HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Matti Suvanto (1883–1968)

Matti Suvanto, ent. Hiipakka

Maanviljelijä, herastuomari

Syntynyt  
9.2.1883 Lapua
Kuollut  
12.3.1968 Lapua

Matti Suvanto, ent. Hiipakka (s. 9.2.1883 Lapua – k. 12.3.1968 Lapua) oli tiisteläinen maanviljelijä, herastuomari ja kunnanvaltuutettu. Hän oli Tiistenjoen osuuskassan kirjanpitäjä 1922–1945, lautamiehenä 40 vuotta ja pitkään julkisena kaupanvahvistajana.

Kotitalon kätevä viljelijä

Matti Hiipakka syntyi vanhalle sukutilalle Lapuan Tiistenjoella. Suku muutti vuonna 1906 nimensä suomalaisuusaatteen hengessä Suvannoksi.[1]

Maanviljelijän ammatti tuli Suvannolle jonkinlaisena itsestään selvänä kodinperintönä. Mentyään 18-vuotiaana naimisiin hän osti Tiistenjoen ja Haapakosken rajamailta Rajalan rappiotilan, jonne perhe asettui. Syrjäinen sijainti ja huonot pellot jättivät kuitenkin toivomisen varaa.[2]

Niinpä isänsä kuoltua 1913 Suvanto osti puolet kotitalostaan ja palasi viljelemään Hiipakkaa. Siitä tuli hänen keskeinen elämäntyönsä.[3]

Taloaan Suvanto viljeli esimerkillisesti. Hän salaojitti peltonsa, järkiperäisti metsienhoitoa ja kokeili mehiläistenhoitoa. Häntä alettiinkin pitää perinpohjaisen ja elämäntehtäväänsä paneutuneen maanviljelijän esikuvana.[4]

Suvanto oli kätevä käsistään. Kotitilalle syntyi uusi talouskeskus kokonaan oman perheen voimin. Sepäntöitä hän teki oman talon lisäksi pyynnöstä naapureidenkin tarpeisiin. Sähköasennustöistä taas tuli sivutoiminen ammatti pariksikymmeneksi vuodeksi.[5]

Myös harvinainen, purentatekniikalla syntyvien tuohikuvien tekotaito oli Suvannon hallussa. Hänen tuohikuviaan talletettiin Kansallismuseoonkin.[6]

Herastuomari ja monipuolinen luottomies

Vuosisadan alun monet muutokset tarjosivat toimeliaalle talolliselle uudenlaisia tilaisuuksia. Suvanto oli vuonna 1904 perustamassa Tiistenjoen osuuskassaa. Hänestä tuli sen kirjanpitäjä 24 vuodeksi 1922–1945. Lisäksi hän oli useita vuosia pankin hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen.[7]

Suvanto oli mukana myös muissa keskeisissä kylän yhteisriennossa. Hän oli perustamassa Tiistenjoen osuusmeijeriä ja kuului Tiistenjoen säästöjyvästön hoitokuntaan. Tiistenjoen kansakoulun johtokunnassa ja sen taloudenhoitajana hän oli pitkän aikaa.[8]

Vuonna 1921 Suvanto valittiin kihlakunnanoikeuden lautamieheksi. Tehtävä kesti neljä vuosikymmentä vuoteen 1961 ja palkittiin herastuomarin arvonimellä vuonna 1938. Monesti Suvantoon viitattiinkin Tiistenjoen herastuomarin nimellä.[9]

Vuonna 1933 annettu asetus julkisista kaupanvahvistajista toi Suvannolle uuden lisätyön. Hän laati vuosikymmenien aikana peräti noin 1000–2000 tiisteläisten kauppakirjaa, ositusta, jakokirjojaa ja perunkirjaa. Näille hän hankki myös tarvittaessa lainhuudot ja kiinnitykset.[10]

Koko pitäjää käsittävä luottamustoimi oli Lapuan sähkö oy:n hallitus, jossa Suvanto toimi yli 20 vuotta.[11] Hänet valittiin myös kunnanvaltuuston jäseneksi sekä useisiin kunnallisiin lautakuntiin.[12]

Kirjoittaminen ja lukeminen intohimoina

Suvantoon oli syttynyt vahva lukuinnostus jo kansakoulussa. Kun hän oli sujuva lukija, heikkonäköinen isoisä pyysi Mattia lukemaan hänelle raamattua ääneen. Omaksi lukemiseksi nuorukainen etsi kaiken saatavilla olevan. Vapaa-aika meni niin tyyten lukemisen parissa, että ruoka-aikanakaan kirjaa ei olisi malttanut heittää käsistään.[13]

Tiistenjoen nuorisoseurassa Suvanto oli innokas seuralehden avustaja. Sittemmin hän kirjoitteli melko runsaasti Lapuan Sanomiin lapsuusmuistelmiaan, joissa ilmeni sydämellistä huumoria ja kotiseututietoutta.[14]

Kirjallinen sivistys ilmeni Suvannon syvällisessä ajattelutavassa. Hän filosofoi kansanmiehen omaperäisyydellä ja ennakoi ”mailmankäänteitä”, jotka osin toteutuivatkin.[15]

Sukututkimuksesta ja kotiseutuhistoriasta innostuneen Suvannon kynästä syntyi noin kymmenen vuoden aikana suvun historiaan perustuva romaanikäsikirjoitus. Se oli olemassa jo vuonna 1953 349-sivuisena konekirjoitusversiona, mutta julkaistiin postuumisti vasta vuonna 1993 nimellä Suunta suoraan. Eteenpäin ja ylöspäin. Kappale taaksejäänyttä elämää.[16]

Vaatimaton kotiseutumies

Vaimonsa kuoleman 1949 jälkeen Suvanto siirtyi eläkkeelle. Hän eli leskenä vielä lähes kaksi vuosikymmentä ja kuoli 85-vuotiaana vuonna 1968.[17]

Matti Suvanto oli juureva talonpoika, joka tunsi hyvin kotiseutunsa historiaa ja sitoi itsensä tiiviisti sukupolvien ketjuun. Aatteellisesti hän pysyi uskollisena nuoruutensa ihanteille: työlle, kodille, uskonnolle ja isänmaalle.[18]

Ihmisenä Suvanto oli sopuisa mies, jolla tuskin oli lainkaan vihamiehiä. Hän oli vaatimaton luonne, joka ei pyrkinyt kärkipaikoille eikä kaivannut tunnustusta tekemisilleen.[19]

Julkaisuhistoria:

6.6.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Hermanni Ylihärsilä, Vihtori Kosola, O. Soini ja J. Talvitie hiihtämässä

Logot