_small.jpg)
Yrjö Veikko Sariola |
|
| Lapuan hiippakunnan piispa emeritus | |
| Syntynyt | |
| 1.6.1932 Laukaa | |
Yrjö Veikko Sariola on Lapuan emerituspiispa. Hän oli Lapuan hiippakunnan piispana 1974–1995. Nykyään hän asuu Jyväskylässä.
Laukaassa syntynyt Yrjö Sariola kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseosta vuonna 1951. Hän valmistui teologian kandidaatiksi ja vihittiin papiksi Mikkelin tuomiokirkossa 27.2.1957. Hän suoritti pastoraalitutkinnon 1957. Teologian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1967.[1]
Virkaura alkoi nuorisopastorina Juvalla 1967 ja Kuusankoskella 1957–1958, Jaalan vt. kirkkoherrana 1958–1959 sekä Anjalan nuorisopappina 1959. Virroilla hän oli vt. kappalaisena ja virallisena apulaisena 1959–1963, sitten virallisena apulaisena ja kappalaisena Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa 1963–1969 ja lopulta synnyinseurakuntansa Laukaan kirkkoherrana 1969–1974.[2]
Hän toimi myös Kirkon Koulutuskeskuksen vt. johtajana 1972 ja Helsingin yliopiston homiletiikan dosenttina 1972–1974. Vuonna 1974 hänet valittiin Lapuan hiippakunnan asessoriksi.[3]
Vuosina 1974–1995 Sariola toimi Lapuan hiippakunnan piispana. Hän aloitti tehtävässä joulukuun alussa 1974. Arkkipiispa Martti Simojoki vihki hänet virkaansa 2.2.1975.[4]
Sariolan aika oli tuomiokapitulissa uudistumisen aikaa: kirkon rakenteet ja käytännöt olivat muutoksessa. Hän oli keskeinen henkilö kirkon ja vapaiden suuntien keskusteluyhteyden avaamisessa ja yhteistyön ilmapiirin luomisessa. Hän avasi suhteita myös kuntiin, kulttuurielämään ja liikuntaväkeen. Sariola vihki virkaan 165 pappia, vuodesta 1988 myös naisia.[5]
Sariola korosti piispan roolia suunnannäyttäjänä, hengellisenä kaitsijana, julistajana, opettajana ja sielunhoitajana, ei niinkään organisaation johtajana. Hän näki seurakunnan ihmisten yhteisönä ja näki sen tärkeimmäksi toimintamuodoksi jumalanpalveluksen. Hän jäi eläkkeelle elokuun lopussa 1995 ja muutti asumaan Jyväskylään, ”sillä yksi piispa paikkakunnalla riitti”.[6]
Hiippakunnassaan häntä arvostettiin erityisesti tasapuolisena ja oikeudenmukaisena piispana, joka osallistui aktiivisesti mm. urheilevan nuorison ja vammaisten toimintaan.[7]
”Eräs keskeinen tehtävä piispanvirassa oli panna liikkeelle ja johtaa evankelis-luterilaisen kirkon neuvotteluja 1980-luvulla ensiksi Suomen Vapaakirkon ja sitten Suomen Helluntaiherätyksen kanssa. Toisena keskeisenä tehtävänä mainitsen uutta kirkkokäsikirjaa valmistelleen käsikirjakomitean johtaminen 1988–1977”, Sariola pohtii.[8]
Arkkipiispan vaalissa vuonna 1982 hän oli toisella sijalla.[9]
Sariola on ahkera kirjoittaja. Hän on julkaissut runsaasti kirjoja ja artikkeleita. ”Olen teologisissa kirjoissa keskittynyt homiletiikkaan (saarnaoppiin), josta väittelin tohtoriksi ja jonka dosentti olin Helsingin Yliopistossa ennen piispanvirkaan tuloa, liturgiikkaan ja musiikin teologiaan. Viime vuosina vanhetessani olen harrastanut gerontologiaa ja kirjoittanut kaksi kirjaa tästä aiheesta.”[10]
”Kirjoittamisen rinnalla pääharrastukseni on musiikki. Aloitin pianonsoiton 8-vuotiaana. Se on elänyt mukana myös papinvirkojen ja piispanviran hoidossa. Vielä nyt 80-vuotiaana olen valmistautumassa yhdessä Jyväskylä Sinfonian alttoviulistin kanssa Vaajakosken kirkolla pidettävään yhteisvastuukonserttiin, jonka pääteoksena on Johannes Brahmsin f-mollisonaatti alttoviululle ja pianolle.”[11]
Sariolan vanhemmat olivat pankinjohtaja Veikko Alfred Sariola ja kansakoulunopettaja Elsa Sariola o.s. Stenroth. Hän on naimisissa lastentarhanopettaja Anna-Maija Sariolan kanssa. Heillä on neljä lasta: Kurikan kirkkoherra ja teologian tohtori Heikki Sariola, kauppatieteen maisteri ja diplomiviulisti Olavi Sariola, merkonomi, tietokonealan yrittäjä Jukka Sariola ja kuvataiteen maisteri, kuvataiteilija, pastori Ilkka Sariola.[12]
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Laukaan Yhteiskoulu
Palkintoja ja huomionosoituksia[15]
| 22.6.2013 | Nykyinen versio | Teppo Ylitalo |
