HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

2.7.2013

Lapuan Yrittäjät ry

Lapuan Yrittäjät ry on Lapualla toimivien yrittäjien ja yksityisten yritysten yrittäjä- ja elinkeinopoliittinen etujärjestö.

Neljänsadan yrittäjän etujärjestö

Lapuan Yrittäjiin kuuluu noin 400 jäsentä. Se on Etelä-Pohjanmaan toisiksi suurin paikallisjärjestö.[1]

Järjestö on määritellyt keskeisimmät tehtävänsä seuraavasti:[2]

  • edustaa jäsenkuntaansa suhteessa kunnanhallintoon tekemällä sille yksityisenyrittäjäkunnan taloudellista, yhteiskunnallista ja työmarkkinapoliittista asemaa edistäviä ja tukevia esityksiä ja aloitteita sekä antamalla lausuntoja
  • tiedottaa yksityisen yritystoiminnan merkityksestä ja toimintaedellytyksistä sekä kotikunnassaan että yleensä
  • järjestää kokouksia, koulutus- ja esitelmätilaisuuksia
  • huolehtii jäsenkuntansa virkistys- ja vapaa-ajantoiminnasta
  • koota yksityinen yrittäjäkunta kiinteäksi ammatilliseksi yhteenliittymäksi
  • suorittaa muut keskusliiton ja aluejärjestön antamat tehtävät

Lapuan Yrittäjät myöntää vuosittain Vuoden yrittäjä -palkinnon.[3]

Kauppalan tukija ja elinkeinopolitiikan vaikuttaja

Lapuan Yrittäjät perustettiin vuonna 1949 nimellä Lapuan Yksityisyrittäjät. Sen ensimmäinen puuhakas puheenjohtaja oli kauppias Aaro Lahdensuo, joka johti järjestöä lyhyitä taukoja lukuun ottamatta vuoteen 1965. Yrittäjäjärjestö oli 1950-luvulla hyvin voimakas kauppalan perustamissuunnitelmien tukija, sillä Seinäjoki alkoi rynnitä edelle suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan palvelukilvassa.[4]

Yrittäjäjärjestö sai alusta lähtien yleisen hyväksynnän ja runsaasti painoarvoa, sillä sen jäsenmäärä yli sadan henkilön rajan jo 1950-luvun alussa. Se kokosi säännöllisesti yhteen suuren osan Lapuan kauppiaista ja pienyrittäjistä.[5]

Järjestön 1970-luvun painopisteenä oli kauppalan elinkeinopolitiikan tukeminen ja siihen viakuttaminen. Yhdistyksen toimesta laadittiin mm. Lapuan ensimmäinen palveluhakemisto. Se ajoi aktiivisesti myös Lapuan Yrityskeskuksen perustamista, joka tapahtuikin 1988.[6]

Järjestön vaikutuksesta syntyivät myös mm. Kauppakadun mainoskaari ja kantatie 67:n mainostaulut.[7]

Puheenjohtajat[8]

  • 1949-1953 Aaro Lahdensuo
  • 1954-1957 Uuno Hilska
  • 1958-1965 Aaro Lahdensuo
  • 1966-1968 Eini Haapamäki
  • 1969-1974 Joel Lahdensuo
  • 1975-1976 Väinö Järvi
  • 1977-1977 Raimo Romppala
  • 1978-1978 Joel Lahdensuo
  • 1979-1981 Olavi Kuntsi
  • 1982-1984 Markus Ylitalo
  • 1985-1985 Olavi Kuntsi
  • 1985-1986 Jussi Ylinen
  • 1987-1989 Matti Mäkynen
  • 1990-1992 Vesa Annala
  • 1993-1996 Jorma Laitinmäki
  • 1997-1999 Martti Lahdensuo
  • 2000-2002 Hanna Mörsky
  • 2003-2004 Harri Seppälä
  • 2005-2009 Sami Latomäki
  • 2010-2012 Matti-Pekka Dahlgren
  • 2013- Juha Lemponen

Julkaisuhistoria:

2.7.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Työväkeä Lapuan Nahka- ja lapikastehtaassa

Logot