HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

2.12.2013

Eero Lehtinen (1911–2007)

Eero Johannes Lehtinen

Lapuan hiippakunnan piispa
Syntynyt  
11.7.1911 Ypäjä
Kuollut  
6.4.2007 Hämeenlinna

Eero Johannes Lehtinen (1911–2007) oli Lapuan hiippakunnan ensimmäinen piispa 1956–1974. Hän oli Suomen kirkon ensimmäinen evankelinen piispa, joka tuli tunnetuksi tasapuolisena ja sovittelevana persoonana sekä uudenlaisen avoimen ja palvelevan tuomiokapitulin rakentajana.

Kauppiaanpojasta pappisuralle

Eero Lehtinen syntyi kauppiasperheeseen Ypäjällä, jossa isä toimi osuuskaupanhoitajana. Hän suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1929 Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja lähti lukemaan yliopistoon matematiikkaa. Papinura ei ollut ajatuksissa, mutta monen asian summana hän vaihtoi teologian opintoihin ja vihittiin papiksi Turun tuomiokirkossa 31.10.1933.[1]

Virkaura alkoi virallisena apulaisena ja vt. kirkkoherrana Alastarolla 1933–1939. Intoa riitti eteenpäin, ja Lehtinen suoritti pastoraalitutkinnon vuonna 1936 ja laudatur-tutkinnon vuonna 1945.[2]

Saarijärvellä Lehtinen vietti virkaurastaan toiseksi pisimmän aikaa, 16 vuotta. Hänet valittiin sen kappalaiseksi 1939 ja kirkkoherraksi 1955. Virkansa ohella hän toimi myös Saarijärven Yhteiskoululla voimistelunopettajana 1944–1947 ja toimi Karstulan evankelisen kansanopiston kannatusyhdistyksen puheenjohtajana 1948–1955.[3]

Myös kirkollista luottamusta alkoi kertyä. Hänestä tuli Kuopion tuomiokapitulin asessori 1945–1951 ja Saarijärven rovastikunnan lääninrovasti 1950–1955. Vuodesta 1945 hän kuului Luterilaisen Maailmanliiton Suomen kansalliskomiteaan. Kirkolliskokousedustajana hän toimi vuodesta 1948 lähtien.[4]

Nuorelle Lehtiselle sanottiin olevan tunnusomaista ”erinomainen uutteruus ja taito, arvokas käytös”.[5]

Ensimmäinen Lapuan piispa

Vuonna 1955 Lehtinen valittiin Hämeenlinnan kirkkoherraksi. Tätä virkaa hän ei ehtinyt hoitaa kauaakaan, kun hänestä tuli 1.7.1956 alkaen Lapuan hiippakunnan ensimmäinen piispa. Arkkipiispa Ilmari Salomies vihki hänet virkaansa 9.9.1956.[6]

Lehtistä esitettiin piispanvaaliin hänen kokemuksensa, tasapuolisuutensa ja oppineisuutensa vuoksi. Hän sai vaalissa toiseksi eniten ääniä – erityisesti keskisuomalaisilta ja evankelisilta – ja siten toisen vaalisijan. Ensimmäiselle vaalisijalle äänestettyä herännyttä Olavi Karesta pidettiin jo melko varmana, mutta valtioneuvosto valitsi presidentti Urho Kekkosen esityksestä valitsikin evankelisen Lehtisen. Kareksen riesana oli isän, Lapuan edesmenneen kirkkoherran ja IKL-poliitikko K. R. Kareksen, maine ja sen mukanaan tuoma epäluottamus. Vuonna 1962 Kekkonen tunnusti asian jääneen vaivaamaan häntä ja teki Kareksesta Kuopion piispan.[7]

Lehtistä on sittemmin pidetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäisenä evankelisena piispana.[8] Hän yllättyi itsekin valinnastaan, joka tuli tietoon kun perhe oli lähdössä kesälomamatkalle. Autossa odottanut perhe sai kuulla, että edessä oli muutto Lapualle.[9]

Heränneet olivat valinnasta tyrmistyneitä ja herännäispapit tekivät esityksiä piispannimityksen muuttamisestakin. Paljonpuhuva ja kuuluisa on kertomus Lehtisen ja vahvan herännäisvaikuttaja Jaakko Rannan ensikohtaamisesta: ”Tervetuloa Lapualla, vaikka – toista me odotimme.”[10]

Lehtinen saavutti kuitenkin nopeasti lapualaisten ja muiden hiippakuntalaistensa luottamuksen.  Jaakko Rantakin ystävystyi Lehtisen kanssa ja totesi myöhemmin: ”Tervetuloa Lapualle! Nyt minän sanon sen kaikesta sydämestäni.”[11]

Luottamuksen syntymisen taustalla oli Lehtisen tasapuolinen persoona, mutta myös hänen korostamansa isänmaallisuus ja yhteiset ankarat sotakokemukset. Lapua oli Lehtiselle mieluinen asuinpaikka, koska hän mielsi itsenäisyyden syntymisen juuri Lapuaan. Hän oli taistellut talvisodassa joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä sekä jatkosodassa komppanianpäällikkönä ja sotilaspastorina. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni.[12]

Uudistava ja julistava piispa

Lehtinen palkkasi uuteen hiippakuntaan pitkäaikaisiksi osoittautuneet työntekijät. Toimintatavat haettiin paljolti Kuopion tuomiokapitulista, mutta Lehtinen myös uudisti kapitulin toimintatapaa opastavaksi palveluvirastoksi, joka auttoi seurakuntia kehittämään toimintaansa. Tuomiokapitulin toimialaa laajennettiin vahvasti kentälle päin. Se oli uudenlainen ajattelutapa.[13]

Tilakysymys oli ensimmäisten toimintavuosien suuri haaste. Kun valtiolla ei ollut varaa rakentaa hiippakuntataloa, Lehtisen aloitteesta perustettiin hiippakuntatalosäätiö, joka rakensi talon ja piti sitä yllä. Järjestely oli ainutlaatuinen Suomessa. Lehtinen toivoi hiippakunnalle myös leiri- ja opintokeskusta, joka hankittiin vuonna 1968 Kuortaneen Haapaniemestä.[14]

Lehtinen korosti, että vaikka piispan tehtävät olivat suurimmalta osaltaan hallinnollisia, tärkeintä oli evankeliumin julistaminen, sielunhoito ja seurakunnan hoitaminen sanalla ja sakramenteilla. Nuoret olivat hänelle tärkeitä, ja nuorisotyötä kehitettiin hiippakunnassa voimakkaasti. Lehtinen itse oli Kirkon Nuorisotyön Keskuksen puheenjohtaja 1957–1974. Hän osallistui myös uskonnonoppikirjojen tekemiseen.[15]

Lehtinen oli erityisen kiinnostunut seurakuntatyöstä. Hän koki itsensä evankeliumin palvelijaksi, papiston kaitsijaksi, ohjaajaksi, tukijaksi ja sielunhoitajaksi. Sen vuoksi hän paneutui hiippakunnallisiin eikä yleiskirkollisiin asioihin. Hän ei olisi halunnut yhdistää pieniäkään seurakuntia. Piispojen Olavi Kareksen ja Osmo Alajan kanssa hän teki aloitteen seurakuntatiedekunnan perustamisesta.[16]

Lehtinen halusi kohdata ihmiset arjessa ilman papillista naamiota. Hänen saarnoissaan oli sielunhoidollinen, yksittäistä kuulijaa puhutteleva sävy. Kotiväen mukaan hän oli aina matkoilla tai kirjoituskoneen ääressä. Hän pelkäsi herännäisyyden ja evankelisuuden hallitsevuutta ja niiden suhdetta hiippakunnassaan, mutta pelko osoittautui aiheettomaksi. Hän pyrki tietoisesti lähentämään herätysliikkeitä ja onnistuikin siinä. Viimeisiin vuosiinsa asti hän korosti, että turhaa riitelyä tuli kirkossa varoa.[17]

Piispantarkastuksia Lehtinen teki kaikkiaan 161. Hän vihki virkaansa 108 pappia ja suoritti 74 kirkollisen tilan tai urkujen vihkimystä.[18]

Lehtinen oli viimeisen vanhamuotoisen kirkolliskokouksen 1973 varapuheenjohtaja. Hän oli myös piispainkokouksen edustaja kirkkohallituksessa ja hiippakuntahallinnon uudistamistyöryhmän jäsen. Arkkipiispan vaalissa vuonna 1964 hän oli toisella sijalla.[19]

Kaikkensa antanut kiitetty piispa

Eero Lehtinen jäi eläkkeelle marraskuun lopussa 1974 ennen pakollista 70 vuoden eläkeikää. Lähtöhaastattelussa hän sanoi laittaneensa piispantyöhön kaiken, mitä hänestä irti lähti. ”Te rohkaisitte, kannoitte ja rukoilitte, omalta osaltani yritin antaa hiippakunnalleni kaikkeni.”[20]

18 vuoden jälkeen nousi kiitollisuus pääsystä kiistelemästä vapaapäivistä ja työtunneista. Hän myös tiesi, että tuomiokapituli ja sen tehtävät tulisivat muuttumaan tulevaisuudessa. ”Olisi ollut vanhassa miehessä liian paljon taittumista”, hän totesi. Kaikki Lehtisen seuraajat ovat kiitelleet hänen erinomaista työtään toiminnan käynnistämisessä uudessa hiippakunnassa.[21]

Vuonna 1967 Lehtinen promovoitiin Helsingin yliopiston teologian kunniatohtoriksi. Hänelle myönnettiin myös Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki.[22]

Eläkepäivänsä Lehtinen vietti Hämeenlinnassa. Hän kuoli siellä 95-vuotiaana pitkänäperjantaina 2007, vain vuosi puolisonsa jälkeen.[23]

Julkaisut[24]

  • 1940: Diakoniatyö Saarijärven seurakunnassa. Saarijärven seurakunta. 8 s.
  • 1942 toimitus: Keski-Suomen miehet sotapolulla. Rykmentin 4800 taistelukokemuksia. 154 s.
  • 1958: Isien kirkon palveluksessa : paimenkirje Lapuan hiippakunnalle. Kirjapaja, Helsinki. 115 s.
  • 1967: Ensimmäinen uskontokirjani. Uskonnon oppikirja varsinaisen kansakoulun I ja II luokalle. Yhdessä Liisa Merenkylän ja Pentti Merenkylän kanssa. Valistus, Helsinki. 140 s.
  • 1968: Pöytäkirja Lapuan hiippakunnan papiston kolmannesta lakimääräisestä pappeinkokouksesta Lapualla lokakuun 17–19 p:nä 1967 ynnä liitteet. Kertomus hiippakunnan tilasta ajalta 1962–1967. 86 s.
  • 1972: Peruskoulun uskontokirja I-II. Yhdessä Liisa Merenkylän, Pentti Merenkylän ja Kalevi Kaukosen kanssa. Valistus, Helsinki. 108 s + 117 s.

Julkaisuhistoria:

1.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Paul Nyholmin omistama Lapuan Nahka- ja lapikastehdas

Logot