HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

2.7.2013

Jussi Sinnemäki (1895–1958)

Jussi Sinnemäki

Lapuan kirkkoherra, kirjailija
Syntynyt  
25.1.1895 Lapua
Kuollut  
11.4.1958 Lapua
Isovanhemmat  
Jaakko Sinnemäki (1820–1893)
Vanhemmat  
Juho Sinnemäki (1866–1923)

Jussi Sinnemäki (1895–1958) oli lapualainen pappi ja kirjailija. Hän oli Lapuan kirkkoherra 1944–1953. Hän kirjoitti toistakymmentä teosta erityisesti uskonnollisista aiheista. Hän tuli tunnetuksi myös valtiopäiväjumalanpalvelusten liturgina.

Pitkä tie papiksi

Jussi Sinnemäki syntyi Hellanmaassa yhteen seudun tunnetuimmista herännäistaloista. Isä Juho Sinnemäki oli liikkeen tunnetuimpia maallikkovaikuttajia.[1]

Esikoispojasta oli tarkoitus kasvattaa jatkaja kotitilalle, joten isä taipui opintielle lähettämiseen vasta monien suostuttelujen jälkeen. Sen vuoksi Sinnemäki meni Lapuan Yhteiskoulun toiselle luokalle vasta 14-vuotiaana ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1917.[2]

Teologian opinnot olivat ylioppilaaksi tulon jälkeen itsestäänselvyys. Ajan tavalliseen tapaan opiskelut eivät kylläkään käynnistyneet. Kotona Hellanmaassa Sinnemäki piti voimisteluharjoituksiksi naamioituja sotilasharjoituksia. Syksy 1917 kului ylioppilaiden itsenäisyysriennoissa ja talvi punaisessa Helsingissä jännityksessä ja puutteessa.[3]

Vielä pitemmän opiskelutauon toi syksyllä 1918 alkanut asevelvollisuus. Toista vuotta kestänyt raskas asepalvelus koetteli Sinnemäen terveyttä. Hän sai kuitenkin upseerinkoulutuksen ja osallistui reservinkapteenina talvi- ja jatkosotiin sotilaspastorina, tarkastajana sekä kaatuneiden evakuointikeskuksen ja kotijoukkojen rovastintoimiston palveluksessa.[4]

Opintojen vihdoin päästyä käyntiin Sinnemäki osallistui aktiivisesti Ylioppilaslaulajien toimintaan. Yhden kesälukukauden hän opiskeli Saksassa Greifswaldin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja teki opintomatkan Viroon. Kun hänet vihittiin papiksi huhtikuussa 1924, hän oli jo 29-vuotias.[5]

Diakoniapappi Helsingissä

Sinnemäen ensimmäinen pappismääräys oli kotimaakuntaan Laihialle. Hänestä tuli vasta kuolleen kappalaisen Matti Saaninkosken armovuodensaarnaaja ja sittemmin vt. kappalainen. Tältä matkalta jäi mukaan myös vaimo, kun Sinnemäki vei tammikuussa 1926 vihille Saaninkosken kasvatustyttären. Yhteinen matka jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Astrid Sinnemäki kuoli jo joulukuussa 1928.[6]

Laihialta Sinnemäki määrättiin ylimääräiseksi papiksi Nurmijärvelle 1926–1928 ja Riihimäelle 1928–1930, jossa hän oli myös varavankilan pastorina 1929–1930. Suoritettuaan 1927 pastoraalitutkinnon Sinnemäki haki Mouhijärven kappalaiseksi ja tuli valituksikin. Mouhijärvelle hän ei kuitenkaan mennyt, kun sai yllättäen kutsun Helsingin Diakonissalaitoksen apulaispastoriksi.[7]

Diakonissalaitoksen vuosista 1930–1944 tuli tärkeä osa Sinnemäen elämäntyötä. Hän oli laitoksen kakkospappi, sen johtokunnan sihteeri ja koko maata käsittävän diakoniatyön keskusvaliokunnan suomalainen sihteeri sekä Viesti Helsingin Diakonissalaitoksesta-julkaisun toimitussihteeri.  Vuosina 1934–1939 hän opetti myös uskontoa Ebeneser-lastentarhaseminaarissa.[8]

Sinnemäki paneutui diakoniaan perusteellisesti ja osallistui innolla sen kehittämistyöhön. Hän kuului myös Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton johtokuntaan. Kotimaantyön lisäksi hän teki lukuisia edustusmatkoja pohjoismaihin. Helsingissä hän myös avioitui toisen kerran maisteri Raakel Nikolaisen kanssa.[9]

Kotiseurakunnan kirkkoherraksi

Lapuan kirkkoherrana oli 1900-luvun alkupuoliskolla kaksi erityisen merkittävää ja näkyvää hahmoa: Wilhelmi Malmivaara ja K. R. Kares. Kareksen kuoleman jälkeen virkaan tuli Malmivaaran poika Väinö, joka kuitenkin pian valittiin Oulun piispaksi. Hänen jälkeensä paikalle oli tunkua: hakijoita oli yhdeksän.[10]

Vaalista tuli vielä odotuksiakin mielenkiintoisempi, kun Kustaa Tiitu esitti neljännelle vaalisijalle Sinnemäkeä ja K. A. Veikkola Lapuan kirkkoherranpappilassa kasvanutta Olavi Karesta. Sinnemäki sai äänestyksessä selkeän enemmistön ja pääsi neljännelle vaalisijalle. Varsinaisessa vaalissa Sinnemäki sai 2499 ääntä, muut kolme yhteensä 750.[11]

Sinnemäen asetti virkaan arkkipiispa Aleksi Lehtonen, joka samalla matkallaan toimitti yksityisen tarkastuksen ja otti osaa herännäisseuroihin kirkkoherran lapsuudenkodissa Hellanmaassa.[12]

Oli luontevaa, että Sinnemäki edisti Lapuallakin erityisesti diakonityötä. Seurakunta jaettiin kinkerikuntien pohjalta diakoniapiireihin, palkattiin lisää diakonissoja ja perustettiin diakoniaompeluseuroja. Myös sisällöllisesti toiminta sai uusia muotoja, kuten vanhusten retket ja tervehdyskäynnit, vankien joulupaketit ja invalidiseurat.[13]

Leikkisä kirjailija

Sinnemäki poikkesi monella tavalla Malmivaaran ja Kareksen yhteiskunnallisesti aktiivisesta kirkkoherratyypistä. Hän ei ollut eikä hän yrittänytkään olla minkäänlainen kirkkoruhtinas, vaan oli edeltäjiinsä verrattuna näistä ”hiljaisin, vailla pohjalaisluonteen jyrkkyyttä tai aggressiivisuutta”, kuten kouluneuvos M. O. Karttunen kuvasi.[14]

Kirkkopolitiikasta Sinnemäki ei ollut juurikaan kiinnostunut, vaikka tekikin lyhyen visiitin politiikan maailmaan 1930-luvulla ja kuului 1934–1936 Helsingin kaupunginvaltuustoon. Kirkkoherranakin hän näki tärkeimmäksi tehtäväkseen epäitsekkään palvelemisen. Lapualla hän oli Kirkonkylän kansakoulun ja Yhteiskoulun vanhempainneuvoston johtokuntien puheenjohtaja.[15]

Sinnemäki oli ystävällisen ja valoisan miehen maineessa. Hän oli sanavalmis ja leikkisä, huuliveikkokin. Hänen julistuksessaan korostuivat erityisesti palvelevan rakkauden ajatus, toisaalta taas herännäispiireissä yleinen paimenen huoli lapsistaan. Hän ”halusi palata lähelle herännäiskodin henkeä ja sen kaiken hän olisi mielihyvin välittänyt myös jälkipolville”, poika Anssi Sinnemäki on kuvannut.[16]

Kirjoittaminen oli Sinnemäelle ominainen tapa ilmaista itseään ja hänellä oli huomattavat kirjailijan lahjat. Hän aloitti jo nuoruudessa runoilla, mutta siirtyi sitten ensimmäisissä teoksissaan kaunokirjalliseen proosaan. Valtaosa hänen teoksistaan oli uskonnollisia, monet myös historiasta kertovia. Hän kirjoitti myös ahkerasti useisiin sanoma- ja aikakauslehtiin sekä Kyrönmaa- ja Kytösavut-sarjoihin.[17]

Waldemar Rantojan arvion mukaan Sinnemäen teokset ”kokonaisuudessaan lapualaisen kirjallisen viljelyn korkeinta tasoa”.[18]

Sinnemäki oli valtakunnallisestikin varsin tunnettu pappi. Hän sai mainetta kirjailijana, mutta erityisesti valtiopäiväjumalanpalvelusten pidettynä liturgina. Rovastin arvo hänelle myönnettiin vuonna 1946.[19]

Viimeiset vuodet kipujen vuoteella

Äkillinen terveyden romahtaminen lokakuussa 1951 vei Sinnemäen sairauslomalle. Hän palasi vielä seuraavana kesänä hetkeksi hoitamaan virkaansa, mutta joutui tunnustamaan sairauden ylivoiman ja jäämään eläkkeelle 1953.[20]

Hän oli miltei liikuntakyvytön, mutta ilmaisi itseään edelleen kirjoittamalla. Paljon puhuva oli Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1953 kustantama Jumalan käsissä kipujen vuoteella.[21]

Jussi Sinnemäki kuoli keuhkokuumeeseen 63-vuotiaana huhtikuussa 1958. Häneltä jäi kahdesta avioliitosta yhteensä kymmenen lasta. Leski Raakel Sinnemäki muutti sittemmin lapsineen Helsinkiin.[22]

Teokset[23]

  • 1928:Vanhoilta vartiotulilta. Muistokuvia. Otava, Helsinki. 167 s.
  • 1930:Herännäisyyden evankeliumia. Runoutta y.m. Esitelmiä ja kirjoitelmia. Herättäjä, Lapua. 178 s.
  • 1930: Yli virran… Kuvia kuoleman kasvojen edessä. Otava, Helsinki. 154 s.
  • 1930: Kristikansa ja nykyinen etsikkoaika. Herättäjä, Lapua. 15 s.
  • 1931: Lapset ja hengellinen laulu
  • 1932:Suomen pyhäkoulun isä. Pikapiirtoja Johan Fredrik Berghin elämästä. Otava, Helsinki. 79 s.
  • 1933: Herännäisyys ja huumori. Eripainos Etelä-Pohjalaisen osakunnan julkaisusta Kyrönmaa 3. s. 5–22.
  • 1933: Heränneen kansan äitejä. Otava, Helsinki. 174 s.
  • 1935: Laupeudensisaria. Kolme diakoniatyön uranuurtajaa. Otava, Helsinki. 235 s.
  • 1936 toimitus Palvelevan rakkauden askeleissa. Sata vuotta diakoniatyötä. Toim. Elsa Vennervirta, Edwin Wirén ja J. Sinnemäki. Suomen diakoniatyön keskusvaliokunta, Sortavala. 240 s.
  • 1937: Sinapinsiemen 3. Ohjeita kolmannen vuosikerran evankeliumeista otettujen pyhäkoulutekstien käsittelyyn. Otava, Helsinki. 115 s.
  • 1937: Vähän leprasta eli pitaalista diakonian työkenttänä meillä. 18 s.
  • 1938: Rakkauden tekoja. Piirteitä sisälähetystyön vaiheista. Yhdessä Aleksi Lehtosen kanssa. WSOY, Porvoo. 191 s.
  • 1938: Sinapinsiemen 1. Ohjeita ensimmäisen vuosikerran evankeliumeista otettujen pyhäkoulutekstien käsittelyyn. Otava, Helsinki. 115 s.
  • 1940: Sisun ja uskon sankareita. Kertomuksia rintamalta ja kotoa sotatalvelta 1939–1940. Yhdessä K. H. Seppälän, A. P. Tanskasen, Alli Vallin ym. kanssa. Kotimaa, Helsinki. 95 s.
  • 1940: Sinapinsiemen 2. Ohjeita toisen vuosikerran evankeliumeista otettujen pyhäkoulutekstien käsittelyyn. Otava, Helsinki. 112 s.
  • 1943: Ukkosenjyrinän poika. Kulttuuri- ja kirkkohistoriallinen elämänkuvaus pastori G. A. K. Hymander-Hyvämäestä. Otava, Helsinki. 296 s.
  • 1946: Valoa kohti. Kantaatti Kuopion sokeainkoulun 75-vuotisjuhlaan 1.3.1946. Säveltänyt Toivo Elovaara. Kuopion sokeainkoulu. 7 s.
  • 1950: Purppuranmyyjä. Suomen lähetysseura, Helsinki. 16 s.
  • 1953: Jumalan käsissä kipujen vuoteella. Herättäjäyhdistys, Lapua. 63 s.
  • 1954: Kansanmiehiä kirkonkuorissa. Otava, Helsinki. 109 s.
  • 1955: Antin iloja ja suruja. Herättäjä-Yhdistys, Lapua. 7 s.
  • 1955: Hyvän Paimenen sylissä. Herättäjä-Yhdistys, Lapua. 6 s.

Julkaisuhistoria:

2.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Logot