HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

4.7.2014

Arvi Logren (1823–1883)

Arvid Johan (Arvi) Logren

Talollinen, herännäisjohtaja
Syntynyt  
25.12.1823 Lapua
Kuollut  
29.11.1883 Lapua

Aiheeseen liittyvät otsikot

Maalaus: Arvi Logren

Arvid Johan Logren (1823–1883) oli lapualainen talollinen ja herännäisjohtaja. Hän oli herännäisyyden ”ukkojen ajan” merkittävin johtomies ja Lapuan kirkkoväärti 1875–1883. Historiankirjoitus on nostanut hänet yhdeksi suomalaisen talonpojan prototyypiksi.

Villi nuorimies ja ankara isoisä

Arvi Logren syntyi Lapuan kirkkoherranpappilaan kuuluvassa Lesellin torpassa joulupäivänä 1823. Lapsuus jäi lyhyeksi, kun äiti kuoli jo kolmen vuoden jälkeen ja työmiehenä työskennellyt isäkin Arvin ollessa vain 8-vuotias.[1]

Orvoksi jääneen ”Allun” kasvatus jäi nyt ankaran isoisän vastuulle. Samanniminen isoisä Arvid Logren oli entinen sotilas, joka oli päässyt vanhuuden päiviensä turvaksi Lapualle lukkariksi.[2]

Isoisä piti kovaa kuria: pojanpojasta ei saanut kasvaa lelliteltyä lasta. Joko ankaran kurin vuoksi tai siitä huolimatta pojasta kasvoi keppostelija. Isoisä säästyi niiltä yleensä, mutta isoisän uusi vaimo joutui monien kepposten kohteeksi. Kerrotaan että 12-vuotias Arvi koversi altapäin ojan yli vievän porraspuun, joka katkesikin sitten isoäidin kulkiessa ojan yli tiputtaen hänet tulvivaan ojaan.[3]

Villi poika arveli kerjäläispoikanakin olevan parempaa kuin elämä isoisän luona. Hän karkasi useita kertoja ja palautettiin erään kerran kotiin kruunun kyydillä Vaasasta asti. Seurauksena oli entistä ankarampi selkäsauna.[4]

Vaikka Logren muisteli myöhemmin lapsuuttaan synkkänä ja ikävänä aikana, hänen sanottiin kokeneen myös kiitollisuutta, että ankarat nuhteet olivat opettaneet hänet tietoiseksi siitä, mikä oli hyvää ja mikä pahaa.[5]

Railakasta elämää

Railakkaan nuoruuden keskellä Logren tapasi ensi kertaa herännäispappi Nils Gustav Malmbergin, joka oli vasta tullut Lapualle kappalaisen apulaiseksi ja piti Logrenille rippikoulua kotonaan Kauppilassa eli Marielundissa.[6]

Rippikoulusta on jäänyt kahtena versiona elämään tarina, jonka mukaan Logren olisi poikaporukan kekseliäimpänä ja rohkeimpana valittu kujeilemaan myös tälle papille, jonka ystävällinen ja rauhallinen käytös oli muuten syönyt poikien kujeilunhalua.[7]

Tarinan mukaan Malmberg oli puhunut Israelin pääsiäisestä ja sen vietosta pääsiäislampaineen. Seuraavalle tunnille Logren oli tullut myöhässä ja paiskanneen joko virsikirjan tai pienen koiran Malmbergin eteen lausuen: ”Tuossa on teille pääsiäislammas.” Yllättäen seurauksena ei ollutkaan selkäsaunaa. Tunnin loputtua Malmberg puhui hänelle kahden kesken, ojensi Uuden Testamentin ja sanoi: ”Lue tästä, poikaparka, niin saat nähdä, millainen olet.” Rippikoulun päättyessä Logren merkittiin yhdeksi parhaista oppilaista.[8]

Tapaus teki 15-vuotiaaseen nuorukaiseen suuren vaikutuksen, mutta mitään täyskäännöstä se ei aiheuttanut. Päinvastoin, Logren saattoi rippikoulun jälkeen antautua koko tarmollaan nuorten hurjaan elämään. Korttipeli oli erityisen mieluinen ajanviettotapa. Rohkeutensa ja älykkyytensä vuoksi Logrenista tuli ihailtu seuranpitäjä ja poikajoukon johtohahmo.[9]

Rippikoulun jälkeen Logren muutti isoisän ikeen alta päästäkseen läheiseen Yli-Turjaan rengiksi. Sieltä hän siirtyi vuoden jälkeen Tamppariin ja sieltä kolmen vuoden kuluttua tunnettuun herännäistaloon Matti Tiituun.[10]

Tiitussa oli palveluksessa myös Liisa Filppula, ja ennen pitkää Logren sai tietää olevansa tulossa tämän lapsen isäksi. Hän ahdistui, ajatteli jo lähteä sotaväkeen ja pois Lapualta, mutta suuntasikin sitten Jaakko Suutalan sivumaiden hoitajaksi Ilmajoelle. Vuoden kuluttua hän palasi Lapualle ja vei isättömän lapsensa äidin vihille.[11]

Perhe muutti nyt Antti Huhtalan taloon ja sieltä seuraavana vuonna omaan mökkiin Koveroon. Kun paikka ei kuitenkaan miellyttänyt eikä elämä päässyt muutenkaan vauhtiin, Logren myi mökin ja palasi perheineen Matti Tiitun taloon.[12]

Heränneiden joukkoon

Koverossa asuttaessa Logrenin emäntä oli liittynyt heränneisiin. Logrenin itsensä kohdalla vanha elämä ajautui umpikujaan syyskesällä 1851. Hän oli voittanut Tampparin myllyssä lauantai-illan korttipelissä 16 hopearuplaa, jotka kätki renkipaikkansa talon kivijalkaan. Seuraavana päivänä talonväen lähtiessä kirkkoon Logren jäi tuvan penkille loikoilemaan, mutta ei saanut rauhaa, vaan joutui lähtemään muiden perässä. Edes vastaan tulleet ivailevat toverit eivät saaneet häntä perumaan menoaan.[13]

Malmbergin saarna kirkossa kosketti syvältä. Illalla hän lähti Malmbergin kotiin seuroihin isäntänsä körttivästi päällään. Seuraväen ihmetys vain lisääntyi heidän todistaessaan tunnetun maailmanmiehen viljavia kyyneleitä. Sen jälkeen vanhaan ei ollut enää paluuta. Logren palautti kätkemänsä pelivoitot ja sovitti muitakin pelivelkoja minkä pystyi.[14]

Kun Malmberg etsi seuraavana vuonna renkiä taloonsa Tynjälään, Logren otti pestin vastaan. Vuoden kuluttua aiempi isäntärenki erosi ja Logren sai hänen seuraajanaan huolehdittavakseen pappilan laajat viljelykset sekä kolmattakymmentä renkiä ja piikaa.[15]

Talonpidon opettelua merkittävämmäksi tuli kuitenkin perinpohjainen tuttavuus maakunnan merkittävimmän herännäisjohtajan kanssa. Logren oli myös useimmiten Malmbergin kyytimiehenä tämä saarnamatkoilla Lapuan emäseurakunnan eri puolilla. Miesten välille muodostui syvä ystävyys. Logren oli mukana Tynjälän monissa seuroissa ja alkoi harrastaa myös kirjallisuutta.[16]

Torpparista edistykselliseksi suurtalolliseksi

Vaikka Logren viihtyi Malmbergin renkinä, pieni palkka alkoi pidemmän päälle ahdistaa. Hän pyysi Malmbergilta mökin paikkaa, mutta tämä halusi pitää kiinni hyvästä palvelijasta ja ystävästä ja suostui vasta syksyllä 1857. Silloin Logren perusti torpan Tynjälän larvamaille Rautakorpeen, 10 kilometrin päässä Lapuan kirkolta.[17]

Kun torppa ei elättänyt vielä moneen vuoteen, Logren työskenteli edelleen Malmbergin töiden johtajana. Lisätuloja toi myös lasinleikkaus, jonka Malmberg oli opettanut, sekä voin ja lintujen kauppa. Syksyllä 1858 seisoi Logrenin uusi tupa Ellunmäellä. Se sai nimekseen Kytölä.[18]

Logrenista tuli kyvykäs maanviljelijä. Vaikeuksia kuitenkin riitti, sillä 1860-luvun vaikeat katovuodet iskivät rajusti. Syystalvella 1863 paloi liiteri mukanaan kaksi valmista kauppakuormaa voita ja lintuja. Apuun tulivat myöhemmän herännäisjohtaja Juho Malkamäen ja valtiopäivämies F. W. Lagerstedtin kaltaiset ystävät mm. lainaamalla rahaa uuteen alkuun.[19]

Päärakennusta laajennettaessa syksyllä 1865 Logren putosi ylimmältä hirreltä, loukkasi pahoin selkänsä ja joutui pariksi kuukaudeksi vuoteenomaksi. Paikallaan olo oli liikkuvaiselle miehelle tuskallista, mutta sen jälkeen kun hän saattoi pitää kirjaa kädessään, lukeminen toi lohtua. Kokemus opetti nöyryyttä: kun oma apu otettiin pois, täytyi nöyrtyä tunnustamaan, että Jumala oli kaikki kaikessa. Selästä ei koskaan tullut täysin tervettä, mutta työvoimat palasivat miltei ennalleen.[20]

Koko maata koetellut nälkätalvi 1867–1868 toi kerjäläiset Logreninkin torppaan. Siellä otettiin omantunnon asiaksi auttaa jokaista avunpyytäjää. ”Muista, että meitä on kaksi kerjäläistä mennyt yhteen; sinä olet pyydellyt jyväkouraa ja minä leivänpalaa; meidän ei sovi yhtään pyytelevää päästää auttamatta pois”, hänen kerrotaan sanoneen vaimolleen. Oman paikkakunnan väkeä yritettiin auttaa pitämällä mahdollisimman monta töissä, antamalla viljalainoja ja takauksia.[21]

Vaikeuksista huolimatta Logrenin onnistui lisätä vaurauttaan varsin nopeasti. Yksitoista vuotta oman torpan perustamisen ja kymmenen vuotta Malmbergin kuoleman jälkeen Logren pystyi ostamaan koko 1/3 manttaalin Tynjälän tilan vuonna 1868. Se oli ajautunut Malmbergin jälkeen Wasastjerna-suvulle, ja sitten konkurssin myötä Suomen Hypoteekkiyhdistykselle, joka tarjosi rappeuttunutta taloa  verrattain huokeaa lainaa vastaan. Nimismies Hägglundin puollon perusteella Logren valittiin ostajaksi.[22]

Muutaman vuoden päästä Logren osti vielä naapurista Latva-Tynjälän talon, joka oli suunnilleen Tynjälän veroinen tila. Kuollessaan entinen renkipoika oli kohonnut yhdeksi pitäjän varakkaimmista miehistä.[23]

Tynjälän isäntä oli edistyksellinen viljelijä. Hän liittyi Vaasan läänin maanviljelysseuraan jo vuonna 1871. Jo samana vuonna Logren palkittiin maanviljelyskokouksessa ”navettatuotteista” ja vuonna 1877 heinänviljelystä. Hän harjoitti innolla suoviljelyä sekä kuului suoviljelytoimikuntaan ja ojituslautakuntaan.[24]

Aikansa merkittävin herännäisjohtaja

Herännäisyyden tuvanjaossa 1850-luvun alussa kaikki herännäispapit erosivat Malmbergin yhteydestä. Niinpä kun Malmberg syksyllä 1858 kuoli, herännäisyys jäi 1880-luvulle saakka täysin maallikkojohtoiseksi liikkeeksi. Aikaa alettiin sittemmin kutsua ”ukkojen ajaksi”.[25]

Arvi Logren nousi vähitellen ”ukkojen ajan” merkittävimmäksi herännäisjohtajaksi, jonka vaikutus ulottui myös kotipitäjän ulkopuolelle. Malmbergin aikana Logren ei puhunut seuroissa koskaan. Tämän kuoleman jälkeen heränneet alkoivat kokoontua erityisesti Justiina Rautakorven mökkiin, mutta sittemmin yhä useampi etsiytyi Logrenin luo. Vähitellen isäntää pyydettiin puhumaan kotonaan ja sitten etäämmälläkin.[26]

Herännäiskansa kääntyi Logrenin puoleen niin sielunhädässä kuin maallisissakin huolissa. Logrenin aikana heränneiden määrä nousi Etelä-Pohjanmaalla suunnilleen yhtä suureksi kuin suuruuden päivinä ennen 1850-luvun alun tupajakoa. Tynjälästä tuli uudelleen maakunnan keskeinen herännäiskeskus.[27]

Logrenin keskeiseksi työparikseen ja ystäväkseen tuli keskipohjalaisia heränneitä johtanut Taneli Rauhala. Vierailut olivat puolin ja toisin tiiviitä; häiden tai muun syyn vuoksi näiden kahden miehen ympärille kerääntyi jopa tuhatlukuiseksi nouseva joukko, josta osa kiersi viikkokausia talosta taloon pidetyissä seuroissa.[28]

Logren oli suorasukainen seurapuhuja ja sielunhoitaja. Hän puhui lyhyesti ja veisuunkin piti olla lyhyttä ja voimakasta.[29]

Vääryyksiin puuttumisessa Logrenilla oli omanlaisensa tapa. Hän ei ottanut valittajan syytöksiin kantaa, mutta kehotti järjestämään sovittuna päivänä seurat riitelijäin kotiin tai lähiseudulle. Siellä puhuessaan hän kosketteli riita-asiaa ja pyrki saamaan riitapuolet Jumalan kasvojen eteen sopimaan. Puhe oli kuitenkin rakennettu niin, että asiasta tietämättömille riita ei tullut ilmi. Ellei asiassa tullut tällä tavoin sovintoa, siitä puhuttiin usein pienessä piirissä seurojen loputtua. Jonkun ajan kuluttua hän otti vielä asiakseen käydä katsomassa, miten puhe oli vaikuttanut.[30]

Logrenilta avunpyytäjät saivat milloin hyvinkin karkeasanaisia nuhteita, milloin sydämellistä lohdutusta. ”Siirapilla saa enemmän kärpäsiä kuin tervalla”, hän tapasi sanoa. Neuvot olivat usein suorasukaisia ja sattuvia vertauksia arkipäivän elämästä. Niinpä hänen mukaansa yltiöhengellisyyteen taipuvainen ”nuolee voin leivältä, mutta jättää leivän syömättä”. Toista liiaksi moittivalle hän teroitti, että ”on aika hakata, aika kiviä poimia, aika niitä lingotella”. Kun joku arvosteli vastaherännyttä liiasta innokkaakkuudesta, oli vastaus: ”jos ne jo varsana laiskailevat, mitä niillä sitten vanhoina tehdään”.[31]

Sivistystä ja pitäjän luottamustehtäviä

Taloudellisen ja sosiaalisen aseman kohoaminen teki Tynjälän isännästä luontevan luottamusmiehen paikallisiin tehtäviin myös maallisissa asioissa.

Logrenilla oli vahva tiedonhalu ja sivistystahto. Rautakorven aikoina hänestä tuli yksi seudun harvoista, jotka tilasivat sanomalehden. Kotikirjastosta löytyi tietokirjojen lisäksi myös kaunokirjallisuutta. Hän lienee oppinut myös jonkin verran kirjoittamaan ja lienee tehnyt pari kirjoitusta sanomalehtiin elämänsä loppuvuosina.[32]

Koulupoikia tavatessaan Logrenilla oli tapana kysellä, mitä koulussa oli opetettu. Hän avasi kotinsa ovet mieluusti ylioppilaille, koskapa heiltä saattoi aina oppia jotakin uutta. Elämän loppuvuosina Tynjälässä vieraili isompiakin oppineita, mikä sai jotkut pahatkielet haukkumaan häntä herrain hännystelijäksi.[33]

Kun Lapualle alettiin puuhata ensimmäistä kansakoulua, Logren tuki sitä vahvasti, vaikka useimmat heränneet olivat aluksi vastaan. Hänen on kerrottu sanoneen: ”Koulunkäynyt on roistoksikin parempi kuin koulunkäymätön.”[34] Logren kuului myös Kirkonkylän kansakoulun johtokuntaan.[35]

Vuoden 1875 alusta Logren valittiin Lapuan kirkkoväärtiksi ja oli siinä tehtävässä kuolemaansa saakka. Hän hoiti myös monia kunnallisia luottamustehtäviä mm. valtiopäivämiehen valitsijamiehenä sekä Lapuan ja Nurmon paloapuyhtiön johtokunnan jäsenenä. Vuonna 1877 hän oli takaamassa kunnallislautakunnan esimiehen kassanhoitoa ja edusti pitäjää mm. useissa tiekokouksissa.[36]

Kiivas ja avulias oikeuden mies

Arvi Logrenin luonteenpiirteistä kaikkein eniten muisteltu on ollut hänen vahva auttamishalunsa. Siitä pääsivät osallisiksi niin kiertävät kerjäläiset kuin kotipaikkakunnankin köyhät. Monet kokivat suurta kiitollisuutta häntä kohtaan.[37]

Vaikeina 1860-luvun katovuosina Logren järjesti työtä niin monella kuin mahdollista ja antoi perheellisille vielä ruokaa kotiinkin vietäväksi. Moni sai viljalainaa ja pieniä rahatakuita. Erityisen merkittäväksi avustustyö tuli suurena nälkätalvena 1867–1868.[38]

Parempien vuosien tultua Tynjälään otettiin köyhien lapsia asumaan ja toimittamaan niitä askareita joihin pystyivät. Kun yhteisiin asioihin kerättiin varoja, aloitettiin monesti Tynjälästä, ja isäntä itse oli monta kertaa itsekin ensimmäisenä kokoajana. Malkamäen emännän sairastaessa Logren lähti Kristiinankaupunkiin ja Helsinkiin asti tätä tervehtimään ja virkistämään.[39]

Vastavuoroisesti Logrenkin sai nauttia monien herännäisystävien avusta. Kuokkimistyömailleen hän sai monesti suuren joukon ilmaiseen työhön, lantakuormia ajettiin ja viljaa leikattiin talkoilla. Seuramatkoilla kerättiin monesti hiljaisuudessa Logrenille matkarahoja.[40]

Toinen leimallinen luonteenpiirre oli jyrkkä oikeudentuntoisuus. Konkreettisimmillaan se ilmeni siinä, että tuomarit pitävät mielellään käräjät Tynjälässä. Paitsi että siellä ei suvaittu minkäänlaista rähinöintiä, siellä sovittiin lukemattomat pikkuriidat isännän sovittelulla käräjäsalin ulkopuolella.[41]

Vääryyttä Logren ei voinut sietää. Lähdettyään etsimään ryöstelystä epäiltyä miestä hän kuritti aidasta siepatulla kepillä miestä niin kauan, kunnes tämä tunnusti tekonsa. Armoa ei herunut sen enempää Malkamäen hevosen varastaneille romaneille kuin tuomarin kirjurille, joka oli yrittänyt tehdä väkivaltaa Logrenin palvelijalle: ”Vaikka sinä olisit Turkin keisarin kirjuri, niin tuosta sinä nyt saat!”, hän sanoitti ankaraa selkäsaunaa.[42]

Logren pikaistui nopeasti. Hän saattoi suuttua suunniltaan, jos asiat eivät menneet hänen mielensä mukaisesti. Omille työmiehilleen hän antoi kovasanaisia ripityksiä. ”Tuollaisia miehiä minä saan vaikka vasikkahaallisen”, hänen kerrotaan sanoneen eräälle, joka yritti turhaan puolustautua haukkumista vastaan. ”Joka ei syyttömänä ota syytä päälleen, se ei ota syyllisenäkään”, hän pohdiskeli.[43]

Mauno Rosendahl on luonnehtinut hänen olleen niitä harvoja talonpoikia, jotka pelkällä katseellaan ja esiintymisellään pystyi hallitsemaan villiytyneitäkin kansanjoukkoja.[44]

Vihastumiset unohdettiin yleensä nopeasti, sillä Logren sai pian malttinsa takaisi, katui kiivaita sanojaan ja pyysi usein anteeksi omilta palvelijoiltaankin.[45] Jussi Sinnemäen mukaan rehellisyys sekä anteeksi pyytävä ja antava mieli olivat yksi merkittävä tekijä Logrenin laajan vaikutuksensa taustalla.[46]

Kaikenlainen teeskentely oli Logrenille vastenmielistä. Ollessaan Helsingin matkallaan professori A. V. Ingmanin vieraana teatterissa vieruspaikalle osui hienosti pukeutunut nainen, joka tuntui paheksuvan Logrenin talonpoikaisuutta. Sen vuoksi Logren alkoi liikehtiä ja kaivella kaulaansa ja rintaansa kuin syöpäläisiä etsien, oli sitten saavinaan kiinni yhden ja kääntyi naisen puoleen: ”Mihinkähän täällä saisi panna täitä?” Oman kuolinvuoteensa ääressä käyneet ylistarolaisemännät hän ajoi tiehensä, koska tulkitsi heidän surunsa teeskentelyksi.[47]

Logren pani paljon painoa elämän ulkonaisellekin puhtaudelle ja korosti pahennuksen välttämistä. Tynjälässä hän piti kiinni vakavasta hengestä: kiroilu, rivot laulut ja yöjuoksut eivät tulleet kysymykseenkään. Seuroja pidettiin vähintään joka lauantai- ja sunnuntai-ilta.[48] ”Kirkkoon on mentävä niin kauan kuin siellä Isämeidän ja Herran siunaus luetaan”, hän uskoi.[49]

”Hän oli harvinainen nero sekä puhuja Jumalan armosta. – – Hilpeäluontoisena, tarmokkaana ja päättäväisenä miehenä oli hän aivan kuin luotu muita johtamaan”, Wilhelmi Malmivaara luonnehti häntä.[50]

Historian muistama esimerkillinen talonpoika

Logrenia vaivasi pitkään vatsatauti, joka alkoi vanhemmiten pahentua. Myös nuorempana loukkaantunut selkä alkoi vihoitella uudelleen. Ruumiinsa tuskia hän hoiti ajan tavan mukaan väkijuomilla. Seuroja pidettiin Tynjälässä loppuun saakka. Logren puhui niissä keinutuolissa istuen ja puheet alkoivat saada jäähyväisten sävyä. Erityisesti nuorta väkeä hän kehotti seuraamaan isien teitä ja pelkäämään Herraa.[51]

Kuolinvuoteellaan syksyllä 1883 Logren sanoi heränneelle ystävälleen terveisinä vietäväksi: ”Muuta en osaa teille nyt sanoa kuin että Herra elää.” Loppu tuli rauhallisesti marraskuun lopussa 1883.[52]

Logren haudattiin Simpsiön hautausmaalle. Ystävät pystyttivät haudalle muistokiven, johon valittiin muistovärssyksi toisen korinttolaiskirjeen 6. luku.[53]

Arvi Logrenin muisto on elänyt vahvana. Kansallinen historiankirjoitus nosti hänet yhdeksi suomalaisen talonpojan prototyypiksi. Kerjäläisestä talolliseksi ja häjystä heränneeksi kohonnut Logren oli erinomainen esimerkki suomalaisesta menestystarinasta ja yksiköiden merkityksestä kansakunnan rakentamisessa.[54]

J. Sihvonen kuvasi Logrenin merkitystä oivallisesti: ”Hän oli täydellinen aikansa edustaja kaikissa semmoisissa sivistysriennoissa, joilla jotain todellista hyvää ja jaloa tarkoitettiin.”[55]

Niinpä Logren valittiin mukaan Kansalliseen elämäkerrastoon (1930), Suomen elämäkerrastoon (1955) ja Kansallisbiografiaan (2005). Vuonna 1983 Lapualla järjestettiin hänen kuolemansa satavuotisvuonna muistojuhlat.[56]

Julkaisuhistoria:

2.7.2013   Versio 1   Teppo Ylitalo
2.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Vierula & Heinon kauppa Kauhavalla (P00:2522A)

Logot