HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

3.7.2013

Pauli Laurila (1917–1999)

Pauli Aleksanteri Laurila

Varatuomari, sotainvalidivaikutta, taidemesenaatti
Syntynyt  
10.7.1917 Ylistaro
Kuollut  
9.3.1999 Helsinki

Pauli Aleksanteri Laurila (1917–1999) oli lapualaistaustainen varatuomari, sotainvalidiaktiivi ja taiteenystävä. Hän lahjoitti Lapuan taidemuseolle sen peruskokoelman ja vaikutti siten ratkaisevasti museon perustamiseen.

Lapualta yrittäjäksi ja valtion leipiin 

Pauli Laurila syntyi ylistarolaiseen maataloon, 9-lapsisen perheen kuopuksena. Perhe asui äidin kotipitäjässä Ylistarossa, mutta muutti sittemmin Lapualle Ruhaan. Näin isän synnyinpitäjästä tuli nuoren Paulinkin nuoruuden ympäristö.[1]

Muutenkin suhteet Lapualle olivat tiiviit. Nuori Pauli laitettiin Milja-sisarensa kanssa 11-vuotiaana Lapuan yhteiskouluun, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1936.[2]

Nuoren miehen mieli veti lakiuralle, mutta sota ehti keskeyttää opinnot Helsingissä. Palattuaan haavoittumisen jälkeen rintamalta Laurila suoritti yleisen oikeustutkinnon joulukuussa 1943. Hän palveli aluksi Lapuan tuomiokunnan notaarina vuoden 1945, ja sai seuraavana vuonna varatuomarin arvon.[3]

Oltuaan lyhyen aikaa Vaasassa maanhankinnan toimeenpanon tarkastajana Laurila aloitti asianajotoiminnan syksyllä 1946. Kesällä 1947 avattiin oma asianajotoimisto Kokkolaan. Siellä hän oli myös lyhyen aikaa Kokkolan kaupungin holhouslautakunnan jäsen 1948–1950.[4]

Tämän jälkeen Laurila oli vuodesta 1953 vuosikymmenen J. Honkasen trikootehdas Oy:n johtokunnan puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Pisimmän työuransa Laurila teki Patentti- ja rekisterihallituksen hallinnollisen toimiston päällikkönä vuosina 1964–1976.[5][6]

Sotainvalidien asialla

Käytyään reserviupseerikurssin Pauli Laurila palveli talvisodassa vänrikkinä eteläpohjalaisrykmentissä mm. Taipaleenjoella. Jatkosodassa hän oli luutnanttina komppanianpäällikkö JR 16:ssa. Laurila haavoittui vaikeasti räjähtävästä luodista Mäkelän kukkulalla 11.7.1941.[7]

Toipumisen myötä Laurila kiinnostui sotainvalidityöstä. Hän johti jo sodan aikana toipilaiden matkoja Saksaan. Paikalliseen järjestötyöhön johdattivat vuodet Lapuan osaston johtokunnassa 1942–1949 ja Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana 1946–1948.[8]

Vuodesta 1943 lähtien Pauli Laurila oli aktiivisesti mukana sotainvalidien valtakunnallisessa toiminnassa, liittovaltuustossa vuodesta 1943 ja liittohallituksessa 15 vuoden ajan vuodesta 1950. Vuosina 1993–1996 hän oli järjestön varapuheenjohtaja. Lisäksi hän oli huoltojaoston jäsenenä 1950–1968 ja puheenjohtaja 1969–1973.[9]

Vuodesta 1945 lähtien lähes jokaisen Sotainvalidiliiton sairaalan ja kuntoutuslaitoksen rakennustoimintaan. Hän oli mukana monen hallinnossakin, kuten Kyyhkylän invalidi- ja sairaskodin hoitokunnassa 1970–1984, Kaunialan sotavammasairaalan isännistössä 1956–1958 ja 1961–1995 sekä Valmulan huoltolaitoksen, Aivovammasairaalan ja Suitian suojatyölaitoksen ja kurssikeskuksen isännistöissä. Vielä hän oli Sotainvalidien laitoshuollon tuki ry:n hallituksen puheenjohtaja 1970–1981.[10]

Laitoksilla oli suuri merkitys sotainvalidien työkyvyn palauttamisessa.[11]

Erityisen huomattava oli Laurilan puolivuosisataa kestänyt työ oman vammaryhmänsä erityisjärjestön Aivoinvalidit ry:n varapuheenjohtajana 1942–1948 ja puheenjohtajana 1949–1999. Laurilan johdolla tehtiin aktiivisesti aloitteita hoidon parantamiseksi, saatiin perustettua tutkimus- ja kuntoutuslaitokset sekä kasvatettiin järjestön alkuun vaatimattomia varoja.[12]

Vielä puoli vuotta ennen kuolemaansa Laurila laati alustavan suunnitelman neurologisesta tutkimusohjelmasta, josta ehdittiin hänen eläessään aloittaa kolme tutkimusta.[13]

Taiteen keräilijä ja mesenaatti

Opiskeluvuosinaan Laurila tutustui moniin pohjalaistaiteilijoihin ja tarjosi heille apuaan lakiasioissa. Myöhemmällä iällä hän ystävystyi Sam Vannin, yhden suomalaisen nonfiguratiivisen taiteen kärkinimen, kanssa. Sisäsyntyisen taideharrastuksen lisäksi myös taiteilijatuttavat lienevät olleet yksi taiteen keräilyn kimmoke.[14]

Taidekokoelman ensimmäinen teos oli tiettävästi opiskeluvuosina hankittu Iivari Honkolan teos. Se sai seurakseen mm. Gösta Diehlin, Armas Hutrin, Aimo Kanervan, Onni Ojan ja Sakari Tohkan teoksia. Eteläpohjalaistaiteilijoista Laurilan kokoelmassa olivat edustettuna mm. Vilho Lampi, Eero Nelimarkka, Verner Thomé ja Veikko Vionoja.[15]

Selvästi eniten Laurilan kokoelmassa oli kuitenkin Sam Vannin teoksia. Huomattavasta 57 teoksen kokoelmasta Vannin teoksia on 22.[16]

Pauli Laurila lahjoitti taidekokoelmansa vuonna 1998 Lapuan kaupungille sillä ehdolla, että kokoelmalle rakennetaan taidemuseo. Arkkitehdiksi hän osoitti akateemikko Juha Leiviskän. Itse Laurila ei enää ollut näkemässä, kun Lapuan taidemuseo vuonna 2006 avattiin. Hänen kokoelmansa helmet olivat esillä avajaisnäyttelyssä Vaikeuksien kautta valoon.[17]

Eteläpohjalainen sielu

Pauli Laurila vietti enimmät puolet elämästään synnyinmaakuntansa ulkopuolella. Silti hän tunsi vahvasti olevansa nimenomaan eteläpohjalainen. Opiskeluvuosina hän toimi kahteen otteeseen Etelä-Pohjalaisen osakunnan sihteerinäkin 1939–1940 ja 1942–1943.[18]

Isänmaallinen henki vei hänet nuorukaisena AKS:n jäseneksi ja myöhemminkin vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Laurila kuului mm. sotilaspiirin muodostamaan avustavaan upseeeriryhmään.[19]

Pauli Laurila ylennettiin majuriksi vuonna 1967. Hänet palkittiin myös lukuisilla ansiomerkeillä.[20]

Laurila oli myös äidinäitinsä suvun – Ylistaron Kaukosen – sukuseura-aktiivi. Hän toimi erityisesti Ylistarossa ja Lapualla vaikuttavan Kaukosen sukuseuran isännistön ensimmäisenä puheenjohtajana 1977–1989.[21]

Pauli Laurila kuoli 81-vuotiaana Helsingissä Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Laurila itse oli ollut aikanaan keskeinen toimija sairaalan perustamisessa, ja puheenjohtajana sen säätiön isännistössä 1991–1993 ja hallituksessa 1985–1993 ja vuodesta 1996.[22]

Julkaisuhistoria:

3.7.2013   Versio 1   Teppo Ylitalo
3.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Logot