HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

5.7.2013

U. K. Rantala (1918–2007)

Uuno Kalervo (U. K.) Rantala

Konekonsulentti, opetusneuvos
Syntynyt  
15.5.1918 Vimpeli
Kuollut  
13.7.2007 Lapua

U. K. Rantala (1918–2007) oli lapualainen agrologi ja opetusneuvos. Hän toimi Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran konekonsulenttina 1951–1982.

Murrosajan maatalousneuvoja

Uuno Kalervo Rantala – tai UuKoo, kuten hänet tunnettiin – syntyi Vimpelissä. Kansakoulun jälkeen hän kävi Etelä-Pohjanmaan Järvialueen maamieskoulun 1938. Se oli luonteva valinta, joka syntyi Rantalan mielissä jo siinä vaiheessa kun polvihousut vaihtuivat nuorukaisen pitkiin pöksyihin.[1]

Syksyllä 1939 Rantala kutsuttiin armeijaan. Sotatie talvi- ja jatkosodassa kesti lokakuuhun 1944 asti.[2]

Sodan jälkeen hän pääsi Hyvinkään Pienviljelysneuvojaopistoon, josta valmistui vuonna 1946 ja aloitti sitten vuoden 1947 alussa Lapuan maatalousneuvojana. Keskeisenä tehtävänä oli Lapuan maatalousnäyttelyjen 1948 valmistelu.[3]

Syksyllä 1950 Rantala valittiin jatkokoulutukseen konekonsulentiksi. Siitä tuli elämäntyö. Hän oli Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran konekonsulenttina kesästä 1951 vuoteen 1982. Vuodesta 1976 toimenkuvaan kuuluivat myös energianeuvojan tehtävät. Toimialueena oli koko Etelä-Pohjanmaa.[4]

Rantalan työura ajoittui maatalouden suureen murrosaikaan, jossa dieseltraktorit tekivät tuloaan, maatalous koneellistui ja salaojat tekivät yleistyivät. Hänestä tuli laajasti tunnettu koneneuvonnan pioneeri.[5]

”Työni on sekä monipuolista että värikästä. Se alkoi traktorikurssitoiminnalla. Siihen aikaan tekivät diesel-moottorit tuloaan ja moottoritekniikka eri versioina oli keskeisimpiä kurssiaiheita Sitä mukaan kun maatalous koneellistui ja edistyi, oli tarpeen tutustua niin kotimaassa valmistettuihin kuin ulkoa tuotettuihin koneisiin”, hän kuvasi vuonna 1978.[6]

”Vaikka olen neuvontajärjestön palveluksessa, en silti pidä itseäni neuvojana, vaan pikemminkin yhdyshenkilönä kaupan ja viljelijän välillä, teollisuuden ja viljelijän välillä ja maataloustutkimuksen ja viljelijän välillä. On vaikea sanoa, kun viljelijän kanssa on kanssakäymisessä, kumpi siinä neuvoo enemmän toistaan.”[7]

Rantala järjesti kursseja, työnäytöksiä, kilpailuja, tupailtoja ja opintoretkiä. Maatalousnäyttelyt olivat yksi tärkeä kanava. Rantala rakensi kymmeniä näyttelyitä aikaa ja vaivaa säästämättä yhdessä muiden neuvojien ja koneliikkeiden kanssa. Maatalousnäyttelyt olivat hänelle kesän kohokohtia ja iloisia kohtaamispaikkoja.[8]

Uuden tieliikennelain myötä 1957 konekonsulteille annettiin liikenneopettajan ja traktoriajokortin myöntämisoikeudet. Rantala antoi opetusta ja myönsi varakatsastusmiehen roolissa ajokortin noin 10.000 viljelijälle Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan seuduilla vuosina 1958–1968.[9]

”Se oli hyödyllistä aikaa ja pidän sitä neuvonnan ja liikenneturvallisuuden kannalta hyvin hyvänä, koska usein sai keskustella monista maatalouskysymyksistä henkilöiden kanssa, jotka eivät muutoin olisi tulleet neuvonnan piiriin.”[10]

Luotettu sanankäytön mestari

Rantalaa pidettiin tehokkaana ja laaja-alaisena neuvojana, joka käytti opetuksessaan tehokkaasti hyväkseen eri kanavia ja menetelmiä. Hänellä oli hyvät ja luottamukselliset suhteet moninaisiin yhteistyötahoihin ja hänen työtään arvostettiin kaikilla tahoilla. Hänestä tuli myös konekonsulenttikunnan vanhin, joka nautti suurta luottamusta esimiesten ja työtovereiden keskuudessa.[11]

”Jos esitelmä muistutti vähänkin univirttä, työstä väsynyt kuulija alkoi helposti torkahdella. Porukka pysyi taatusti valveilla, kun esitelmä sisälsi riittämiin esimerkkejä elävästä elämästä. Sitkeimmätkin torkkujat havahdutti unen porteilta herja vanhanaikaisista työtavoista. Joskus opetuksen esimerkit kävivät joitakin kuulijoita niin lähelle, että he ottivat nokkiinsa. Vasta muutaman vuoden kuluttua kuulija tuli kädestä pitäen kiittämään ravakasta palautteesta ja kertomaan sen uponneen alun suuttumuksen jälkeen otolliseen maaperään”, Rantala pohti.[12]

Elävästä esimerkistä otetuista esimerkeistä ja arkikielisistä selkeistä ohjeista tuli jonkinlainen Rantalan tavaramerkki, josta hänet muistettiin pitkään. ”Kyllä jumalanvilja on arvossaan, mutta ei sitä pidä niin rakastaa, että kantelee sitä kaiken syksyä sylissään”, hän kuvasi kun leikkuupuimurit alkoivat muuttua säkkikoneista säiliökoneiksi.[13]

Perhesopua Rantala korosti leikkiä laskien, että isäntä tehköön päätökset suurissa asioissa ja emäntä tyytyköön pikkuasioihin, kuten milloin laitetaan talo remonttiin, ostetaan uusi auto jne. Isäntä päättäköön mitä mieltä ollaan Vietnamin sodasta, Kuuban kriisistä tai Itä-Saksan tunnustamisesta.[14]

Traktorikortin saamiseksi Rantalalla oli vanhoille isännille oma sarjansa. ”Koskaan en kenenkään päälle aja enkä kenenkään alle jää”, vastasi eräs isäntä UK:n tenttikysymykseen. ”Siinähän oli lyhyt ja kattava vanhalle miehelle sopiva liikenneohje. Kirjoittakaa isännälle ajokortti”, Rantala päätti. Nuorten miesten ryhmän hän komensi sillä kertaa viikon lisäopiskeluun.[15]

”Omimmillaan hän oli maakunnan tupailloissa sekä kurssien ja muiden neuvontatapahtumien vetäjänä. Sanankäyttö oli värikästä, humorististista ja selkeää”, Lapuan Sanomat kirjoitti muistokirjoituksessaan.[16]

Maaseutu oli Rantalalle itseisarvo, tinkimätön perusta. ”Jospa ihmiset aina ymmärtäisivät miten tärkeä asia elintarvikkeiden tuottaminen on ja jos he ymmärtäisivät miten epävarmaakin ja luonnon armoilla askartelemista se on, varmaankin kateus ja monet erimielisyydet tasoittuisivat. Kun asiaa tuntemattomat arvostelevat maataloutta, näyttää siltä, että kaukana olevat ovat varmimmat kannanotoissaan, mutta kun katsotaan asiaa läheltä, tulee mieleen vanha sananlasku: Kun läheltä katsoo, huomaa, ettei pöyröjä ookkaan.”[17]

Yhteydenpitäjä ja tiedottaja

Rantalan neuvontatyö ei rajoittunut vain ihmisten suoriin kohtaamisiin. Hän näki myös tiedotusvälineiden roolin merkittävänä ja oli tiiviissä yhteydessä sekä lehtiin että radioon. Molemmissa arvostettiin Rantalan suoraa tiedotustapaa ja hän sai runsaasti palstatilaa ja ohjelma-aikaa. Hänen kirjoituksensa olivat hyvin pidettyjä viljelijäväestön keskuudessa.[18]

Vuonna 1953 hän oli perustamassa yhdessä Paavo Raukon kanssa puolueetonta konelehteä, Maaseudun Koneviestiä, joka myöhemmin lyhensi nimensä Koneviestiksi. Hän kuului myös sen johtokuntaan 1953–1955 ja oli sen pitkäaikainen toimittaja-avustaja.[19]

Etelä-Pohjanmaan Sanomalehtimiehet palkitsivat Rantalan ensimmäisellä Tiedonkylväjien vakalla vuonna 1979.[20] Sitä Rantala itse piti erityisen suuressa arvossa. ”Siinä on kaikki se mitä olen halunnut antaa ja välittää maakunnan väelle.”[21]

Nuorisoon Rantala piti yhteyttä mm. maatalousoppilaitosten ja 4H-järjestön kautta. Hän oli talvikausina 1952–1958 eri eteläpohjalaisissa oppilaitoksissa koneopettajana ja sittemmin vierailevana luennoitsijana. 4H-nuorten kursseilla ja kilpailuissa hän oli tuttu näky.[22]

Rantala piti tiiviit yhteydet myös maatalouskoneiden tutkimuslaitoksiin, maatalouden tutkimus- ja koeasemiin ja konekauppoihin. Koneiden kehittäjät ja valmistajat saivat häneltä paljon ideoita ja testausapua.[23]

Kunnan ja maatalouden luottomiehenä

Rantalan asiantuntemusta voitiin hyödyntää myös monissa luottamustehtävissä. Vuosina 1949–1954 hän oli Lapuan Maatalouskerhoyhdistyksen puheenjohtaja.[24]

Lapuan Osuuskaupan johtokuntaan hän kuului 1967–1981 ja oli sen sihteeri 1968–1978. Vuonna 1976 hän oli perustamassa Lapuan Peruna Oy:tä ja toimi sen johtokunnassa 1976–1983, ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta koko ajan varapuheenjohtajana.[5][25]

Lapuan kaupungilla hän oli Kirkonkylän kansakoulun johtokunnassa 1969–1976 ja Hirvijärven virkistysalueen käyttösuunnittelutoimikunnassa 1974–1978. Kaupungin matkailulautakuntaan hän  kuului 1970–1984, tästä 1970–1980 puheenjohtajana.[2]

Vilkasliikkeinen koko elämän oppija

U.K. Rantala oli vilkas liikkeissään, aina menossa, niin että Lapuan Sanomien 60-vuotishaastattelukin piti järjestää vasta lähellä puoltayötä.[6]

Toimistossa hän ei viihtynyt, vaan pyrki aina maaseudun isäntien ja emäntien pariin. ”Se oli siihen aikaan lentoa. Kuusipäiväinen viikkoa. Päivät kursseilla ja illa esitelmöimässä. Mutta minulla oli hyvä fysiikka ja intomielinen asenne ihmisten auttamiseen”, hän muisteli.[30]

Eläkevuosinaan Rantala toteutti mielilausettaan ”Vierivä kivi ei sammaloidu”. – ”En minä kotona rupea ikkunasta katsomaan, teen vain vähän erilaisia keikkahommia”, hän puolustautui eläkeläisen kiireitä ihmetteleville. Esimerkiksi talvella 1987–1988 hän kävi konepäivillä 30 pitäjässä. Eläkkeellä ollessaan hän mm. loi maatalouden ja teollisuuden messuyhteistyöverkoston teemalla ”Uustuotantoa maan antimista”. Neuvojan työsarka ulottui hevosajasta EU-aikaan asti.[31]

”Asenteesta se on kiinni. Minä en koskaan kokonaan valmistunut. Siksi olen edelleen valmis oppimaan uutta. Kun on elämässä mukana, ei ole koskaan valmis”, hän pohti 75-vuotiaana. Vanhemmiten hän kantoi erityisesti huolta työttömyydestä, sairastamisesta ja lisääntyvästä ahneudesta. Hän piti kunnostaan huolta ja aloitti ennakkoluulottomasti slalomharrastuksen yli 70-vuotiaana.[32]

Vapaa-aika kului monesti lapsuusmaisemissa Vimpelissä, kesämökillä Lappajärven rannassa. Perheen kanssa tehtiin monia automatkoja sekä retkiä ulkomaisiin maatalousnäyttelyihin. Yksi unohtumattomista kokemuksista oli tuomarin tehtävä MM-kyntökilpailuissa Kanadassa vuonna 1975.[33]

Rantalalle myönnettiin useita huomionosoituksia, mm. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitali kultaristein 1966 ja Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi 1982. Maatalousseurojen Keskusliitto myönsi hänelle kultaisen järjestömerkin 1970 ja Maatalouskeskusten Liitto kullatun ansiomerkin 1980. Vuonna 1989 hänelle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi.[34]

U. K. Rantala kuoli 89-vuotiaana heinäkuussa 2007.[35]

Julkaisuhistoria:

5.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Ojankaivuuta Alajoella (P00:2505)

Logot