HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

24.7.2013

Vihtori Kosola (1884–1936)

Iisakki Vihtori (Vikki) Kosola

Maanviljelijä, lapuanliikkeen johtaja
Syntynyt  
10.7.1884 Ylihärmä
Kuollut  
14.12.1936 Lapua
Kuolinsyy  
Keuhkokuume
Lapset  
Niilo Kosola (1911–1996)
Veli  
Ville Kosola (1892–1968)

Iisakki Vihtori Kosola (1884–1936) oli lapualainen maanviljelijä ja lapuanliikkeen johtaja. Hän oli innokas maatalouden uudistaja, sekä jääkäriliikkeen ja Vientirauhan aktiivi. Hän oli lapuanliikkeen 1929–1930 johtaja ja sen seuraajan IKL:n puheenjohtaja, mutta siinä hänen asemansa jäi vain keulakuvamaiseksi.

Kotitilan tarmokas viljelijä

Vihtori Kosola syntyi maalaistaloon Ylihärmän Kosolankylässä. Kun kotitalo paloi Vihtorin ollessa vasta yksivuotias, perhe päätti että uutta taloa ei ruveta rakentamaan. Tila myytiin ja uusi, paljon suurempi tila ostettiin äidin puoleiselta sukulaiselta tämän kotimaisemista Lapualta. Tila oli jouduttu laittamaan velkojen vuoksi pakkomyyntiin. Näin Vihtorin kotitaloksi tuli suuri kaksikerroksinen maalaistalo jokirannassa vastapäätä Lapuan kirkkoa.[1]

Vanhimpana poikana Vihtorista kasvatettiin kotitilan jatkajaa. Sen hetki tuli kuitenkin pikemmin kuin ajateltiin, kun isä kuoli Vihtorin ollessa 17-vuotias. Talo siirtyi nyt hänelle ja toiseksi vanhimmalle pojalle Väinölle. Kolmas veli Ville lähti lukemaan eläinlääkäriksi.[2]

Ison tilan hoito oli nuorelle miehelle suuri tehtävä. Kosola perehtyi kuitenkin maatalousammattiin huolella ja kävi kaksivuotisen Orisbergin maatalouskoulun. Kahdeksan vuotta isänsä kuoleman jälkeen hän meni naimisiin Elin Lahdensuo kanssa, joka oli kotonaan tottunut suuren talouden hoitoon ja josta tuli tarmokas emäntä Kosolaan.[3]

Kosolasta kasvoi pitäjän eturivin maamies. Hän oli Lapuan innokkaimpia salaojittajia ja erityisen innokas karjanjalostaja. Hän tuli tunnetuksi myös hevoskasvattajana.[4]

Kananhoitoon Kosola innostui yhtenä ensimmäisistä lapualaisista. Kosolasta tuli kananhoidon keskuspaikka keskipitäjällä, jossa oli 1920-luvulla hautomakonekin. Tilalla pidettiin useita kanakursseja ja vuonna 1934 Pienkarjanhoitajien Liitto järjesti siellä joka perjantai munienostotilaisuuden, jolla pyrittiin turvaamaan tuottajille hieman markkinoita korkeampi hinta ja käteismaksu.[5]

Nuorisoseuralainen ja maanviljelyksen edistäjä

Useimpien eteenpäin pyrkivien Lapuan Kirkonkylän nuorukaisten ensimmäinen yhteistoiminnan foorumi oli Lapuan Nuorisoseura. Niin Vihtori Kosolallekin. Hän meni innolla mukaan sen toimintaan. Hän liittyi myös torvisoittokuntaan jo ennen rippikoulua.[6]

Nuorukaisesta saakka myös monet maatalousjärjestöt olivat Kosolalle tärkeitä. Lapuan Maamiesseurasta löytyi muita uudistushaluisia viljelijöitä, uusia ajatuksia ja tukea. Kosola oli maamiesseurassa sihteerinä ja useita vuosia puheenjohtajana. Vuonna 1912 maamiesseura sijoitti Kosolan navettaan maatiaisvasikoita.[7]

Lapuan Maanviljelysyhdistyksessä Kosola oli sihteerinä 1908–1912 ja puheenjohtajana 1922–1929. Hän kuului pitkään Lapuan Säästöjyvästön johtokuntaan. 1920–1930-lukujen taitteessa hän oli yksi innokkaimpia maatalouskerhotyön edistäjiä.[8]

1910-luvun alussa Kosola oli ainakin kahteen eri otteeseen valmistelemassa tarkastusyhdistyksen perustamista Alapäähän, mutta itsepintaiset isännät eivät vielä kypsyneet asialle. Samoihin aikoihin hän puuhasi myös metsänhoitoyhdistyksen perustamisen parissa. Sittemmin hän toimi Lapuan Metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtajana.[9]

Kalterijääkäri, suojeluskuntalainen ja lakonmurtaja

Nouseva kansallisuusaate ja itsenäistymistaistelu veivät Kosolan väkevästi mukanaan. Hän kuului jo nuorukaisena epäviralliseen Laiskain Seuraan, jossa joukko lapualaisia nuoria miehiä kokoontui toistensa koteihin keskustelemaan isänmaallisista asioista ja yhteiskunnan uudistuksista.[10]

Oman kertomansa mukaan Kosola sai syyskuussa 1915 tietää nimismies Ossi Hjeltiltä käynnissä olevasta jääkärivärväyksestä. Sittemmin alahärmäläinen aktivisti Juho Ekola otti häneen yhteyttä ja Kosolasta tuli yksi maakunnan rohkeimmista ja aktiivisimmista värväreistä.[11]

Kun Kosola oli myös paikkakunnan majatalo, siitä muodostui luontevasti jääkärien salainen etappipaikka 1915–1916. Saksaan menevät miehet saivat Kosolasta yösijan ja opastuksen seuraavaan etappipaikkaan. Erityisen tärkeäksi Kosolan etappi tuli keskitalvella 1915–1916, kun Merenkurkku oli kiintojäässä. Kaikkiaan Kosolan kautta kulki 250–300 jääkäriä, heidän joukossaan isännän veli Ville.[12]

Poikkeuksellisen vilkas liikenne Kosolassa ei voinut olla herättämättä huomiota, ja venäläiset vangitsivat Kosolan karkauspäivänä 1916. Myös Elin-emäntä otettiin kiinni, mutta hänet Hilja Riipinen ja Jalo Lahdensuo saivat puhuttua vapaaksi muutaman päivän jälkeen.[13]

Kosolan isäntä puolestaan vietiin aluksi Helsinkiin, mutta siirrettiin sitten Pietariin Shpalernajan vankilaan. Sittemmin näitä Shpalernajan vankeja alettiin kutsua kalterijääkäreiksi. Vankeus kesti toista vuotta. Poliittiset vangit vapautettiin vasta maaliskuun vallankumouksen aikana keväällä 1917.[14]

Kotiinpaluun aikana tilanne oli muuttunut Suomessa entistä levottomammaksi. Eri puolille alettiin perustaa järjestystä ylläpitämään palokuntia, myöhemmin suojeluskuntia. Lapualla Kosola valittiin palokunnan väliaikaiseen johtokuntaan kesäkuussa 1917 ja varsinaiseen hallitukseen lokakuussa 1917, kun säännöille saatiin vahvistus.[15]

Syksyllä 1917 Kosola oli aktiivisimpia aseiden hankkijoita Lapualle. Hän oli mm. vastaanottomassa kuulun aselaiva Equityn tuomia tarvikkeita. Hän osti aseita paikkakunnalle myös omaan laskuunsa. Kosolassa pidettiin asekätköä ja järjestettiin salaisia konekiväärin käytön harjoituksia.[16]

Tammikuussa 1918 puhjenneeseen vapaussotaan Kosola osallistui alusta saakka, ensin konekiväärimiehenä ja sitten joukkueenjohtajana Hämeen rintamalla. Sodan aikana hän ehdotti Jalmari Lahdensuolle, että tämä pyytäisi tuttavaansa Akseli Gallen-Kallelaa piirtämään Lapuan Suojeluskunnalle lipun. Näin tapahtuikin. Sittemmin hän kuului patsastoimikuntaan, joka valmisteli patsaan hankkimista sankarihautausmaalle Lapuan kirkkomaalle.[17]

Sodan jälkeen Kosola jatkoi edelleen suojeluskunnassa. Hän kuului Lapuan Suojeluskunnan esikuntaan perustamisesta lähtien vuoteen 1929. Hän oli ostamassa suojeluskunnalle osaa nuorisoseuran talosta sekä hankkimassa ravirataa Huhdannevalta. Hän oli myös perustamassa Etelä-Pohjanmaan Ilmapuolustusyhdistystä ja kuului sen johtokuntaan.[18]

Kun 1920-luvulla perustettiin lakonmurtajajärjestö vastustamaan kommunistien järjestämiä satamalakkoja, Kosolasta tuli sen keskeinen maakunnallinen vaikuttaja ja Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja. Hän välitti huomattavan satoja miehiä lakonmurtotöihin ja lähti sinne tarvittaessa itsekin.[19]

Kolme vuotta lapuanliikkeen johdossa

Ennen lapuanliikettä Vihtori Kosola oli Lapualla jo laajalti tunnettu henkilö. Hän puhui esimerkiksi Lapuan Päivän juhlilla.[20]

Kovinkaan poliittinen henkilö hän ei kuitenkaan ollut. Hän kuului maalaisliittoon ja valittiin joihinkin kunnallisiin toimikuntiin ja käytännön tehtäviin. Hän esimerkiksi tuki synnytyslaitoksen perustamista ja oli välittäjänä kun sille ostettiin oma talo. Silti kuntapolitiikka tai politiikan laajemmat kuviot eivät kuuluneet hänen keskeisiin kiinnostuksenkohteisiinsa.[21]

Mikä oli Kosolan rooli lapuanliikkeen alkusysäykseksi muodostuneessa punapaitojen riisumisessa, siitä on erilaisia kertomuksia. Kosola itse kertoo päättäneensä, että kommunistinuorten iltajuhlaa ei sallita ja johtaneensa väen työväentalolle. Liikkeestä sittemmin irronnut Kustaa Tiitu taas kertoo, että Kosola ei ollut tietoinen koko tapauksesta, ennen kuin tuli sattumalta paikalle oltuaan istumassa iltaa Santeri Lahdensuon luona. Joka tapauksessa Kosola oli Tiitunkin mukaan mukana, ”ja heilui kuin heinämies”.[22]

Lapuanliike alkoi muodostua tapauksen jälkeen koolle kutsutussa kansalaiskokouksessa. Kokouksen kutsumista Kosola ensin vastusti, koska ei halunnut mukana olleiden koululaisten joutuvan hankaluuksiin. Hänet kuitenkin puhuttiin ympäri, ja hän sai kokouksessa tärkeän roolin. Hän oli valmistelemassa sitä, oli yksi sen alustajista, esitteli etukäteen valmistellut kommunismin vastaiset ponnet ja oli lähetystössä, joka vei ne Helsinkiin.[23]

Kosola oli lapuanliikkeen keskeisiä vaikuttajia alusta lähtien. Maaliskuussa 1930 pidetyssä kokouksessa hänet valittiin perustetun Suomen Lukon valtuuskuntaan. Vain päiviä myöhemmin kommunistisen Työn Äänen kirjapainon särkeminen aloitti lapuanliikkeen väkivallan tien.[24]

Kosola oli valinnan edessä. Aluksi hän yritti estää hanketta, mutta vaihtoi sitten kantaansa ja taipui jyrkän siiven vaatimuksiin: ”Entäpä jos olisi vain hyväkin, että jotain tapahtui, koska ei kerran näyttänyt muuten mitään tapahtuvan”.[25]

Lapuanliike alkoi radikalisoitua. Maltillisemmat henkilöt Artturi Leinosen ja Kustaa Tiitun johdolla jättäytyivät liikkeestä pois. Kosolasta tuli nyt lapuanliikkeen selkeä keulakuva ja Kosolan talosta tuli sen päämaja. Kosolasta organisoitiin mm. monia kyydityksiä ja toimitettiin liikkeen lehtiä.[26]

Kosolan ympärille jäivät ennen muuta jyrkän linjan kannattajat, kuten Yhteiskoulun johtaja Hilja Riipinen sekä pankinjohtaja Yrjö Nikula, joka Juha Siltalan mukaan ”ehtimiseen oli kannustamassa talonpoikaispäälliköitä radikaaleihin ratkaisuihin uhaten muussa tapauksessa ignoroida johdon olemassaolon”.[27]

Kosolan ja koko lapuanliikkeen huippukohta oli kesällä 1930. Uudeksi pääministeriksi tuli lapuanliikkeelle suopeaksi arveltu P. E. Svinhufvud, joka tarjosi liikkeelle kahta paikkaa hallituksessa. Kosola olisi halunnut ministeriksi, mutta Svinhufvud ei asialle lämmennyt. Lopulta lapuanliikkeessä päädyttiin siihen, että ”panttivangeiksi” hallitukseen ei voitu mennä.[28]

Vaikka lapuanliikkeen miehiä ei lopulta tullut hallitukseen, mutta sillä oli suuri sisäpoliittinen valta. Heinäkuussa 1930 järjestettiin valtava yli 12.000 miehen talonpoikaismarssi Helsinkiin, jonka vastaanotti korkein valtiojohto. Marssin juhlittu johtaja oli Vihtori Kosola. Syksyllä 1930 eduskunta sääti lapuanliikkeen vaatimat kommunistilait.[29]

Kesällä 1930 Kosola oli valtansa huipulla. Kirkkoherra K. R. Kares peräti julisti hänet Jumalan Suomen kansalle valitsemaksi johtajaksi. Lapuanliikkeen piirissä häntä alettiin verrata Italian diktaattoriin Benito Mussoliniin ja kutsua Suomen Mussoliniksi. Suuren yleisön kiinnostus alkoi kommunistilakin säätämisen jälkeen kuitenkin hiipua ja laittomuudet herättivät yhä suurempaa arvostelua.[30]

Marraskuussa 1930 perustettiin Lapuan Liike ry sekä maaliskuussa 1931 sen Lapuan paikallisosasto ja Etelä-Pohjanmaan piiri. Kaikissa niissä Kosola oli näkyvästi mukana. Lapuan Työväentaloa hän piti tiukallaan otteella kiinni naulattuna.[31]

Mäntsälän kapina keväällä 1932 tuli lapuanliikkeen päätepisteeksi. Kosolan rooli on jäänyt kapinassa epäselväksi. Hän lähti Mäntsälään, toisten mukaan taivuttelemaan kapinallisia antautumaan, toisten mukaan jatkamaan kapinaa. Kapinan jälkeen Kosola yhtenä sen johtajista vangittiin ja vietiin tutkintavankeuteen. Kosola piti pitkittynyttä vankeuttaan lapualaisen maalaisliittolaisen puolustusministeri Jalo Lahdensuon syynä, ja tämä katkaisi miesten välit lopullisesti.[32]

IKL:n keulakuva, vaan ei johtaja

Vihtori Kosola palasi vankeudesta Lapualle lokakuussa 1932. Häntä juhlittiin sankarina: Seinäjoella oli vastassa noin 3.000 vastaanottajaa ja Lapualla pidettiin vapaussodan sankaripatsaalla suuret tervetulojuhlat. ”Kansa herää taas ympärillänne ja te palaatte voittajana kotiin”, Hilja Riipinen hehkutti.[33]

Toisin kävi. Lakkautetun lapuanliikkeen sijaan perustettiin Isänmaallinen Kansanliike IKL. Kosola valittiin sen puheenjohtajaksi – vastustaviakin ääni tosin kuului – ja hän oli sen julkisten tilaisuuksien näkyvin henkilö.[34]

Käytännössä varsinainen johto ei kuitenkaan enää ollut Kosolassa, vaan Helsingissä. Liikkeen todelliset johtajat Vilho Annala ja Bruno Salmiala suhtautuivat epäröiden Kosolaan ja tämän mukanaan tuomaan lapuanliikkeen painolastiin. Kun lapuanliike oli toiminut porvarillisuuden nimissä, IKL irtisanoutui siitä ja syytti lapuanliikettä, että se ollut kyennyt ”teoreettisesti ratkaisemaan” kommunismin syitä.[35] 

Lapuanliikkeen jälkeen Kosola oli väsynyt ja sairas mies. Hän paineita ja vaikeuksia alkoholiin, ja kaiken lisäksi mieltä painoivat alituiset taloushuolet ja velkaantuminen.[36] Alkuvuodesta 1933 Kosolan tilat myytiin pakkohuutokaupassa pojalle Niilo Kosolalle.[37] Vuosikymmenen puolivälissä hän irtaantui Vientirauhasta Martti Pihkalan kanssa syntyneiden erimielisyyksien vuoksi.[38]

Syksyllä 1936 Annala ja Salmiala päättivät eduskuntaryhmän tuella siirtää myös muodollisen johtoaseman itselleen. IKL:n neuvottelukunta valitsikin Annalan uudeksi puheenjohtajaksi; Salmiala ja Kosola olivat varapuheenjohtajia. Se oli viimeinen isku Kosolalle: hänen poliittinen uransa oli päättynyt. Kertoman mukaan hän sanoi kotiin palattuaan paljonpuhuvasti: ”Matkalippu loppui”. Vallanvaihtoa ei kuitenkaan ehditty virallisesti julkistaa ennen Kosolan kuolemaa.[39]

Samoihin aikoihin, vain muutama viikko ennen kuolemaansa, Kosola kutsui luokseen vanhan ystävänsä ja vihollisensa Kustaa Tiitun. Väsynyt mies oli katkera: ”Jos olisimme pysyneet Lapualla yksimielisinä, olisimme onnistuneet ja tämän maan johdossa olisivat toiset miehet, kuin nyt ovat”, Kosola tilitti Tiitun muistelun mukaan.[40]

Vihtori Kosola kuoli joulun alla 1936 kotonaan ankaraan keuhkokuumeeseen. Hänet haudattiin kuin kuten suurmies. Lapualla oli osittainen suruliputus ja arkku oli kiedottu Suomen lippuun. Lapuan Suojeluskunnan torvisoittokunnan perässä kannettua arkkua seurasi kirkkoon arviolta 5.000–6.000 ihmistä. Seppeleitä laskettiin omaisten ja ystävien seppelten lisäksi peräti 148 kappaletta ja tilaisuus kesti noin viisi tuntia. Kosolan muistorahastoon teki lahjoituksen lähes 300 eri yhteisöä ja yksityishenkilöä.[41]

Lempeä ja välitön mies jyrkän siiven paineessa

Vihtori Kosolasta tuli 1930-luvun alussa lapuanliikkeen johtohahmona kaikkien aikojen tunnetuin lapualainen. Hänen 50-vuotispäiviään vietettiin IKL:n edustajakokouksen ja Lapuan Päivien välillä 10.7.1934. IKL lahjoitti hänelle oltermanninsauvan, johon oli liitetty osia Lapuan vuoden 1843 kyläasetuksesta eli Lapuan laista. Tervehdyksensä lähetti myös marsalkka Mannerheim ja useammat kenraalit ja piispat. Päivällisille osallistui noin 500 henkilöä.[42]

Kosola oli myös monella tavalla tarmokas ja rohkeaotteinen mies. ”Nuoruudestaan lähtien hän oli valmis arvelematta lähtemään mukaan asioihin, joita piti oikeana, karttamatta vastuuta tai uhrauksia”, Artturi Leinonen kuvasi. Lapuanliikkeen aikana Kosola kehittyi myös huomattavaksi puhujaksi.[43]

Hänessä oli poikkeuksellista avoimuutta, välittömyyttä ja vilpittömyyttä, jota arvostivat kaikki. Siitä riippumatta, miten arvioijat suhtautuivat lapuanliikkeeseen, Kosolaa arvostettiin lempeäluontoisena ja lupsakkana miehenä. Kosolan talo oli kuuluisa vieraanvaraisuudestaan: yleisesti tiedettiin, että sieltä ei ketään pyytäjää käännytetty ilman leipää ja lämmintä.[44]

”Hänen suhteensa niihin, jotka pääsivät häntä tuntemaan sanoisinko arkioloissa, oli ihmeellisen lämmittävä. Aina hän ympäristöönsä valoi hymyä ja iloisuutta, sillä hänellä oli synnynnäinen lahja ottaa asiat niiden parhailta puolilta. Miten merkillinen luonne hänellä olikaan, kun hän tuolla suurten valtapöytien ääressä liikkui tottuneen tinkimättömän miehekkäänä ja toisaalta läheisessä seurapiirissä harvinaisen ’poikamaisena’, sielultaan koskaan vanhenemattomana”, lapuanliikkeen Vilho Viita kirjoitti muistokirjoituksessaan.[45]

Lapuanliikkeen aikana Kosola tuli keulakuvaroolinsa myötä vedetyksi laittomuuksien syöveriin. ”Hänellä oli valta sallia, jopa käskeä – mutta ei kieltää. – – Pitääkseen Lapuan liikkeen koossa Kosola taipui toistuvasti jyrkimpien ainesten tahtoon ja siunasi heidän tekonsa”, lapuanliikkeen tutkija Juha Siltala on kiteyttänyt.[46]

Vielä uudella vuosituhannellakin Vihtori Kosola on ollut tunnetuimpia lapualaisia henkilöitä. Vuonna 1985 kuvanveistäjä Timo Suvanto teki vuonna 1985 Kosolan kuvalla varustetun mitalin.[47]

Julkaisuhistoria:

7.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Herättäjäjuhlat Lapuan Karhunmäessä 1917 (P00:2493B)

Logot