HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

27.6.2013

Antti A. Lassila

Antti Akseli Lassila

Pankinjohtaja, luottamushenkilö
Syntynyt  
21.9.1926 Lapua
Yhteystiedot  
lassila.antti( a )netikka.fi

Antti Akseli Lassila on lapualainen pankinjohtaja ja kunnallisneuvos. Hän oli Lapuan kaupunginvaltuuston pitkäaikainen puheenjohtaja 1973–1992.

Pankkimies, kuntamies ja metsämies

Jo nuorena sotapalvelukseen kutsuttu Antti Lassila kirjoitti ylioppilaaksi sodan jälkeen Lapuan Yhteiskoulusta kesäkuussa 1945. Hän suoritti agronomitutkinnon Helsingin yliopistossa keväällä 1952.[1]

Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli Alahärmän Yhteiskoulussa matematiikan ja maatilatalouden opettajana vuonna 1954. Sieltä hän siirtyi Etelä-Pohjanmaan Keinosiemennysyhdistyksen toiminnanjohtajaksi 1954–1957. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Lapuan Osuuspankin toimitusjohtajana 1957–1989.[2]

Lassila kuului Lapuan kaupunginvaltuustoon lähes neljännesvuosisadan ajan. Valtuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 1973–1992. Vuonna 1986 hänelle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvo. Ritva Oksasen maalaama Lassilan muotokuva paljastettiin Lapuan kaupungintalolla uudenvuoden aattona 31.12.1986.[3]

Lassila harrastaa liikuntaa ja metsänhoitoa.[4]

Lassilan vanhemmat olivat maanviljelijä Akseli Lassila ja Kaisa o.s. Tiitu. Hän on naimisissa Terttu Lassilan o.s. Jalasmaan kanssa. Heillä on kolme lasta.[5]

Keskeiset luottamustehtävät

Lapuan kaupunki

  • kaupunginvaltuutettu 1969–1992 (kesk.)
  • kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 1973–1992
  • Lapuan 400-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja 1980–1981
  • Lapuan historiatoimikunnan jäsen 1957–1985
  • Eteläpohjalaisia elämäkertoja -toimikunnan jäsen 1979–1993
  • useiden kunnallisten lautakuntien ja toimikuntien jäsen 1961–1992

Lapuan tuomiokirkkoseurakunta

  • kirkkohallintokunnan jäsen 1964–1973, puheenjohtaja 1966–1973
  • yhteisvastuukeräyksen päätoimikunnan jäsen 1971–1978

Etelä-Pohjanmaan / Vaasan läänin seutukaavaliitto

  • liittovaltuuston jäsen 1968–1980

Liuhtarin sairaalan kuntainliitto

  • liittohallituksen puheenjohtaja 1977–1991

Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan / Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntainliitto

  • liittovaltuuston jäsen 1981–1992

Osuuspankkijärjestö

  • Osuuspankkien Keskusliiton hallintoneuvoston jäsen 1967–1968
  • Osuuspankkien Keskinäisen Vakuutusyhtiön hallintoneuvoston jäsen 1967–1991, puheenjohtaja 1976–1991
  • Osuuspankkien Keskuspankki Oy:n tilintarkastaja 1976–1991

Palkintoja ja huomionosoituksia

Julkaisuhistoria:

27.6.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Hautajaisryhmä

Logot