HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

7.7.2013

Heikki Pehkoranta (1917–2004)

Heikki Pehkoranta

Tietyöntekijä, kirjoittaja, perinteenkerääjä
Syntynyt  
25.7.1917 Suistamo
Syntynyt  
Suistamo
Kuollut  
25.5.2004 Lapua

Heikki Pehkoranta (1917–2004) oli kauhajärveläinen tietyöntekijä, kirjoittaja ja perinteenkerääjä.

Karjalainen kauhajärveläinen

Heikki Pehkoranta syntyi Laatokan Karjalassa Suistamon pitäjän Koiton kylässä. Kun kotiseutu jäi jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle, Pehkoranta siirtyi Lapuan Kauhajärvelle marraskuussa 1944. Perhe oli tullut edeltä jo heinäkuussa.[1]

Kauhajärvelle nousi asevelipiirustusten mukaan oma talo, vaikka rakennusmateriaaleista olikin jatkuva pula. ”Eihän tämä koskaan valmiiksi tullut, korjaamista on riittänyt jatkuvasti”, Pehkoranta totesi.[2]

Karjala-ikävä oli aluksi kova, mutta kauhajärveläisten hyvä vastaanotto saatteli eteenpäin. ”Ja kyllä minä järvenkin takia paikkaan kiinnyin”, hän muisteli. Kotikylä Koitto oli sijainnut kahden järven välissä.[3]

”Kaksi kertaa olen kotiseudulla käynyt eikä mieli käynneistä ilahtunut. Ensimmäinen käynti mykisti, suuttumus oli päällimmäinen tunne. Kaikki oli hävitetty. Ikävä sinne ei ole, ikävä minun oli Pohjanmaalle seisoessani entisen kotini pihamaalla.”[4]

Pehkoranta työskenteli kolmatta vuosikymmentä Tie- ja vesirakennuslaitos TVL:n palveluksessa. Hän sai vakituisen paikan tievahtina, jonka alue ulottui Alajärven Puumalasta Ritamäelle. Talvisin hiekoitettiin, keväisin avattiin rumpuja ja parannettiin teitä, syksyisin tehtiin perusparannusta.[5]

Tievahdin tärkeimmät työkalut olivat lapio ja polkupyörä. ”Vahva runko siinä pyörässä oli. Kaikki muu pantiin uusiksi lukemattomia kertoja, mutta runko kesti”, hän muisteli.[6]

Urheiluvaikuttaja ja valmentaja

Pehkorannan sydäntä lähellä olivat onkiminen, kirjoittaminen sekä urheilu ja valmentaminen.[7]

Urheilukipinä syttyi jo nuorena. ”Tämä harraste on suvussamme ollut aivan kuin jonkinlaisena ’rasitteena’. Jo isäni ja veljeni olivat innolla mukana urheilussa, eräs veljistäni niin synnynkylämme Koiton kuin sotien jälkeisen uuden kotiseutunsakin urheilun ja urheiluseurojen nostajana ja synnyttäjänä.”[8]

Liikkumisen lisäksi Pehkoranta tutustui urheiluun ahmimalla kaikki urheilulehdet kannesta kanteen. Haaveena olivat olympialaiset ja kymmenottelu, mutta parhaaksi saavutukseksi jäivät maastojuoksun piirinmestaruus ja muut palkintosijat. Oman urheilu-uran katkaisi lopullisesti loukkaantuminen sodassa.[9]

Urheiluharrastus jatkui kuitenkin omien ja toisten lapsien valmentajana. Suorituspaikat tehtiin Pehkorannan pihapiiriin, ja pohjakunto hankittiin lähimetsien kuntolenkiltä. Omista lapsista kasvoikin kolme mestariluokan ja kuusi piirinmestaruus-tason urheilijaa.[10]

”Millaisena asiat näki muuan lapsuusajan ystäväni, siitä antavat kuvan hänen sanansa, kun kymmenkunta vuotta sitten nykyiseen kotipihaani osuttuaan hetkisen nuorten urheiluharjoituksia seurattuaan virkkoi: ’Sama se täälläkin kuin oli siellä Karjalassa ­– Pehkorannan piha urheilukenttänä.' "[11]

Vuosikymmenet kynä kädessä

Historia ja kirjoittaminen kiinnostivat Pehkorantaa lapsuudesta asti. Ne olivat mieliaineita koulussa. Sotaväessä tuli kirjoitettua runoja ja proosaa aseveljien muistovihkoihin. Ensimmäinen julkaistu kuvaus oli talvisodan aikaisessa sotilaslehdessä.[12]

Sittemmin syntyi huikea määrä lehtikirjoituksia, lyriikkaa, proosaa, muisteluita ja satuja. Aihepiireistä läheisimmät olivat urheilu, uskonto ja historia.[13]

Aikakauslehden jatkokertomuksena julkaistiin romaani Karjalan rantain partahilla. Ensimmäinen kirja oli Lapuan Virkiän 70-vuotishistoria vuonna 1979. Toipuessaan infarktista hän kirjoitti kotikylänsä Kauhajärven historiateoksen. Työläimmältä tuntui Hevosjalostusliiton historia, jonka parikin urakkaan ryhtynyttä oli jo jättänyt kesken. Pohjatyöksi piti lukea metrinen pino Hevosjalostus-lehtiä, mutta Raimo Loukon liiton kokouksessa antama lupaus, että Pehkoranta ei jättäisi aloittamaansa työtä kesken, tuli täytetyksi.[14]

”Innostun helposti liikaa. Ajateltu parin sivun kirjoittaminen venyy usein tuntikausien maratooniksi ja sitä terveys ei aina tahdo sietää. – – Kirjoittaminen vaatii tarkkaa harkintaa. Sen minkä kirjoitan, siitä myös vastaan”, hän kuvasi.[15]

Pehkoranta oli myös ahkera aktiivinen havainnoija, muistiinmerkitsijä ja perinteentallentaja. Töissäkin oli aina mukana muistilehtiö, johon hän kokosi päivän aikana kuulemiaan juttuja ja tarinoita.[16]

Palkittu kirjamies

Lapuan Sanomat myönsi Pehkorannalle vuonna 1991 Antti-patsaan. Hänet palkittiin myös useita kertoja kirjoituskilpailuissa ja perinteenkeruussa.[17]

Pehkoranta jäi sairauseläkkeelle 56-vuotiaana.Hän kuoli Lapuan terveyskeskuksen vuodeosastolla 86-vuotiaana toukokuussa 2004.[18]

Teokset[19]

  • 1979: Lapualla on Virkiä. Lapuan Virkiä. 276 s.
  • 1985: Kauhajärvi. Totta ja tarinaa pohjalaisesta rajakylästä. Kauhajärven kyläkirkkoyhdistys. 180 s.
  • 1986: Harja hulmuten. Etelä-Pohjanmaan hevosjalostusliiton historia. 341 s.

Julkaisuhistoria:

7.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Ojankaivuuta Alajoella (P00:2505)

Logot