HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

21.7.2013

Niilo (Nipa) Yli-Vainio (1920–1981)

Niilo Antti Johannes (Nipa) Yli-Vainio

Helluntaisaarnaaja
Syntynyt  
23.2.1920 Alahärmä
Kuollut  
16.11.1981 Espanja

Niilo Antti Johannes Yli-Vainio (1920–1981) oli Lapualla monella tavalla vaikuttanut helluntaisaarnaaja. Hän johti laajaa, Lapuan herätykseksikin kutsuttua herätysliikettä vuosina 1977–1981, piti lukuisia herätyskokouksia ja kirjoitti 15 suosittua teosta. Hänet on haudattu Simpsiön hautausmaalle.

Renkipoika ja kampatehtailija

Niilo Yli-Vainio syntyi Alahärmässä pienviljelijäperheeseen. Isä oli ollut jääkärinä ja teki pienviljelyksen lisäksi työmiehen töitä. Olot olivat vaatimattomat ja puute oli alituisesti vierailulla.[1]

Kun Yli-Vainio alkoi tulla kouluikään, perhe muutti Uuteenkaarlepyyhyn, ruotsinkieliseen Socklotin kylään. Koulunkäynti uudella kielellä oli vaikeaa ja kielimuuri korkea. Kolmen vuoden aikana hän oppi kuitenkin ruotsin kielen, josta oli hyötyä myöhemmässäkin elämässä.[2]

Nuorukainen lähti jo varhain omilleen ja otti renginpestin vanhasta kotipitäjästä Ekolankylän Rajalasta. Se aika jätti lämpimiä muistoja. Rippikoulun jälkeen Yli-Vainio muutti Lapualle ja meni talonmieheksi apteekkari Oscar Löfmanille.[3]

Apteekkari hoiti Yli-Vainion töihin Patruunatehtaalle, jonne oli vaikea päästä. Heikki Tervasmäen mukaan Yli-Vainio kuuli sattumalta apteekkarin puhelun tehtaanjohtajalle: kuulkaas nyt herra johtaja, tiedän että teillä on listalla liuta nimiä, mutta tällaista poikaa ette toista löydä. Tämä minun apulaiseni ei juo eikä polta. Sitä paitsi hän on ehdottoman rehellinen, suorastaan tunnontarkka. Töitä hän paiskii siihen malliin ettei paremmasta väliä.[4]

Patruunatehtaalta löytyi vaimo, ja kesällä 1940 vietettiin häitä Haapakosken nuorisoseuralla. Häitä tanssittiin aamuviiteen asti, vaikka pastori Ville Kuoppala siitä morsiusparia nuhteli.[5]

Sodissa Yli-Vainio toimi lääkintäaliupseerina. ”Vihaan sotaa koko sielustani. Ei kai kukaan ihminen vihaa sitä niin kuin minä. Usein vieläkin tulee mieleen ne karmeat sotakokemukset, eikä niitä oikein uskalla ajatella loppuunkaan. Ei ne minulle painajaisiksi ole jääneet, mutta karmeita ajateltavia ne on”, hän muisteli.[6]

Sota-aikana Yli-Vainio oli tullut muiden mukana tutuksi syöpäläisten ja täiden kanssa. ”Tämä syöpäläismäärä pani ajattelemaan, että jos nyt olisin siviilissä, pistäisin pystyyn kampatehtaan.” Rauhan tullen hän sellaisen perustikin sukulaismiehen kanssa. Se toimi ensin apteekin piharakennuksessa, myöhemmin Haapakoskella. Parhaimmillaan yrityksessä oli neljä työntekijää.[7]

Ankara evankelista ja sairauden varjot

Vuonna 1946 Yli-Vainio tuli joitakin aikojan vaimonsa jälkeen herätykseen Lapuan Nuorisoseuralla. Hän jätti kampatehtailun ja alkoi kiertää helluntailiikkeen evankelistana ympäri Suomea ja ulkomaillakin, mm. Ruotsissa kolmella paikkakunnalla. Ensimmäinen vakituinen saarnaajanvirka oli Lapuan Helluntaiseurakunnassa 1950–1952.[8]

Yli-Vainion julistuksessa oli ankara ja lakia korostava sävy, mikä jakoi kuulijakuntaa.[9]

Vuosien mittaan kymmenillä paikkakunnilla kiertänyt ja asunut mies alkoi vähitellen väsyä. Hänellä oli vaikea sydänvaiva, ja muutettuaan Espooseen vuonna 1967 hän sai vakavan suolistosyövän. Tauti saatiin kuriin leikkauksella, mutta voimat vähenivät niin, että hän jäi sairauseläkkeelle Vaasan helluntaiseurakunnan saarnaajan virasta vuonna 1975.[10]

Kun vaimossakin todettiin syöpä, elämä musteni. Yli-Vainiot hankkivat omakotitalon Alahärmän Voltista. Siitä piti tulla viimeisten vuosien eläkekoti. Heikki Tervasmäelle hän kertoi: oli vuosi -76, minä vielä reilusti alle kuudenkymmenen, mutta jo mielestäni täysi raakki, kaikkeni menettänyt ja hävinnyt. ”Olin jo valmis kuolemaan. Valoin kotipihani kiveen eläkkeelle siirtymispäivämäärän. Kuolinpäivä tuntui olevan vain ajan kysymys”.[11]

Julkkissaarnaaja ja herätysjohtaja

Joulukuussa 1976 kaikki muuttui. Vaimon parannuttua syövästi Yli-Vainio kohtasi Australian-matkallaan uuden herätyksen. Sairaasta ja kuolemaa odottavasta miehestä tuli uusi. Synnin ja tuomion julistamisen sijaan hän alkoi korostaa armoa ja pelastusta.[12]

Keväällä 1977 hänen saarnatessaan Ruotsissa tapahtui ensimmäistä kertaa kaatumisia, samoin viikkoa myöhemmin Savonlinnassa. Juhannuksen jälkeen sama toistui Lapualla. Yli-Vainio pyysi ihmisiä rukousjonoon, jossa heitä alkoi kaatua ja puhjeta kiitoksiin. Muun muassa kaksi seurakunnan vanhinta kertoi parantuneensa.[13]

Yli-Vainio, Alpo Renko ja Lapuan helluntaiseurakunnan saarnaaja Matti Takalan alkoivat pitää Lapuan Urheiluhallilla ”Uusi elämä voittaa” -kokouksia, jotka vakiintuivat jokaviikkoisiksi. Tilaisuuksiin virtasi väkeä. Ympäri maata saattoi saapua 30 linja-autoa. Paikalla oli säännöllisesti 1.000–2.000 henkeä, eivätkä väkijoukot aina mahtuneet edes halliin sisälle. Puhuttiin ”uudesta Lapuanliikkeestä” tai ”Lapuan herätyksestä”.[14]

Tutkijan roolissa Yli-Vainion pitämiä herätystilaisuuksia tarkkaillut Anja Pessi kuvaa julistuksen jälkeistä jälkikokousta tai rukouspalvelua seuraavasti: ”Yli-Vainio suhtautui hyvin ystävällisesti ja lempeästi jokaiseen, vaikka aikaa yhtä ihmistä kohti on hyvin vähän. Hän tarttui heti tulijan käteen veti tämän sellaiseen paikkaan, ettei tämä kaadu edellisen asiakkaan päälle, ja kysyi, mikä sinua painaa, mitä sinulla on sydämelläsi tms. Asiakas kertoi vaivansa. Jotkut itkivät, jotkut takertuivat Yli-Vainion käsivarsiin. Yli-Vainio kysyi, oletko uskossa. Asiakas vastasi olevansa tai haluavansa tulla uskoon. ”Hyvä”, sanoi Yli-Vainio, ”kiitetään Jeesusta sitten” tai ”kiitetään Herraa”. Yli-Vainio pani oikean kätensä kolme sormea asiakkaan otsalle. Jos asiakas oli sairas, hän sanoi: ”Jeesuksen Kristuksen nimessä käsken tämän sairaan hengen poistua tästä ihmisestä nyt! Kiitos Jeesus siitä mitä Pyhä Henki tekee tässä ihmisessä nyt! Kiitä Jeesusta!” Yleensä asiakas tässä vaiheessa kaatui taaksepäin, ja avustaja auttoi hänet varovasti lattialle selälleen. Jos asiakkaan hätä oli hengellistä, Yli-Vainio sanoin pitäessään sormia tämän otsalla: ”Kiitos Jeesus siitä mitä Pyhä Henki tekee tässä ihmisessä nyt! Kiitos Jeesus, kiitä Jeesusta, kiittele vaan vapaasti Herraa!” Jotkut kaatuivat jo ennen kuin Yli-Vainio ehti koskettaa heitä. Niitä jotka eivät kaatuneet, Yli-Vainio kehottii keskustelemaan sielunhoitajan kanssa ja tulemaan sitten uudestaan. ”Nyt musta tuntuu, että sinussa joku panee vastaan”, hän sanoi.”[15]

Syöpäleikkauksen jäljiltä Yli-Vainio oli 80-prosenttisesti invalidisoitunut sairaseläkeläinen, vilkas ja värikäs kansanmies. Hänen myötätuntonsa kohdistui erityisesti kärsiviin ihmisiin. ”Miehen saarnaamistapa oli hiukan erikoinen. Se oli juttelun ja puhumisen väliltä. --- Hän saattoi yhtäkkiä hypätä kuin nuoret pojat, kiljahtaa ja huutaa kuinka hän rakastaa Jeesusta”, Heikki Tervasmäki kuvasi.[16]

Valtakunnallisen toimintakautensa alussa Yli-Vainio muutti uudestaan Lapualle. Hän kiersi koko ajan puhumassa muuallakin Suomessa ja ulkomailla. Hänestä tuli Suomen ensimmäisiä julkkissaarnaajia ja tilaisuuksiin saapui runsaasti muitakin kuin helluntailaisia. Hänen saarnoistaan ja kirjoituksistaan tehtiin 15 kirjaa, joita painettiin lähes 750.000 kappaletta. Evankelioimisesta tehtyjä elokuvia esitettiin ympäri maata.[17]

Aluksi Yli-Vainioon vahvasti personoitunut herätys yhdistyi vahvasti Lapuaan. Vuonna 1980 kokoukset siirtyivät muualle, ja Yli-Vainio itse muutti Nokialle. Syyskuussa 1980 hän pani toimeen Helsingissä paljon julkisuutta saaneen olutmarssin, jolla oli tarkoitus saada keskiolut pois ruokakaupoista.[18]

Niilo Yli-Vainio menehtyi sydänkohtaukseen matkallaan Espanjassa marraskuussa 1981. Hän oli kuollessaan 61-vuotias.[19]

Lapualaiset pitivät Seinäjoen helluntaiseurakuntaan kuulunutta saarnaajaa omana poikanaan. Siunaustilaisuus järjestettiin Tampereella ja muistotilaisuus Seinäjoella, mutta hänet haudattiin Lapualle, vapaiden suuntien hautausmaalle Simpsiölle.[20]

Julkaisut[21]

  • 1962: Kuolema ajaa takaa. Ristin voitto, Helsinki. 125 s.
  • 1963: Tuttuja molemmilla puolilla. Kodista kotiin 3.Ristin voitto, Helsinki. 20 s.
  • 1964: Palmukaupungin sokea poika. Ristin voitto, Helsinki. 90 s.
  • 1964: Yö ilman unelmia. Kodista kotiin 8. Ristin voitto, Helsinki. 33 s.
  • 1965: Nälkä. Ristin voitto, Helsinki. 45 s.
  • 1965: Järkyttävä maailma. Ristin voitto, Helsinki. 48 s.
  • 1967: Voiman salaisuus. Ristin voitto, Helsinki. 123 s.
  • 1969: Sinä voit täyttyä Pyhällä Hengellä. Ristin voitto, Tikkurila. 39 s.
  • 1975: Käskynjaolla. Ristin voitto, Tikkurila. 153 s.
  • 1978: Vapautuminen kuolemanpelosta, synnistä, sairaudesta. Ristin voitto, Tikkurila. 15 s.
  • 1978: Kristitty vai käännynnäinen? Ristin voitto, Tikkurila. 108 s.
  • 1978:Miten voisin pelastua? RV-kirjat, Vantaa. 68 s.
  • 1979: Toinen korjataan talteen ja toinen jätetään. Ristin voitto, Tikkurila. 53 s.
  • 1980: Kirjoitelmia 60- ja 70-luvulta. RV-kirjat, Vantaa. 169 s.
  • 1981: Öljyn ihme. RV-kirjat, Vantaa. 62 s.

Julkaisuhistoria:

1.7.2013   Versio 1   Teppo Ylitalo
21.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Ojankaivuu (P00:2507)

Logot