HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

2.7.2013

Kimmo Karttunen (1934–2000)

Kimmo Lauri Karttunen

Lapuan kaupunginjohtaja, kunnallisneuvos
Syntynyt  
27.3.1934 Viipuri
Kuollut  
30.5.2000 Helsinki

Kimmo Lauri Karttunen (1934–2000) oli lapualainen varatuomari ja kaupunkineuvos. Hän oli Lapuan pitkäaikainen kaupunginjohtaja 1968–1992. 

Virkamiesperheestä lakimieheksi

Kimmo Karttunen syntyi Viipurissa virkamiesperheeseen. Hän itse luonnehti hymyillen kuuluvansa sellaisiin serkuksiin, jotka ”luulevat olevansa aivan erikoisia ja verrattomia. ­– – Usko tähän erinomaisuuteen on meissä niin syvää, että olemme saaneet joskus muutkin uskomaan siihen, esimerkiksi pääsemällä hyviin naimisiin.”[1]

Savolaistaustaisen isän ja karjalaisäidin kodissa vallitsi vieraanvarainen ja lämmin kodin henki, joka painui voimakkaasti nuoren Kimmon luonteeseen. Isältä tuli vielä perinnöksi vahva isänmaallinen arvolataus: sen mukaan varusmiespalvelus piti ehdottomasti suorittaa tykistössä, ”jotta saisi kaulukseen punaiset laatat ja housuihin raidat, joihin omat kiiltävät saappaat sopivat erinomaisesti”.[2]

Kouluttautuminen oli itsestään selvyys. Nuorukainen haaveili arkkitehdin urasta, mutta kun ei päässyt Polille, hän vaihtoi lakiopintoihin. Karttunen suoritti oikeustieteen kandidaatin tutkinnon toukokuussa 1963 ja sai varatuomarin arvon toukokuussa 1966.[3]

Tuoreen lakimiehen suunnitelmissa oli pankkiura. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun ensimmäinen työvuosi 1963–1964 kului Mäntyharjun tuomiokunnan notaarina ja seuraavat neljä vuotta 1964–1968 Heinolan kaupunginsihteerinä.[4]

Lapualaisten johtajaksi

Kun Lapuan kauppalanjohtaja Heimo Ylihärsilä kuoli yllättäen keväällä 1968, Karttunen oli yksi hakijoista hänen seuraajakseen. Lapuan johtavat luottamushenkilöt lähtivät Kustaa Tiitun johdolla lähtivät tapaamaan ehdokasta Heinolaan, mutta kun eivät ilmoittaneet tulostaan etukäteen, jäi Karttunen tapaamatta. ”Ovat ne kuulemma saaneet siitä Heinolan sihteeristä sellaista tiatua, jotta se olis esiintymiskykyynen ja pitää tärkiää ittiänsä esillä”, vasemmistovaltuutettu Armas Syrjämäki kuitenkin kommentoi.[5]

Karttunen tulikin valituksi ja aloitti tehtävässä syyskuun alussa 1968. Kun Lapua muuttui vuoden 1977 alusta kaupungiksi, Karttusesta tuli kaupunginjohtaja.[6]

Mutta yksi mutka tuli vielä matkaan. ”Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa pitämässäsi tervetuliaispuheessasi viittasit ja annoit ymmärtää, että olit tullut velkaiseen Lapuan kauppalaan. Sinä et silloin vielä tiennyt, mikä mies Tiitu on ja niinpä hän heti nuhteli puheestasi sinua ja sanoi, ettei tässä nyt sentään asiat vielä niin huonosti ole. Otit tästä opiksi ja sen jälkeen ovatkin Lapuan kaupungin velat alkaneet tuntua paremminkin saatavilta”, Oiva Jäätteenmäki muisteli.[7]

Karttusesta tuli Lapualla hyvin pidetty johtaja. Hän halusi olla paikkakunnan ”ihmisten palvelija, heidän etujensa ja toiveidensa eteenpäin ajaja”.[8]

”Minut otettiin hienosti vastaan. Sopeutuminen lähtee tietysti omasta minästä. Halusin silloin ryhtyä lapualaiseksi ja pyrin ajattelemaan paikkakunnan etua. – – Vaikka en lainkaan ole urheilija, olen silläkin saralla saanut kokea elämyksiä. En ole kuuna päivänä painunut, taikka hiihtänyt, mutta olen pyrkinyt olemaan kisoissa paikalla ja kannustamassa kilpailijoita”, hän muisteli.[9]

Vakaan kehityksen korostaja

Työssä riitti haasteita. Elettiin voimakkaan rakennemuutoksen aikaa, ja kauppalanjohtajan oli tasapainoiltava kaikkien elinkeinojen sekä keskustan ja kylien tasapuolisen kehittämisen keskellä. Karttunen korosti ennen muuta kaupungin tasaista ja vakaata kehitystä. Työpaikkojen säilyttäminen oli hänen mielestään kaupungin kunnia-asia.[10]

Lapuan kehitystä Karttusen aikana leimasi vahva rakentaminen. Kaupunginjohtajan toivomuksesta keskusta-alue muuttui kaupunkimaisemmaksi. Kaupungintalon peruskorjausta Karttunen seurasi tarkasti ja osallistui jopa valtuustosalin verhojen valintaan. Esteettisyyttä ja taiteita ymmärtävän johtajan kaudella hankittiin myös monia julkisia taideteoksia.[11]

”Hän oli näkijä, luonnostelija, mutta ei tarkan kuvan piirtäjä, vaikkakin hänellä oli useimmiten tarkka kuva tavoiteltavasta lopputuloksesta. Suunnitteli impulsiivisen ihmisen kanssa oli innostavaa”, kaupungingeodeetti Mauno Vähämäki on muistellut.

Karttusen johtamistapa oli kahtalainen. Hän delegoi käytännön asiat alaisilleen ja antoi näille liikkumavaraa omien työtehtävien hoitamiseen. Toisaalta kaupungin kehittämisen isot asiat hän piti tiukasti omissa ja luottamushenkilöjohdon käsissä. Johtavista luottamushenkilöistä tulikin läheisiä työtovereita.[12]

”Tukenani ovat olleet luottamusmiehet, valtuutetut ja hallituksen jäsenet. Emme aina ole olleet samaa mieltä, mutta olemme voineet etsiä ratkaisua yhdessä. Hyvänä oppi-isänäni oli edesmennyt kunnallisneuvos Kustaa Tiitu”, Karttunen kokosi eläkkeelle jäädessään.[13]

Monien luottamustehtävien mies

Opiskeluaikana Karttunen meni mukaan kokoomusnuorten toimintaan. Hän oli Kokoomuksen Nuorten Liiton liittovaltuuston jäsen 1957–1963 ja kuului sen hallitukseen 1959–1960. Hän johti myös Helsingin Oikeistonuoria 1958–1960. Virkauralla Karttunen kuului yhä kokoomukseen, mutta ei osallistunut aktiivisesti puoluetoimintaan.[14]

Kaupunginsihteerinä ja kaupunginjohtajana Karttuselle tuli luonnostaan lukuisia merkittäviä luottamustehtäviä. Hän piti erityisen tärkeänä Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton työhön osallistumista ja kuului sen hallitukseen 1969–1988 ja kunnallisvaliokuntaan 1969–1985, jälkimmäiseen myös puheenjohtajana ensimmäisen vuoden jälkeen. Vaasan läänin seutukaavaliiton liittovaltuustossa Karttunen oli vuosina 1970–1972.[15]

Yhden tärkeän osa-alueen muodostivat sosiaali- ja terveysalan luottamustehtävät. Jo Heinolan aikana hän oli Lahden ympäristökuntain kasvatusneuvolan liittohallituksen puheenjohtaja 1965–1968. Lapualla hän oli B-mielisairaalan liittovaltuustossa 1969–1972 sekä myöhemmin Vanhustyön Keskusliiton johtokunnan jäsenenä 1980–1984.[16]

Lähellä sydäntään ollutta väestösuojelua Karttunen pääsi edistämään laajemmallakin tasolla: Etelä-Pohjanmaan Väestönsuojeluyhdistyksen hallituksessa 1971–1989, mistä ajasta 1979–1989 puheenjohtajana sekä Suomen Väestönsuojelujärjestön valtuuskunnan jäsenenä 1985–1987 ja hallituksen jäsenenä 1987–1990.[17]

Yritystoimintaan Karttunen oli tutustunut jo opiskeluaikana mentyään mukaan hattuliike E. R. Wahlman Oy:n hallitukseen 1962–1974. Heinolassa hän oli teollistamislautakunnan sihteeri 1967–1968 ja Lapualla teollistamislautakunnan jäsen 1968–1973. Myöhemmin hän meni mukaan Etelä-Pohjanmaan Kauppakamariin, jossa hän oli ensin aluepoliittisen valiokunnan jäsen 1985–1988 ja sen puheenjohtaja vuodesta 1991 sekä koko kamarin 1. varapuheenjohtaja vuodesta 1989.[18]

Lapuan kaupungille tärkeitä yritystehtäviä olivat myös Lapuan Haka Oy:n hallituksen puheenjohtajuus 1970–1985, Pohjanmaan Haka Oy:n / Pohjanmaan YH-rakennuttaja Oy:n hallituksen puheenjohtajuus vuodesta 1975, Abecita Oy:n johtokunnan jäsenyys 1971–1980 sekä Lapuan Jätevesi Oy:n johtokunnan puheenjohtajuus vuodesta 1973.[19]

Kansainväliset yhteydet Karttunen arvosti erityisen korkealle. Hän osallistui hyvin aktiivisesti Merenkurkun neuvoston toimintaan ja oli sen työvaliokunnan jäsen parin vuosikymmenen ajan vuodesta 1973.[20]

Yhteistyö saksalaisen ystävyyskaupungin Hohenlockstedtin kanssa kumpusi jääkäriperinteestä. Karttunen sai osakseen saksalaisten varauksettoman luottamuksen: ”Meidän mielissämme Kimmo Karttunen säilyy unohtumattomana ihmisenä. Niin, hänessä personoituu meille Suomi ja suomalaisuus”, eräs heistä muisteli myöhemmin.[21]

Karttunen kuului Suomalais-saksalaisten yhdistysten liiton valtuuskuntaan vuodesta 1984. Lisäksi hän oli Lapuan Pohjola-Norden ry:n puheenjohtaja 1975–1984 sekä Botnia Touristin hallituksen jäsen 1974–1979, siitä 1975–1977 puheenjohtajana.[22]

Urheilun ja kulttuurin saralla Karttunen oli Lapuan urheilupaikkasäätiön hallituksen jäsen 1969–1972, Lapuan Spelien 1978 päätoimikunnan puheenjohtaja sekä Vaasan korkeakoulusäätiön valtuuskunnan jäsen vuodesta 1986.[23]

Omat lisänsä luottamustehtäviin toivat vielä valvojan tehtävät Helsingin Osakepankin Heinolan konttorissa 1965–1968 ja Kansallis-Osake-Pankin Lapuan konttorissa vuodesta 1987. Vakuutusyhtiö Tapiolan alueelliseen neuvottelukuntaan hän kuului vuodesta 1978, puheenjohtaja vuodesta 1989.[24]

Monituisten tehtäviensä lisäksi Karttunen oli mukana vielä lukuisissa toimikunnissa ja asunto-osakeyhtiöissä. Suomen Kaupunginjohtajat ry:n hallitukseen hän kuului 1983–1986.[25]

Virka- ja luottamustehtävistään Karttuselle myönnettiin mm. Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki 1979, Keskuskauppakamarin pronssinen ansiomerkki 1981, Suomen Väestönsuojelujärjestön 1. luokan ansiomerkki 1983, Väestönsuojelun 1. luokan ansiomitali 1987 ja Suomen Kaupunkiliiton hopeinen ansiomerkki 1989. Vuonna 1994 Ruotsin valtio palkitsi hänet pohjoismaisen yhteistyön edistämisestä komentajamerkillä.[26]

Jäätyään eläkkeelle Karttuselle myönnettiin vuonna 1992 kaupunkineuvoksen arvo.[27]

Taiteen ystävä ja ihmisläheinen herrasmies

Luonteeltaan Karttunen oli ystävällisesti käyttäytyvä herrasmies. Hän oli tukevarakenteinen isähahmo, joka loi aidolla ja eloisalla persoonallaan myönteisen ilmapiirin ympärilleen.  ”Hyvää huomenta, tytöt! Miten olette nukkuneet? Kuinka lapset jaksavat”, hän saattoi kysyä töihin tullessaan.[28][29]

Hän korosti myös hyvien ihmissuhteiden merkitystä, ne olivat ”suolana kaikessa kanssakäymisessä”.  – ”Ilman hyviä ystäviä ja työtovereita ei elämäntyö yhteiskunnan hyväksi onnistu. Hyvät ja läheiset ihmissuhteet auttavat meitä rakentamaan ja kehittämään sitä, mikä meille on uskottu”, hän pohti.[30]

Jo lapsuudenkotinsa perintönä Karttunen arvosti oman perheensä ja kotinsa hyvin korkealle. ”Vaimoni tapasin ensi kerran Freiburgin kesäyliopistossa, Schwarzwaldissa, Schauinslandin alppikahvilassa lainasin häneltä leivoksen ostoa varten kerran markan ja sen jälkeen olen ollut hänelle aina kiitoksen velkaa”, hän kuvasi.[31] Sittemminkin Karttuset matkasivat maailmalla ahkerasti.[32]

Vaimonsa kanssa hän rakennutti 1970-luvun lopulla Lapuanjoen rantaan suuren talon, joka toimi kaupunginjohtajan edustustiloina sekä suvun ja ystävien kokoontumispaikkana.[33]

Taide ja visuaalisuus olivat Karttuselle tärkeitä. Hän oli erityisen kiinnostunut autoista, mutta ei niiden tekniikasta, vaan muotoilusta. Ne edustivat hänelle visuaalisia taideteoksia, jotka oli muotoiltu tyylikkäämmin kuin mitkään muut koneet. Hän keräsi autojen esitteitä, ja lopulta niitä oli suuressa kaapistossa satakunta kansiota. ”Autolehti on ihanteellinen iltalukemista, sillä se ei tuo ongelmia”, hän luonnehti.[34]

”Olen sikäli tunneihminen, etten pysty vastoinkäymisiä jättämään kaupungintalolle. Tuon ne liian usein kotiin. Rehellisesti täytyy myöntää että ’huono päätös’ on monesti vienyt yöuneni”, hän pohti vuonna 1980.

Luopumisen aika

Karttunen sairastui paksusuolen syöpään joulukuussa 1990. Syksyyn 1991 mennessä hänet leikattiin kahdesti onnistuneesti. Lääkärin neuvosta hän siirtyi kuitenkin eläkkeelle keväällä 1992.[35] 

Syyskuussa 1992 kaupungintalolla paljastettiin Ritva Oksasen maalaama muotokuva Karttusesta.[36]

”Eläkkeelle jäädessäni siivosin kaupungintalon työhuoneessani papereita ja vastaan tuli paperi, johon olin merkinnyt ylös toteutettavia tärkeimpiä rakennushankkeita. Paperi oli ehkä vuodelta 1969. Siinä listat kohteet oli saatu toteutettua, paloasema viimeisenä. Ainoastaan kirjastohanke jäi toteutumatta mutta sekin asia on nyt Lapualla kohdallaan”, hän kokosi.[37]

Sairautensa aikana Karttunen ystävystyi läheisesti Lapuan piispan Yrjö Sariolan kanssa, joka poti samaan aikaan sydänsairautta.[38] ”Puolitoistavuotisen oloneuvoksen aika ei ole tullut pitkäksi. – – Nykyisin ohjelmaani kuuluvat joka-aamuinen uinti, kävelylenkit ja näpertelyt, jotka ovat vuosien aikana jääneet tekemättä”, hän luonnehti keväällä 1994.[39]

Eläkevuosina Karttuset alkoivat enenevässä määrin viettää aikaansa Helsingin-kodissaan. Lopulliseen muuttoon valmistauduttiin henkisesti usean vuoden ajan. Koti muutettiin lopulta Helsingin Munkkiniemeen keväällä 1998, kun Lapuan-talo saatiin myytyä.[40][41]

Sairaus iski Karttuseen muutaman vuoden jälkeen uudelleen. Hän kuoli Helsingin Terhokodissa toukokuussa 2000. Hän oli kuollessaan 66-vuotias.[42]

Julkaisuhistoria:

2.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Logot