HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

30.1.2014

K. R. Kares (1873–1942)

Kares puhumassa Oskari Vihantolan hautamuistomerkillä.

Kaarlo Rietrikki Kares

Lapuan kirkkoherra, kansanedustaja
Syntynyt  
14.12.1873 Nakkila
Kuollut  
23.3.1942 Lapua

Aiheeseen liittyvät otsikot

Kuva: Lapuan rippikoululaiset v. 1936

Kaarlo Rietrikki Kares (1873–1942) oli Lapuan kirkkoherra ja kansanedustaja. Hän oli Lapuan kirkkoherrana 1924–1942 ja lääninrovastina 1932–1942. Hän oli kolmeen otteeseen kansanedustajana ja yksi lapuanliikkeen ja IKL:n näkyvimmistä vaikuttajista. Hän oli myös ahkera kirjoittaja ja pidetty puhuja.

Rukoilevaisuus johdattaa papiksi

Karl Fredrik Präski syntyi maataloon Nakkilassa Satakunnassa. Kun perhe muutti Leistilän kylän Kareksen rutsholliin vuonna 1876, se omaksui tilan nimen myös sukunimekseen.[1]

Lapsuusvuodet jäivät Kareksen muistoihin hieman ankeina. Äidin kuoltua leski-isä asui taloa yksin kahdeksan poikansa kanssa. Ainoana naisena talossa oli vanha palvelija.[2]

Kotikylä oli rukoilevaisuuden keskuspaikkoja, ja rukoilevaisten seurat tekivät nuoreen Kaarloon lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä nimenomaan ne vaikuttivat siihen, että kirjoitettuaan perheen ainoana poikana ylioppilaaksi vuonna 1892 hän valitsi alakseen teologian ja vihittiin papiksi tammikuussa 1897.[3]

Opiskeluaikana Kares osallistui muiden ylioppilaiden tapaan vahvasti suomalaisuusliikkeeseen ja osakuntatoimintaan. Hän kannatti vahvasti myös raittiusliikettä. Ajalle ominainen idealismi tapasi Kareksessa otollisen maaperän, jossa se vuosien myötä kasvatti myös huomattavaa satoa.[4]

Kares aloitti työuransa lyhyillä piipahduksilla Raumalla ja Raippaluodossa ja sitten 11 vuoden ajan Keski-Savon kansanopiston johtajana 1897–1908. Opisto toimi ajan tavan mukaan vakavassa kristillis-isänmaallisessa hengessä. Kansanopistovuosina Kares toimi samalla papiston apulaisena ja viransijaisena Joroisilla ja Mikkelissä sekä suoritti latinan ja saksan kielikokeet ja pastoraalitutkinnon.[5]

Syksyllä 1908 Kares siirtyi Turun Lähetysyhdistyksen saarnaajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli sen johtaja 1910–1917. Hän myös opetti uskontoa Turun suomalaisessa yhteiskoulussa syksystä 1908 lähtien.[6]

Vuonna 1917 Kareksesta tuli Asikkalan kirkkoherra. Hän alkoi saada myös huomattavampaa kirkollista asemaa, kun hänet valittiin 1918 Hollolan rovastikunnan lääninrovastiksi ja sitten Porvoon (sittemmin Tampereen) hiippakunnan tuomiokapitulin asessoriksi 1922–1924. Rovastin arvon hän sai 1923.[7]

Terävä tarmonpesä saa luottamusta

Voimakkaasti ulospäin suuntautuneena, terävänä tarmonpesänä Kares lähti jo nuorena miehenä mukaan myös maallisiin luottamustehtäviin. Hän ei halunnut jäädä sivustaseuraajaksi.[8][9]

Joroisilla ollessaan hän oli näkyvä kuntamies ja toimi peräti kuntakokouksen esimiehenä. Hän kuului kahden vuoden ajan myös Mikkelin läänin maanviljelysseuran johtokuntaan. Turussa hän oli sekä kaupunginvaltuuston että kirkkovaltuuston jäsen.[10]

Vuosina 1907–1909 oli Suomalaisen Puolueen kansanedustajana.[11] Toisen kerran hän tuli valituksi Kokoomuksen ehdokkaana 1922–1926.[12]

Turkuun muutettuaan Kares sai myös näkyviä kirkollisia tehtäviä. Jo vuonna 1908 hän oli kirkolliskokouksen komitean jäsenenä, vuonna 1912 synodaalikokouksen sihteerinä, ja vuonna 1913 kirkolliskokouksen evankeliumi- ja rukouskirjavaliokunnan sihteerinä. Vuonna 1915 hänet valittiin Suomen Lähetysseuran johtokuntaan.[13]

Lapuan uudistava kirkkoherra

Vuonna 1924 Kares valittiin Lapuan kirkkoherraksi kuulun Wilhelmi Malmivaaran jälkeen. Hän voitti vaalissa selvästi evankelisten suosikin Johannes Bäckin; Väinö Malmivaara ei saanut tarpeeksi ääniä neljännelle vaalisijalle.[14]

Vaikka Kares tulikin muualta, hänestä oli Lapualla jo kuultu.[15] Kustaa Tiitun mukaan Karesta oli pyytänyt Lapualle hakemaan E. A. Turja.[16]

Alku Lapualla oli tunnusteleva, sillä rukoilevaisuuden parissa kasvaneen rovastin puhetapa oli erilainen kuin Wilhelmi Malmivaaralla. Hänen puheensa sisälsivät monesti vaikeitakin ajatuskulkuja, niissä oli paljon Raamatun ajatuksia ja sanoja ja yhteiskunnallista sisältöä. Ajan tullen sekä Kares että hänen saarnansa otettiin Lapualla omiksi, eikä kirkko jäänyt Kareksen saarnatessa tyhjäksi.[17]

Kares lähti myös tarmokkaasti kohentamaan seurakunnan oloja. Kirkko remontoitiin laajasti satavuotisjuhlia 1927 varten. Sitten Simpsiön hautausmaalle rakennettiin siunauskappeli ja kirkkoon hankittiin Suomen suurimmat urut.[18]

Toiminnallisesti uudistuksen kokivat ensin kinkerit, jotka alkoivatkin vetää aiempaa enemmän väkeä. Uutuuksia olivat myös kiirastorstai-illan ehtoolliskirkko ja uudenvuodenyön jumalanpalvelus sekä jokakesäinen hautausmaajuhla. Ehtoollisenvietossa alettiin käyttää erillisiä pikareita, jotka seurakuntalaiset lahjoittivat. Uudistukset olivat kaikinpuolinen piristysruiske, joita seurattiin myös muissa seurakunnissa.[19]

Kareksen seurakunnallinen työ sai huomattavaa arvostusta, kun hänet valittiin 1927–1933 Turun tuomiokapitulin asessoriksi ja Lapuan rovastikunnan lääninrovastiksi 1932–1942.[20]

Laajalle ulottunut hengellinen työ vei paljon voimavaroja, mutta silti kotiseurakunta säilyi Kareksen mielessä erityisenä paikkana. Hän pyrki aina hoitamaan omat saarnavuoronsa kotikirkossa: ”Lapuan kirkossa saarnaaminen on aina juhlaa”, hän tapasi sanoa.[21]

Herännyt lapuanliikkeen mies

Lapualle Kareksen kotiutti ennen muuta kaksi asiaa: herännäisyys ja vahva valkoisen Suomen isänmaallinen henki.

Vaikka Kares oli kasvanut rukoilevaisuuden piirissä, kertoi löytäneensä heränneitten seuratuvasta hengellisen kotinsa, jota oli läpi elämänsä etsinyt.[22] 

Hän isännöi mielellään heränneitä vieraita pappilassaan ja oli pahoillaan jos kauempaa tulleet heränneet vaikuttajat menivät pappilan ohi. ”Lapualla tunnettiin, että rovasti Kares yhä välittömämmin halusi kuulua heränneeseen kansaan”, Hengellisen Kuukauslehden päätoimittaja Matti Pesonen luonnehti.[23]

Eteläpohjalainen herännäisyys oli vahvasti sidoksissa valkoisen Suomen aatemaailmaan. Kun kommunismin vastainen lapuanliike puhkesi loppuvuonna 1929, monet heränneet menivät siihen innolla mukaan. Karekselle liike merkitsi eteläpohjalaisen isänmaallisen hengen ilmausta, ja hän osallistui täydestä sydämestään sen toimintaan.[24]

Kareksesta tuli yksi lapuanliikkeen näkyvimmistä hahmoista. Talonpoikaismarssilla heinäkuussa 1930 hän piti juhlapuheen Pallokentällä ja oli marssirivistössä Kosolan rinnalla eturivissä. Hän edusti liikkeen jyrkintä ja kiihkeintä siipeä, joka paitsi tuki Vihtori Kosolaa, myös edellytti häneltä radikaalia linjaa. Kares oli myös vahvasti luomassa Kosolan johtajakulttia julistamalla tämän peräti Jumalan valitsemaksi johtajaksi Suomen kansalle.[25]

Lapuanliikkeen tultua lakkautetuksi sen perilliset järjestäytyivät Isänmaallinen Kansanliike -nimiseksi puolueeksi. Kares kulki sen puhujana eri puolilla maata ja tuli valituksi sen kansanedustajaksi 1933–1942.[26] Hän oli myös toistakymmentä vuotta Lapuan kunnanvaltuustossa.[27]

Vaikka Kareksen toiminta sekä hengellisellä että maallisella saralla muistutti Wilhelmi Malmivaaraa, hän ei onnistunut kokoamaan lapualaisia taakseen Malmivaaran tavoin. Päinvastoin, varsinkin lapuanliikkeen ja IKL:n aikainen toiminta nostatti huomattavaa vastustusta.[28]

Kun Kares ei malttanut olla julistamalla lapuanliikkeen aatetta saarnastuolistakin, joukko lapualaisia Kustaa Tiitun johdolla kävi esittämässä hänelle paheksuntansa.Kuvaavaa on, että Kares oli eduskuntavaaliehdokkaana aina muualta kuin omasta vaalipiiristä, sillä siellä läpimeno arvioitiin epävarmaksi.[29]

Sanomalehti Ilkan maalaisliittolainen päätoimittaja Veikko Pirilä nimitti Karesta ”kansanliikkeen terävä- ja myös samalla ilkeäkielisimmäksi sanankäyttäjäksi”.[30]

Kynämies ja kirjojen ystävä

Kirjallisuudella oli merkittävä rooli Kareksen elämässä. Hän julkaisi ensimmäisen esitelmänsä jo 22-vuotiaana. Kansanopistovuosina Mikkelissä syntyi toimintakertomuksia, mutta myös pohdintaa itsekasvatuksesta ja siveellisyydestä. Teoksessa Mietteitä savolaisesta loiselämästä hän vetosi tilanomistajiin tilattomia koskevien epäkohtien korjaamiseksi.[31]

Turussa Kares oli vastaavana toimittajana kahdessa julkaisussa: Länsi-Suomen Kansanlehdessä kolme vuotta sekä Opiksi ja Huviksi -aikakauslehdessä vuoden. Myös Suomen Lähetysseuran Elämän kevät-lehti oli hänen vastuullaan. Turussa alkoi myös omien hengellisten julkaisujen tekeminen, joita kertyi kaikkiaan puolentoistakymmentä.[32] Vuonna 1941 Kares julkaisi oman ehdotuksensa kristinopin uudeksi oppikirjaksi.[33]

Erityisen pitkän päivätyön Kares teki Herättäjä-lehdessä 1908–1942. Jo ikämiehenä hän lähti vielä IKL:n julkaisutyöhön: Lakeus-lehden päätoimittajaksi 1935–1936, Isänmaallisen Kansanliikkeen Sanomalehdistön tukiyhdistyksen varapuheenjohtajaksi sen Kytösavu-lehden päätoimittajaksi 1935–1937.[34]

Kun Kares kirjoitti vielä ahkerasti muihin lehtiin ja julkaisuihin, hänen kirjallinen tuotantonsa kasvoi poikkeuksellisen laajaksi.[35] Hänen kirjastonsa Lapuan kirkkoherranpappilassa oli aikansa pappiskirjastoista suurimpia ja hän piti pahana, jos joku virkaveljistä ei innostunut kirjallisuudesta.[36]

Erityisen rakas tehtävä oli työ uutta virsikirjaa suunnittelevassa virsikirjakomiteassa. Läheiset saivat kuulla Kareksen puhuvan siitä melkein joka käänteessä. Hänen osuutensa uuteen vuoden 1938 virsikirjaan on arvioitu olleen huomattava.[37]

Sytyttävä ja leikkisä kirkkoruhtinas

K. R. Kares oli voimakkaasti ulospäin suuntautuva, nopeaälyinen ja toimintatarmoinen mies. Moninaisten tehtäviensä vuoksi hän oli jatkuvasti menossa, mutta samalla jatkuva liike kuvasti hänen luonnettaan.[38]

Nuoruudestaan saakka Kares oli suoran kurssin mies, joka eteni määrätietoisesti ja jääräpäisestikin kohti sitä, mitä piti oikeana. ”Kristillisyydessä ei ole mitään puolimatkan krouvia, ei minkäänlaista keskitietä, jota olisi mukava kulkea. Olla tai ei olla, muuta vaihtoehtoa ei ole”, hän kuvasi muillekin elämänaloille ulottunutta asennettaan.[39]

Itse Kares uskoi vilpittömästi asiansa ja toimintansa oikeellisuuteen. Hän uhrasi omastaan työtunteja ja vaivoja laskematta tai omaa etuaan kysymättä vakaumuksensa mukaan.[40]

Kares sytytti kanssaihmisiään hyvässä ja pahassa. Seuraajilleen hän oli innostava johtohahmo, vastustajilleen taas kiihkeän jyrkkäpäätyinen periaatteen mies. Häntä on luonnehdittu eräänlaiseksi kirkkoruhtinastyypiksi.”Hän oli mies, joka ei pannut kynttiläänsä vakan alle, ei vaiennut eikä jäänyt sivustakatsojaksi siellä, missä yhteisiä asioita käsiteltiin”,  Kustaa Huhta on kuvannut.[41]

Karesta pidettiin loistavana puhuja. ”K. R. Kares oli näet sanan korkeimmassa merkityksessä julistaja”, rovasti K. E. Rinne kirjoitti Turun Betelin 50-vuotisjulkaisussa.[42] Maallinen ja hengellinen elämä sekoittuivat puheissa monesti. Pappina hän käsitteli myös yhteiskunnallisia aiheita ja poliittisissa puheissa oli runsaasti uskonnollista kuvakieltä.[43] Saarnansa Lapuan kirkossa hän aloitti usein tervehdyksellä ”Kokoontunut Jumalan perheväki”.[44]

Vaikka Kareksen persoonassa oli paljon ehdottomuutta ja suoruutta, siinä oli myös paljon leikillisyyttä, sydämellisyyttä, jopa herttaisuutta.[45] Huumorinlahjaakin hänellä oli. Hän esitti puheidensa lomassa monesti vitsejä itsestään ja IKL:stä.[46]

Lapset olivat monen herännäisvaikuttajan tapaan hänelle erityisen tärkeitä. ”Kodeissa seurojen edellä ja jälkeen tuli usein hänen ympärilleen pieniä lapsia, joita hän jalkansa päällä kiikutteli ja ystävyyssiteiden varmistamiseksi jaettiin markkoja ’pinstikun’ ostoa varten, joka luovutus usein tapahtui tielläkin vastaan tuleville lapsille”, herännäisvaikuttaja Jaakko Ranta kuvaili. Kirkossa oli ensimmäinen penkki kuorin edessä lapsia varten.[47]

Talvi- ja jatkosodan vuosina Kares alkoi olla jo ikämies, mutta silti hyvässä ruumiillisessa kunnossa. Sota-ajan raskaat koettelemukset ja pienenevät korttiannokset – Kares piti kunnia-asianaan että salakaupasta ei ostettu – mursivat kuitenkin terveyden ja ankara sairaus kaatoi hänet sänkyyn. Kuolema 68-vuotiaana maaliskuussa 1942 tuli monelle yllätyksenä.[48]

Hänet haudattiin edeltäjiensä tavoin Simpsiön multiin.[49]

Julkaisut[50]

  • 1895: Matti Paavola. Esitelmäksi muodosteltu. S.l. 38 s.
  • 1902 toimitus:Kymmenen vuotta Keski-Savon kansanopistossa. Keski-Savon kansanopisto, Mikkeli. 147 s.
  • 1903:Nuorisoseurat maalaisnuorison itsekasvatusseuroina. Suur-Savon N.s:n kirjasia 1. Valo, Mikkeli. 38 s.
  • 1904:Varjele sydämesi. Mietelmiä sukupuolisiveydestä kansan luettavaksi. Mikkelin kirjapaino, Mikkeli. 64 s.
  • 1905: Mietteitä savolaisesta loiselämästä. Mikkelin sanomain kirjapaino, Mikkeli. 23 s.
  • 1905 suomennos:J. Ziegler: Vanhempien, opettajien ja pappien vaikutus nuorison siveellisyyteen.Raittiuden ystävien kirjasia II sarja n:o 37.Raittiuden ystävät, Helsinki. 29 s. Eripainos Ylioppilaiden raittiusyhdistyksen julkaisuja 2.
  • 1906:Keski-Savon kansanopistolaitos. Kertomus toimintavuodesta 1905–1906. Mikkeli. 42 s.
  • 1907–1908 toimitus:Toivon mäeltä. Keski-Savon kansanopistolaisten toveriliiton julkaisu 1–2. Keski-Savon kansanopisto, Mikkeli.
  • 1911:Esikartanoissa. Hiljaisien hetkien harjoituksia. WSOY, Porvoo. 118 s.
  • 1913:Kristukselle ja seurakunnalle. Seurakunnallisesta nuorisotyöstä kansankirkossamme. Betelin seurakunnallinen nuorisopiiri Turussa, Turku. 39 s.
  • 1913:Mestarin käskystä. Hetkiä Betelissä. WSOY, Porvoo. 248 s.
  • 1914:Vanhan testamentin opetuksia ihmisen suhteesta lähimmäiseen. Tekijä,Turku. 64 s.
  • 1915: Niin kuin Kristuskin … Ef. 5:2. Raamatun tutkiskeluja 13 kristillisessä ylioppilaskokouksessa Jyväskylässä v. 1915. Suomen lähetysseura, Helsinki. 63 s.
  • 1915:Päivä on lähellä. Sunnuntaihetkiä kirkkovuoden juhlattoman osan viikkoina. WSOY, Porvoo. 264 s.
  • 1916:Kymmenen vuotta Betelissä. Turun lähetysyhdistyksen juhlajulkaisu 1.VII.1916. Turku. 128 s.
  • 1917:Herran salatut tiet. Kolme puhetta. Turun lähetysyhdistys, Turku. 26 s.
  • 1917: Pyhimmän ympärillä. Kolme hiljaisen viikon tutkiskelua. Loimaan lähetysyhdistys, Turku. 29 s.
  • 1922: Viimeiset menot. Muutamia piirteitä kristillisyyden toivosta. Synodaalikirjoitus Turun arkkihiippakunnan synodaalikokoukseen v. 1922. Tekijä, Turku. 106 s.
  • 1922 suomennos:Robert Hermanson: Kansan oikeustajunta ja kristillisyys. Esitelmiä. WSOY, Porvoo 1922. 48 s.
  • 1923: Pyhäinpäivänä. Vapauteen! Tekijä, Helsinki. 8 s.
  • 1923: Herran tuleminen koska ja kuinka? Raamatullinen tutkielma. Suomen lähetysseura, Helsinki. 120 s.
  • 1938: Kuluneesta vuodesta kiittäen toivottaa siunattua uutta vuotta.Raamattutalo. 7 s.
  • 1938 toimitus:Suomen evankelisluterilaisen kirkon virsikirja. Hyväksytty kahdennessatoista yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1938. Toim. Aleksi Lehtonen & K. R. Kares. Useita julkaisijoita.
  • 1940:Jumalan salaisuus (Kol. 2:2). Lapuan kirkossa pidettyjä saarnoja. Otava, Helsinki. 448 s.
  • 1941: Kristinoppi. Ehdotus kirkkomme kristinopin oppikirjan korjaustyön pohjaksi. Tekijä, Turku. 53 s.
  • 1942 toimitus: Kolmisatavuotias suomalainen raamattu. Verraton aarre. Toimituskunta Aleksi Lehtonen, K. R. Kares ja Yrjö Karilas. WSOY, Porvoo. 78 s.
  • 1959: Salatut tiet. Herättäjä, Lapua. 194 s.
  • 1971: Nyt. Pakinoita Herättäjä-lehdessä vuosina 1918–1942. Kirkollinen kustannus-oy, Turku.

Julkaisuhistoria:

2.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

31
Fennica, Suomen Kansallisbibliografia. fennica.linneanet.fi ; Neovius 1898 s. 49; Godenhjelm 1916 s. 49; Godenhjelm 1927 s. 218; Sulamaa 2004 s. 798.
50
Fennica, Suomen kansallisbibliografia. fennica.linneanet.fi ; Godenhjelm 1917 s. 49; Godenhjelm 1927 s. 218; Suomen kirjailijat 1809-1916 s. 334335.

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Naishenkilöitä meijerityössä (P00:2497)

Logot