HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

14.6.2013

Leena Äystö: Puhe Lapuan tuomiokirkon sankarihaudoilla 6.12.2008

Sijaintipaikka  
Lapuan tuomiokirkon sankarihautausmaa (näytä kartalla)

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Leena Äystö

Puhe itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuudessa Lapuan tuomiokirkon sankarihaudoilla 6.12.2008

 

Hyvät suuresti kunnioittamani sotiemme veteraanit, arvoisa itsenäisyyspäivää juhliva väki.

Itsenäinen Suomemme täyttää tänään 91 vuotta. Juhlapäivän vietto  alkoi niin täällä Lapualla kuin koko maassakin  siniristilippujen noustessa salkoihin. Olemme kokoontuneet tänne kirkkoon ja sankarihaudoille kunnioittaaksemme heitä, jotka taistelivat meille tämän maan. Osa heistä lepää täällä kirkkomaassa, mutta onneksemme heitä on vielä täällä keskuudessammekin.

Oma isänikin oli veteraani. Milloinkaan eivät siniristiliput ole mielestäni liehuneet niin komeasti kuin kansallisena veteraanipäivänä viisitoista vuotta sitten. Päivä oli isäni viimeinen. Tuon päivän jälkeen lipullamme on ollut minulle ihan erityinen merkitys. Nostamalla siniristilipun salkoon, osoitan hiljaisen  kiitokseni Teille veteraaneille. Ilman Teidän uhrauksianne emme eläisi vapaassa Suomessa. Veteraaniveljien voimat ovat hiipuneet ja rivit harvenneet. Yhä edelleen kuitenkin veteraanien tunnus on ”Veljeä ei jätetä”. Se koskettaa!

Tällaisina päivinä pysähtyy miettimään mitä itsenäinen Suomi – kotimaani, kotimaakuntani, kotipitäjäni – ylipäätään kotiseutu minulle merkitsee. Mitä on olla tänä päivänä pohjalainen ja nimenomaan lapualainen? Muuttaessamme yksitoista vuotta sitten Lapualle, keskustelin lasteni tulevien opettajien kanssa Lapuasta ja lapualaisuudesta. Kun keskustelimme lapualaisesta nuorisosta, mieleeni jäi erityisesti erään opettajan lausuma: ”Lapualaisille nuorille ovat edelleen tärkeitä perinteiset arvot: Koti, uskonto ja isänmaa.” Jäin silloin miettimään, miten tämä mahtaa ilmetä.

Mielestäni nuoriso oli täälläkin tavallista, mukavan huoletonta sakkia, joka ei juuri arvoja ajattele tai kuvia kumartele... Vuosien vieriessä olen kuitenkin oppinut, että täällä todellakin kunnioitetaan perinteitä,  annetaan arvoa menneille, osataan kunnioittaa ikäihmisiä – veteraaneja eritoten  sekä arvostetaan myös paikkakunnan hengellistä perintöä enemmän kuin entisissä kotikunnissani. Mistä tämä sitten johtuu?

Tutustuessani lapualaisiin, olen todennut, että erityisesti paikallinen varttunut väki, usein juuri  ne sodankäyneet miehet tai kotirintamalla palvelleet naiset ovat elämäänsä tyytyväisimpiä. He eivät ole vaatimassa mitään itselleen vaan ovat kiitollisia siitä, mitä heillä on. Heistä säteilee sisäinen tasapaino ja rauha! Koen, että juuri tätä asennetta on Lapualla onnistuttu siirtämään sukupolvelta toiselle. Lapualaisilla on muualla rehdin ihmisen maine. Mitä täällä sovitaan, se pitää.

Muualta tulleelle  lapualaisuus oli aluksi hieman pelottavaa. Jännitti, ovatko lapualaiset ankaran ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia, kuten meille oli muualla kerrottu. Uskoteltiin, että lapualaiseksi hyväksytään vasta, kun on asunut 20 vuotta paikkakunnalla. Runsaan kymmenen vuoden kokemuksella voin todeta pelot aiheettomiksi. Lapualaiset ovat avarakatseisia ja suvaitsevaisia, mutta terveellä tavalla kriittisiä ja kyseenalaistavia. Koen, että meidät on hyväksytty lapualaisiksi. Lapualaanen muistaa, mistä on kotoosin.  Tuntui mukavalta, kun opiskelijapoikani kertoi liittyvänsä vastaperustettuun Eteläpohjalaisen Osakunnan Lapua-kerhoon. Lapualaisuus on siis tarttunut vahvasti häneenkin.

Kotikaupunkini Lapua on nykyisin kansainvälistyvä kaupunki. Lapualaisissa oppilaitoksissa on tällä hetkellä toistasataa ulkolaista, lähinnä venäläistä opiskelijaa. Todennäköisesti useat heistä jäävät opiskelun jälkeenkin Lapualle tai lähikuntiin. Lapualaiset yritykset tarjoavat jo nyt työpaikan kymmenille maahanmuuttajille. Vaikka elämmekin tällä hetkellä taloudellisen laman pelossa, on selvää että tarve ulkomaiselle työvoimalle kasvaa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Toivonkin, että nämä Lapualle usein paremman elämän toivossa muuttaneet  saisivat kokea Lapuan kodikseen .

Turvattomuus maailmalla lisääntyy, emmekä ole välttyneet Suomessakaan esim. Kauhajoen koulutragedian kaltaisilta kauheuksilta. Tiedotusvälineet toitottavat talouden taantumaa. Meidän on kuitenkin hyvä joka päivä muistaa, miten sota-ajan eläneet rakensivat meille tämän maan. He tekivät uhrauksia – monesti hyvinkin raskaita henkilökohtaisia uhrauksia. He luopuivat paljosta.  Tuntuu suorastaan ihmeeltä, miten he sen tekivät. Oli pula kaikesta: ruoasta, vaatteista, raaka-aineista, lämmöstä. He eivät ajatelleet vain itseään, vaan perhettään, kotiseutuaan ja tietenkin koko Suomen kansaa.

Meillä nykypolvilla on lamankin aikana perusasiat kunnossa. Olkaamme siis kiitollisia siitä mitä meillä on – kotiseudusta ja ISÄNMAASTA!

J. L. Runebergin  Maamme (Suomentanut Paavo Cajanderlaulettiin Fredrik Paciuksen sävelin ensi kerran julkisesti vuonna 1848, eli 160 vuotta sitten:

"Tääll' olo meill on verraton / ja kaikki suotuisaa, / vaikk onni mikä tulkohon, / maa isänmaa se meillä on. / Mi maailmass on armaampaa / ja mikä kalliimpaa?"

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Julkaisuhistoria:

14.6.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Pohjoismaisen Pyhäkoulukokouksen osanottajia Lapuan talvi- ja jatkosodan sankaripatsaalla v. 1947

Logot