HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

6.7.2013

Iska Herttua (1902–1998)

Iisakki (Iska) Herttua

(Paapi)
Toimitusjohtaja, runoilija
Syntynyt  
24.12.1902 Lapua
Kuollut  
28.1.1998 Lapua

Iisakki (Iska) Herttua  (1902–1998) oli lapualainen vesimies ja kirjailija. Hän oli Lapuan Vesi ja Viemäri Oy:n toimitusjohtaja 1957–1970 sekä lukuisten lapualaisyhteisöjen taloudenhoitaja tai tilintarkastaja. Hänet tunnettiin Paapin nimellä ja tuotteliaana runoilijana.

Herännäiskodista kauppa-alalle

Iska Herttua syntyi jouluaattona 1902 hellanmaalaiseen herännäiskotiin. Isä oli räätäli. Äiti puolestaan veisaili päivän töiden ohessa vanhan virsikirjan ja Siionin virsiä, ja jätti niiden poljennon iäksi soimaan poikansa sieluun.[1]

Elämänura alkoi siintää kaupalliselta alalta. Pääsemistään syrjäkylältä Vaasan kauppakouluun Herttua piti ehkäpä elämänsä onnellisimpana tapahtumana. Kaksivuotisen koulun jälkeen hän tuli sitten konttoristiksi ja prokuristiksi kotipitäjään, tunnetun herännäisvaikuttaja J. K. Kuoppalan vilja-, siemen- ja sekatavaraliikkeeseen. Työhön kuului mm. kiertäminen laajasti etelä- ja keskipohjalaisissa taloissa siemenostoilla.[2]

Sotien aikana Herttua oli sotapalveluksessa noin neljä ja puoli vuotta. Hän toimii varastonhoitajana ja hankintapäällikkönä mm. Impivaarassa ja Eräjärvellä.[3]

Lapuan Osuuskaupassa Herttua toimi viljaosaston johtajana. Vuosina 1947–1950 hän oli Herättäjän Kirjakaupan johtajana ja siirtyi sitten takaisin viljakaupan pariin, nyt Maanviljelijäin Osakeyhtiön viljaosaston johtajaksi 1950–1957.[4]

Sivutoimenaan Herttua oli monien yritysten ja yhdistysten taloudenhoitajana, kirjanpitäjänä, veroilmoitusten tekijänä tai tilintarkastajana. Asiakkaina olivat mm. Lapuan kunta, Lapuan seurakunta, Herättäjä-Yhdistys, Lapuan kansalaisopisto, Pohjanmaan kirjailijat, Kyösti Vilkuna -seura, MLL Lapuan osasto, IKL:n Lapuan osasto, Valtakunnallinen Vesihuoltoliitto, Lapuan emäntäkoulu, Karhunmäen kristillinen kansanopisto, Lapuan yhteiskoulun vanhempainneuvosto, Lapuan Kirkonkylän kansakoulun johtokunta sekä 23 eri kauppaliikettä.[5]

Lapuan seurakunnan taloudenhoitajana hän oli 1946–1950.[6]

Elämäntyö vesimiehenä

Kaikkein läheisimmäksi ja pitkäaikaisimmaksi työksi tuli kuitenkin vesihuollon kehittäminen. ”Vesimiehen tehtävästä on muodostunut minulle elämäntehtävä – aate, jota olen pyrkinyt kaikin tavoin ajamaan. Alkuperäisenä haaveenani oli, että koko keskusta lähialueineen saisi puhdasta vettä. Ja vielä suurempana haaveenani oli se, että koko Lapua pääsisi hyvän veden piiriin”, hän kuvasi 1971.[7]

”Ajatus sai alkunsa hyvin pienestä tapahtumasta. Olin J. K. Kuoppalan palveluksessa ja silloin oli vielä tapana, että vesi nostettiin saaveilla ’korentoja’ apuna käyttäen Lapuanjoesta. Sitten tuli ensimmäinen edistysaskel: taloon asennettiin pumppu, joka nosti veden joesta. Se oli siihen aikaan suuri saavutus. Aloin kysellä ympäristön asukkailta, eikö vastaavaa systeemiä voitaisi laajentaa. Seinäjokelaisen Sillanpään kanssa ryhdyimme tutkimaan mahdollisuutta, mutta hänen taholtaan todettiin, ettei kannata lähteä nostamaan vettä joesta kovin suuressa mittakaavassa. Ryhdyttiin etsimään painovesimahdollisuutta ja sehän löytyi helposti tietenkin Simpsiöltä. Kyselin, olisiko halukkaita liittyjiä tällaiseen yhtymään. Ilokseni totesin, että koko Alanurmon seutu Vihantolasta Kuoppalaan saakka ilmaisi halukkuutensa hankkeeseen.”[8]

Herttuan aloitteesta perustettiin sitten vuonna 1931 Simpsiön Vesijohto-osuuskunta. Hänen suunnitelmiensa mukaan ja hänen valvontansa alla Simpsiölle tehtiin kaivo ja rakennettiin vesijohtoverkosto. Rytinevan reunaan rakennettiin 100 metriä pitkä pato veden säännöstelemiseksi.[9]

Herttua keksi myös omalaatuisen tavan puhdistaa vettä: sitä juoksutettiin Simpsiön rinnettä alas sammalikon lävitse. Moni epäili moista puhdistusta, vaikka asiantuntijat totesivat sen toimivan ja veden hyvälaatuiseksi.[10]

Koska Herttua oli päivätöissä muualla, monia iltoja ja usein öitäkin meni kunnossapitotöissä Simpsiöllä. ”Kyllä ne lapset monesti sanoivat, että isän vesijohtopultut ovat taas kuin kuuden tuuman vesijohtoputket, kun palasin talvisilta työmatkoilta Simpsiöltä, jossa oli täytynyt kahlailla hyisessä vedessä” ja pakkanen jäädytti pultut.[11]

Pian Herttua alkoi suunnitella verkoston laajentamista, mutta vesijohto-osuuskunnan johtokunta asettui vastaan. Niinpä kunnanjohtaja Heimo Ylihärsilän ehdotuksesta perustettiin vuonna 1957 Lapuan Vesi ja Viemäri Oy, ja Herttuasta tuli sen kokopäiväinen toimitusjohtaja. Hänen johdollaan rakennettiin Kukkukankaalle puhdistamo ja Simpsiölle vesitorni sekä laajennettiin vesijohtoja keskusta-alueelle, myöhemmin myös Ritamäelle.[12]

Uudessa yhtiössä mukana olevat Simpsiön ja Voitilan vesijohto-osuuskunnat vastustivat liian suurisuuntaiseksi kokemaansa rakentamista. Lisäksi Lapualla oli omat puolustajansa Simpsiön, Voitilan ja Jouttikallion vesille. Herttua sai vastaansa voimakkaan opposition, joka lopulta erotti hänet Simpsiön vesijohto-osuuskunnasta 1962.[13]

Vastoinkäymisistä huolimatta Herttua sai useimmat talot suostuteltua liittymään uuteen vesi- ja viemärijärjestelmään ja sai yhtiön kannattavaksi. Myöhemmin yhtiön osakkaaksi liityttiin keskusta-alueella mielellään, koska sillä oli hallussaan myös viemäriverkosto, joka alkoi tulla elintason noustessa yhtä tärkeämmäksi.[14]

Viimeisinä työvuosina Herttua oli suunnittelemassa Lappakankaan vesijohdon rakentamista, osti vesilinjalle maa-alueita, valvoi kaivojen rakentamista ja aloitti linjojen vetoa. Viimeisenä työpäivänään joulukuussa 1970 hän allekirjoitti Lappakangas-suunnitelman urakkasopimuksen.[15]

Eläkevuosinaan Herttua puuhaili yhä jonkin verran vesiasioiden kanssa. Hänen kehittämänsä rinnevalutuspuhdistus otettiin käyttöön Salon Pullasuolla, Iisalmessa, Kälviällä, Sievin asemanseudulla ja Nokialla.[16][17]

Paapi, runoilija

Herttua yritti runoilla jo kansakoululaisena, mutta ei saanut niitä paperille, vaikka ne soivat usein mielessä unissakin. Vuonna 1946 kirjoitushanat lopulta aukenivat ja vähitellen runoista ja pakinoista tuli hänelle luonteva ilmaisutapa.[18]

Herttua alkoi lopulta kirjoittaa runoiksi lähes kaiken näkemänsä ja kokemansa. Elämänkokemus ja esimerkiksi Lapuan Vesi ja Viemärin toimitusjohtajana tehdyt ulkomaanmatkat toivat runoihin syvyyttä ja sanomaa. Runot pohjautuivat varsinkin aluksi jo lapsena omaksuttuun virsien poljentoon, ja herännäisviritys säilyi niissä myöhemminkin.[19]

”Vaikka jokaisen kirjoitetun runon jälkeen on sielussa sellainen tunne, että nyt on itsensä tyhjiin pumpannut, niin ei siinä kauan mene, kun taas kantelen kielet sisässä väräjävät ja on kuin pakko panna ne soinnit paperille”, Herttua itse luonnehti.[20]

Tärkeä taustayhteisö kirjalliselle ilmaisulle oli Kyösti Vilkuna -seura, jossa Herttua toimi sen perustamisesta 1966 lähtien. Hän kuvasi sitä paikkana, jossa syntyi ”kirjoittamisen henki”. Hän oli seuran johtokunnan jäsen 1971–1974 ja johti sitten murroskauden jälkeen seuran uutta nousua puheenjohtajana 1978–1986. Johtokunnassa hän toimi vielä vuoteen 1988 ja kutsuttiin sitten seuran kunniapuheenjohtajaksi.[21]

Pohjanmaan Kirjailijoihin Herttua kuului vuodesta 1972. Vuonna 1979 hänet kutsuttiin sen kunniajäseneksi.[22]

Herttuan kirjallisia tuotoksia julkaistiin lukuisissa lehdissä, eniten Lapuan Sanomissa ja Vaasassa. Hänen kahdessa runoteoksessaan ilmestyi yhteensä 238 runoa.[23]

Hän opetteli myös lausumista. Pyynnöstä ja pyytämättäkin hän esitti runojaan runsaasti Lapualla mutta myös muualla: laivoissa ja lentokoneissa, nimi- ja syntymäpäivillä ja monesti ulkomaillakin. Radiossa ja televisiossa hän esiintyi muutaman kerran. Kuulijoiden vastaanotto oli suosiollista ja innosti häntä jatkamaan. Häneltä myös tilattiin jonkin verran runoja esimerkiksi häitä varten.[24]

Valoisa kehittäjä ja herännyt huumorimies

Iska Herttuan luonteessa oli paljon keksijää ja teknistä kehittäjää. Hän teki parannuksia pohdinmyllyihin ja kehitti Osuuskaupan viljavarastolle uuden viljansiirtäjän, joka oli käytössä vielä vuosituhannen lopullakin.[25]

Erityisen selvästi tekninen idearikkaus näkyi vesihuollossa. ”Kyllä tuo Iska on väärällä alalla, se ratkaisee näissä vesijohtoasioissa kohtia, joissa insinöörienkin sormet menevät suuhun”, eräs hänen aikaansaannoksiinsa tutustunut kehui.[26]

Herttua oli ehtivä ja tarmokas mies, joka uskoi asiaansa ja ajoi sitä tarpeen mukaan myös jääräpäisen pitkäjännitteisesti. ”Paljon hän on saanut osakseen vastustusta, harvoin ymmärtämystä, vielä harvemmin kiitosta”, Lapuan Sanomat kuvasi vesijohdon laajennusongelmia vuonna 1952.[27]

Valoisan ja elämänmyönteisen miehen kaikkea tekemistä sävytti vahva herännäisyyden henki. Lähipiirissään hän tuli tunnetuksi miehenä, joka ei koskaan sanonut pahaa tai ilkeää sanaa lähimmäisellensä. Kuvaavaa on, että lähettämiinsä joulukortteihin hän kirjoitti itse runon ja liimasi kiiltokuvan. ”Kiitos tästäkin päivästä”, oli hän jokailtainen rukouksensa.[28]

Hän oli myös armoitettu huumorimies. Hän piti elämäniloisesta ja iskevästä huumorista. Kaksimielisyyksiin hän ei koskaan sortunut. Oman kirjallisen ilmaisun lisäksi Herttua oli myös muiden taiteiden ystävä. Kotiin hankittiin lähes satalukuinen joukko maalauksia ja grafiikkaa.[29]

Poliittisesti Herttua lukeutui oikeistoon. Kun lapuanliikkeessä näkyvästi toiminutta Lapuan kirkkoherraa K. R. Karesta syytettiin liiasta politikoinnista kirkossa, Herttua oli vahvasti puolustamassa häntä. Lapuanliikkeen kannattajien häiritessä Lapuan Päivillä 1932 puhunutta puolustusministeri Jalo Lahdensuon puhetta Herttua oli yksi sakkoja saaneesta kolmesta sakkoja saaneesta kukkopillin soittajasta.[30]

Herttua kuoli korkeassa 95 vuoden iässä tammikuussa 1998. Jo ennen hänen kuolemaansa Simpsiön hautausmaan sukuhaudalle oli valmistunut Timo Suvannon suunnittelema graniittinen muistomerkki ”Runonkehrä”.[31]

Teokset[32]

  • 1972:Elämäni lintu. Paapin runoja. 128 s.
  • 1985:Runoja ristikirkossa eli ”Paapin” autuaallinen suuttumus. Alea-kirja, Kokkola. 124 s.

Julkaisuhistoria:

6.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Tuntemattomia henkilöitä talon edustalla noin 1920 (P 85:003)

Logot