaa Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä 1770- ja 1780-luvulla syntyneen pitäjäkurin tiukinta muotoa.

Hallitussääntö määräsi kahden ruplan sakon uhalla työtä tekevälle kansalle öisen ulkonaliikkumiskiellon (ks. Ulkonaliikkumiskielto Suomessa), joka talvisin alkoi kello yhdeksältä ja kesäisin kymmeneltä. Vuosina 1844–1893 tämän pykälän perusteella jaettiin Lapuan kihlakunnankäräjillä 432 sakkotuomiota, pääasiassa nuorille. Luvattomista hevosajeluista sakotettiin samaan aikaan yli 200, kuokkavierailuista yli 100, luvattomista tansseista lähes 200, joutilaisuudesta 225, henkikirjoitusrikkeistä 90 ja muista syistä 10 kertaa.

Kaikkiaan Lapuan lain mukaisia rangaistuksia annettiin 50 vuoden aikana yli 1250 kertaa, jolloin osa sai tuomionsa kahdesta tai joskus useammastakin eri syystä. Rangaistujen määrä nousi yhteensä 1067 henkilöön, mutta koska muutamia rangaistiin toistamiseen, heidän todellisen määränsä voi arvioida nousseen noin 1050 henkeen. Sakotetuista lähes 700 sai rangaistuksensa Lapuan lain soveltamisen ensimmäisenä vuosikymmenenä.[1]

Hallitussäännön 3. pykälä määräsi, että jos päällysmies tai apumiehet tarvitsivat apua tappelun tai muun siivottomuuden takia, kaikki isännät olivat velvollisia heitä auttamaan. Varsinkin heränneet, jotka maailmankatsomuksensa mukaisesti noudattivat kirjaimellisesti Lapuan lakia, olivat valmiit yhteisvoimin ja jopa väkivaltaisin keinoin palauttamaan järjestyksen. Niinpä puukkojunkkareitten ja heränneiden välille syntyi yhteenottoja varsinkin Ylihärmässä, ja ne jatkuivat 1880-luvulle saakka. Tätä suurlapualaista laintulkintaa kuvastaa Samuli Paulaharjun Härmästä keräämä hokema: ”Kun laki loppuu, niin korennolla jatkethan.”[2]

Lisäksi hallitussääntö antoi ohjeita kylän paloturvallisuudesta, palkollisten henkikirjoittamisesta ja palveluksesta eroamisesta, nuorten kokoontumisista sekä sakkojen perimisestä. Kyläjärjestysosa keskittyi pääosin oltermannihallinnon käytännön toimintaan.

Asetuksen välittömät seuraukset

Aika ajoin Lapuan lakia toteutettiin miltei joukkorangaistuksen luonteisesti. Niinpä hallitussäännön soveltamisen ehkä kiivaimpaan aikaan 1845 useampi kuin joka kymmenes nuori mies oli kihlakunnanoikeudessa vastaamassa pitäjäkuririkkomuksestaan. Tällöin kaikista kihlakunnanoikeuden sakoista langetettiin 36 % Lapuan lain perusteella. Edelleen Lapuan lain voimassaoloaikana sakotettiin lähes 50 puukkojunkkarina tunnettua henkilöä – heidän joukossaan Antti Rannanjärveä ja Jaakko Pukkilaa.[3]

Paikallistasolla yleisen järjestyksen ja samalla hallitussäännön valvonnasta vastasivat viime kädessä nimismiehet, joiden äärimmäisen ahdasmielinen suhtautuminen nuoriin synnytti väkivaltaista vihaa heitä kohtaan. Niinpä yksi nimismies surmattiin ja lisäksi ainakin kolmea vastaan tehtiin murhayritys. Myös jotkut paikkakunnan papit joutuivat nuorten vihoihin.[4]

Lapuan laki oli tarkoitettu puukkojunkkareitten aiheuttaman epäjärjestyksen hillitsemiseksi. Tulos oli kuitenkin päinvastainen. Suurpitäjän henkirikollisuusluvut kasvoivat hallitussäännön säätämisen jälkeen kaksin-, jopa kolminkertaisiksi. Samoin suurpitäjässä aloittivat ”häjyilynsä” aikakauden ehkä kuuluisimmat puukkojunkkarit: ylihärmäläinen Antti Rannanjärvi (1828–82), alahärmäläinen Antti Isotalo (1831–1911) sekä kauhavalainen Jaakko Pukkila (1831–?).

Lapuan laki heijastuu monin tavoin myös Artturi Järviluoman 1914 julkaisemaan näytelmään Pohjalaisia, jonka tapahtumat näyttävät sijoittuvan juuri Lapuan suurpitäjän alueelle. Näytelmän vuorosanoissa mainitaan Lapuan hallitussääntö pari kertaa oikealta nimeltäänkin.[5]

Käräjäpöytäkirjojen mukaan hallitussäännön rangaistuspykälät jäivät pois käytöstä jo 1880- ja 1890-luvun vaihteessa, vaikka oltermanninsauvat saattoivat vielä sen jälkeenkin kiertää kyliä.[6]

Lapuanliike ja Lapuan laki

Lapuanliikkeen keskuudessa 1930-luvun alussa lapualaisten harjoittamaa omankädenoikeutta kutsuttiin Lapuan laiksi. Ajatuksen mukaan tekojen oikeutus määräytyi sen mukaan, kuinka paljon ne edistivät kommunisminvastaista toimintaa. Teon laillisuudella ei ollut merkitystä, sillä liikkeen ajatusmaailman mukaan lapuanliikkeen tulkitsema "kansan tahto" oli kirjoitetun lain yläpuolella. 5. kesäkuuta 1930 lapuanliike julisti Lapuan lain voimaan Etelä-Pohjanmaalla.

Kaarlo Kramsun Ilkka-runon säkeestä "Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki" tuli yksi Lapuan liikkeen tunnuslauseista. Myöhemmin kesällä toiseksi tunnuslauseeksi muodostui "Me teemme mitä tahdomme". Käytössä oli myös Samuli Paulaharjun edellä mainittu ja Härmän lakina tunnettu hokema. Lisäksi symbolisena eleenä K. R. Kares luovutti Vihtori Kosolalle hänen merkkipäivänään oltermanninsauvan, samalla kun hänestä tehtiin kunniaoltermanni.[7]

 

Kirjoitti fil. tri Reino Kallio.

Julkaisuhistoria:

18.7.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Lapuan Osuuskaupan kangaskaupan myyjät (P00:2513)

Logot