HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

7.7.2013

Hermanni Haapoja (1920–2007)

Hermanni Haapoja

Lääkintöneuvos, luottamushenkilö
Syntynyt  
24.9.1920 Lapua
Kuollut  
28.12.2007 Lapua

Hermanni Haapoja (1920–2007) oli lapualainen lääkintöneuvos. Hän oli Lapuan kunnanlääkärinä 1951–1962 ja vaikutti moneen terveydenhuollon uudistukseen. Hän oli myös Lapuan kansalaisopiston perustajia ja sekä Lapuan Osuuspankin hallintoneuvoston pitkäaikainen puheenjohtaja.

Vahingossa ihmislääkäriksi

Hermanni Haapoja syntyi maanviljelijäperheeseen Lapuan Alapäässä. Kotona korostettiin, että on olemassa kaksi isänmaata, maallinen ja taivaallinen, ja molempien eteen pitää tehdä työtä. Poutun koulun opettaja Kustaa Latvala opetti ikimuistoisella tavalla, mitä isänmaallisuus tarkoitti.[1]

Äiti olisi itse halunnut aikanaan kouluun, joten hän piti tärkeänä että lapset pääsivät opiskelemaan. ”En minä mikään kunnon koululaanen ollut aikanani”, Haapoja itse luonnehti. Kotitilan eläinten kanssa touhuaminen oli kuitenkin herättänyt haaveen eläinlääkärin urasta. Se antoi lukuhaluja. Haapoja kirjoitti ylioppilaaksi Lapuan Yhteiskoulusta 1939.[2]

Sota katkaisi opintien ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Sodan aikana Haapoja hyväksyttiin Tanskan kuninkaalliseen eläinlääkintäkouluun, mutta sodan takia kouluun meno ei ollut mahdollista. ”Mannerheimi ei antanut mulle silloon lupaa Tanskahan lähtöhön. Se pelekäs jotta linjat pettä siltä kohoralta”, hän virnuili myöhemmin.[3]

Sodan jälkeenkään suomalaisia ei päästetty oppiin ulkomaille, koska koulutus oli tarkoitus aloittaa omassa maassa. Sitä odotellessa Haapoja luki ihmislääketiedettä ja ehti melkein valmiiksi lisensiaatiksi, ennen kuin eläinlääkärikoulutus alkoi. ”Niin minä luiskahdin uralta”, hän muisteli.[4]

Haapoja osallistui aktiivisesti opiskelijajärjestöjen toimintaan. Hän kuului Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen 1947–1949 ja edustajistoon 1948–1950. Lisäksi hän oli Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa 1947–1949 ja Ylioppilaiden terveydenhuoltotoimistossa 1948–1951.[5]

Erityisen mieluisia tehtäviä olivat Pohjalaisen valtuuskunnan jäsenyys 1946–1951 sekä Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kuraattorin tehtävä 1949–1951.[6]

Lääkärintyö elämäntehtävänä

Haapoja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi helmikuussa 1951. Sitä ennen hän työskenteli kandidaattina lyhyitä aikoja Seinäjoella, Lapualla, Kurikassa sekä Helsingin yleisessä sairaalassa ja Kätilöopistossa.[7]

Ensimmäinen varsinainen työpaikka löytyi kotiseudulta Lapuan kunnanlääkärinä 1951–1962.[8]

Haapojasta lapualaiset saivat erittäin aktiivisen terveydenhuollon uudistajan. Hän hoiti synnytykset Lapuan synnytyslaitoksella ja toimi laitoksen johtokunnan puheenjohtajana, puhui kouluterveyssisaren hankkimiseksi oppikouluihin, kannusti tasapainoiseen nuorisotyöhön ja tuberkuloosityön kehittämiseen, vetosi lapualaisiin verenluovutuksissa ja lasten rokottamiseksi poliota vastaan ja oli aloitteellinen korvausten maksamiseksi syöpäpotilaiden tutkimushoidoista.[9]

Kun Lapualla käytiin keskustelua uuden terveyskeskuksen paikasta, Haapoja ajoi vahvasti sen sijoittamista Kirkonkylään Ränkimäen sijaan. Pitkän ja riitaisen käsittelyn jälkeen rakennuspaikaksi valittiin kuitenkin Ränkimäki.[10]

Sisuuntunut Haapoja irtisanoutui ja työskenteli vuoden 1963 alusta yksityislääkärinä Lapualla sekä lyhyitä aikoja Helsingissä. Joulukuussa 1963 hän siirtyi Vaasan keskussairaalan synnytys- ja naistentautien yksikköön. Puolentoista vuoden ajan hän piipahti Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa apulaislääkärinä, ja suoritti samalla naistentautien ja synnytyksen erikoisopinnot.[11]

Syksyllä 1967 Haapoja palasi Vaasan keskussairaalaan synnytys- ja naistentautien osastonlääkäriksi. Hän jäi tehtävästä eläkkeelle vuonna 1983.[12]

Virkansa ohella Haapoja teki pitkän päivätyön syöpähoitojen parissa. Hän toimi vuodesta 1963 lähtien 20 vuoden ajan Vaasan läänin syöpäyhdistyksen hallituksessa ja pitkään sen varapuheenjohtajana. Hän toimi myös yhdistyksen perustaman ja sittemmin Vaasan keskussairaalan yhteyteen siirtyneen syöpäpoliklinikan lääkärinä 1964–1969 ja ylilääkärinä 1970–1983.[13]

Lisäksi Haapoja kuului vuodesta 1970 Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskuntaan ja toimi 1976–1983 Vaasassa toimineen sytologian laboratorion hoitokunnan puheenjohtajana. Ansioistaan syöpäjärjestöjen työssä hänelle myönnettiin Syöväntorjuntatyön hopeinen ansiomitali vuonna 1978.[14]

Maanpuolustusta sotilaana ja lääkärinä

Haapoja meni armeijaan kesäkuussa 1939 ja palveli sitten talvisodassa konekiväärimiehenä ja ryhmänjohtajana. Käytyään reserviupseerikoulun vuonna 1940 hän taisteli jatkosodassa konekiväärijoukkueen johtajana ja lopulta komppanianpäällikkönä. Hän oli pidetty johtaja, jota miehet muistivat lämmöllä vielä vuosikymmenten jälkeenkin.[15]

Maanpuolustus säilyi lähellä sydäntä myöhemminkin. Vuosina 1971–1983 Haapoja toimi sivutoimisesti Pohjanmaan sotilasläänin lääkärinä sekä useita kertoja Vaasan varuskuntasairaalan lääkärin sijaisena.  Hän suoritti myös sotilasläänin joukko-osastoissa tarkastuskierroksia ja järjesti lääkintähenkilöstön jatkokoulutusta.[16]

Erityisen merkittävää työtä Haapoja teki poikkeusolojen lääkintähuollon kehittämisessä. Hän laati suunnitelmia Pohjanmaan Sotilasläänin alueelle, mutta hän toimi tiennäyttäjänä myös pääesikunnan lääkintäosastolle ja lääkintöhallitukselle lääkkeiden tarvetta ja käyttöä suunniteltaessa poikkeusaikoina.[17]

Haapoja ylennettiin lääkintäeverstiluutnantiksi kesällä 1977. Vuonna 1979 hänelle myönnettiin sotilasansiomitali ansioistaan Pohjanmaan sotilasläänin lääkärinä.[18]

Lapualla Haapoja tuli tunnetuksi veteraanitoiminnassa. Helmikuussa 1991 Haapoja ehdotti Lapuan Sanomissa, että Laurilanpuistoon pystytettäisiin sodissa taistelleille muistopatsas. Asiasta oli puhuttu Lapualla jo aiemminkin, mutta nyt se liikahti eteenpäin Haapojan toimiessa hankkeen sieluna. Timo Suvannon tekemä Vapauden pylväät -muistopatsas paljastettiin sitten Laurilanpuistoon syyskuussa 1994.[19]

Monen toimen luottomies

Järjestötoiminta oli Haapojalle luonteva ja mielekäs toimintamuoto. Ammattinsa tiimoilta hän kuului kunnanlääkäriyhdistyksen johtokuntaan 1956–1962, josta sihteerinä 1957–1962, sekä Suomen lääkäriliiton valtuuskuntaan 1958–1962.[20]

Lapualla hän oli aktiivinen SPR:n osaston ja Lapuan reumayhdistyksen toiminnan aloittamisessa ja kuului kunnan nuorisotyölautakuntaan 1953–1956. Vuosina 1957–1963 hän oli Lapuan Vesi ja Viemäri Oy:n johtokunnassa.[21]

Vuonna 1956 aloittamaansa Lapuan Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävää hän hoiti yhtäjaksoisesti vuoteen 1988, vaikka asui valtaosan ajasta vakituisesti muualla.[22]

Haapoja toimi myös aktiivisesti kansalaisopiston saamiseksi Lapualle, sillä rautatieaseman takana sijainneessa hikiliiverissä tanssinut nuoriso hyppäsi vilustuneina kunnanlääkärin vastaanotolla alkuviikosta, ja Haapoja halusi tuoda alkoholia sisältäneelle nuorisokulttuurille terveempiä vaihtoehtoja. Hän oli Lapuan kansalaisopiston johtokunnan puheenjohtaja 1956–1966 ja sai kunnankin yhdistykseen mukaan hankkimalla kaikki valtuutetut yhdistyksen kannattaviksi jäseniksi.[23]

Vaasassa Haapoja kuului Vaasan Yhteiskoulun johtokuntaan 1968–1983 sekä Vaasan kirkkovaltuustoon 1968–1983.[24]

Sydämeltään lapualainen

Lapua ja kotiseutu olivat Haapojalle erittäin tärkeitä. Valmistuttuaan hän olisi saanut paikan Helsingin Naistenklinikalta, mutta veri veti Etelä-Pohjanmaalle.[25]

Lapualaisuus kulki tiiviisti Haapojan mukana ja hän piti sitä näkyvästi esillä. Hän totesi, että maailman keskipiste oli Lapualla Haapojan kartanolla. ”Lapua on maailman napa, tiesivät hänen lääkärikollegansa kaikkialla”, hänen leskensä Hanna Haapoja muisteli.[26]

Vuonna 1954 valmistui oma talo Haapojan äidin kotitalon paikalle Lapuanjoen rannalle. Vaikka perhe oli yli 20 vuotta pois Lapualta, koti säilyi Lapualla. ”Hermanni tapasi sanoa, että koti Lapualla, Vaasassa kortteeri.”[27]

Kotiseudun lisäksi Haapojassa eli kodinperintönä vahva arvostus maaseutuun ja sen ihmisiin. ”Meillä oli tapana ajella juhannuksena Alajoella, jossa Hermanni oli ollut kuusivuotiaana paimenessa. Alajoki oli näköala hänen sielunmaisemaansa”, Hanna Haapoja muisteli.

Lapsuudesta saakka seurasi rakkaus eläimiin, joista tärkeimmällä sijalla olivat hevoset. Nuorena miehenä Haapojalla oli oma hevonen, jolla hän ajoi kilpaakin. Sittemmin raveihin pääsivät monesti mukaan tyttäretkin. Ravien ja kuntoilun lisäksi urheilu oli Haapojan elämässä läsnä erityisesti painin kautta. Hän toimi lukuisia kertoja arvokisapainien lääkärinä.[28]

Haapoja luki paljon: työikäisenä lähinnä lääketieteen julkaisuja, eläkkeellä erityisesti historiaa ja runoja. Työurallaan hän kirjoitti useita julkaisuja sairaalainfektioista ja joukkotutkimuksista. Vastapainona syntyi toisenlaisiakin tekstejä. ”Hermanni kirjoitti itsekin runoja ja kronikoita. Hänelle ominainen tapa oli kirjoittaa kronikat suoraan siltä istumalta. Ei siinä tarvinnut kauan hakea sanoja tai riimitystä”, Hanna Haapoja muisteli.[29]

Vyöllä roikkuva puukko kuului erottamattomasti Haapojan persoonaan. Hän oli käsistään kätevä puumies, joka teki mm. useita puuveistoksia, kaappikellon ja pöytiä. Karhunmäen viikoittaisessa miesten puutyöpiirissä tärkeää oli myös sosiaalinen kanssakäyminen.[30]

Moneen ehtineen miehen arjen täytti kuitenkin työnteko. Se oli elämäntapa. Haapoja oli erittäin ahkera ja työteliäs. Yksityisvastaanottoa hän jatkoi elämän viimeisiin aikoihin asti. Vaimo oli pitkään hänen assistenttinaan.[31]

Palkitun miehen pitkä elämä

Hermanni Haapoja sai lukuisista toimistaan monia tunnustuksia. Hänet palkittiin useilla maanpuolustusansiomerkeillä, Suomen Kunnallisliiton kultaisella ansiomitalilla, Osuuspankkiliiton kultaisella ansiomerkillä, vuonna 1978 Syöväntorjuntatyön hopeisella ansiomitalilla sekä vuonna 1983 Konrad ReijoWaaran palkinnolla. Vuonna 1983 hänelle myönnettiin lääkintöneuvoksen arvo.[32]

Lapuan Osuuspankki teetti Haapojasta Per-Olof Hjortellin maalaaman muotokuvan, joka paljastettiin pankkisalissa joulukuussa 1989. Vuonna 1995 Haapoja palkittiin Lapuan Sanomien Antti-patsaalla.[33]

Vain kolme viikkoa ennen kuolemaansa Haapoja piti juhlapuheen Lapuan itsenäisyyspäivän juhlassa. Hän kuoli Lapuan terveyskeskuksessa joulun välipäivinä 2007. Hän oli kuollessaan 87-vuotias.[34]

Julkaisuhistoria:

7.7.2013   Versio 1   Teppo Ylitalo
7.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Logot