HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

9.7.2013

J. R. Koskimies (1859–1936)

Juho Rudolf Koskimies, ent. Forsman

Syntynyt  
24.9.1859 Jurva
Kuollut  
8.2.1936 Oulu
Puoliso(t)  
Lyydi Koskimies (1853–1928)

Juho Rudolf Koskimies, vuoteen 1906 Forsman (1859–1936) oli teologian tohtori ja Kuopion/Oulun piispa 1900–1936. Hän oli valtiopäivämies, kirjoittaja sekä tunnettu suomalaisuusmies ja herännäisvaikuttaja. Hän löysi hengellisen kotinsa Lapualta, jossa oli kappalaisena 1889–1900, kirjoitti Lapuan ensimmäisen varsinaisen pitäjähistorian ja myös haudattiin sinne oman toivomuksensa mukaisesti.

Pappissuvusta jumaluusopin tohtoriksi

Juho Rudolf Forsman oli sekä isänsä että äitinsä puolelta pappissukua. Lapsuudenkoti oli pappila Jurvassa, jossa isä oli kirkkoherrana. Hieman toisellakymmenellä tuli muutto Isoonkyröön, kun isä valittiin sinne kirkkoherraksi.[1]

Pappisura oli nuorukaisen tähtäimessä jo silloin, kun hänet laitettiin kouluun Vaasan ruotsalaiseen klassilliseen lyseoon. Koti oli suomenkielinen, mutta suomenkielistä oppikoulua ei lähistöllä vielä ollut. Juho oli innokas opiskelija, vaikka ruotsinkieli tuottikin aluksi vaikeuksia. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1879 yleisarvosanalla laudatur.[2]

Forsman kirjautui teologiseen tiedekuntaan ja suoritti jumaluusopin erotutkinnon parhain arvosanoin. Hänet vihittiin papiksi Turussa vuonna 1884.[3]

Opinnot jatkuivat vielä seurakuntatyön ohessakin. Forsman suoritti pastoraalitutkinnon korkeimmalla arvosanalla 1887 sekä jumaluusopin ja filosofian kandidaatin tutkinnot 1896. Hän julkaisi vuosisadan 1899–1900 jumaluusopin tohtorin- ja professorinväitöskirjat, jotka käsittelivät 1700-luvun kirkkohistoriaa. Historiaan hän jäi väittelemällä suomeksi, minkä aiemmin oli tehnyt vain yksi kirkkohistorioitsija.[4]

Lapuan kappalaisesta Oulun piispaksi

Forsmanin pappisura alkoi kirkkoherran apulaisena ja vt. kirkkoherrana Maalahdessa, jossa solmitut ystävyyssiteet kestivät läpi vuosikymmenten. Maaliskuussa 1887 hän siirtyi vt. kirkkoherraksi Kaustisille ja toukokuussa 1889 ensimmäiseen vakinaiseen virkaansa Lapuan kappalaiseksi.[5]

Forsmanin tavoitteet ylsivät kuitenkin Lapuan kappalaisenvirkaa korkeammalle. Hän opetti 1890-luvun loppupuolella yliopistossa väliaikaisena opettajana ja oli siten pitempiä aikoja poissa Lapualta. Vuonna 1897 hänet valittiin Turun tuomiokapitulin asessoriksi, mikä käytännössä tarkoitti melkein pysyvää oleskelua Turussa.[6]

Vuonna 1900 Forsman valittiin Kuopion, sittemmin Oulun, piispaksi toiselta ehdokassijalta. Hän sai epävirallista tukea Gustaf Johanssonilta, jota Forsman puolestaan oli ollut ajamassa asessorina arkkipiispaksi edellisenä vuonna. Kyseessä oli ainoa kerta Suomen historiassa, kun kappalaisesta on tullut piispa.[7]

Piispantehtävä Oulussa venyi lähes 36 vuodeksi. Se oli pitempään, mitä kukaan toinen oli hoitanut virkaa yhdessä hiippakunnassa 1800–1900-luvuilla.[8]

Koskimies kiersi laajaa ja vaikeakulkuista hiippakuntaansa ahkerasti, monesti jalkapatikassakin. Hän saavutti kansanomaisuutensa, huumorinsa ja paikallistuntemuksensa suurta suosiota ja nousi uudenlaisen kansanomaisen piispaihanteen tienraivaajaksi. Hän tuli tunnetuksi myös taitavana hallintomiehenä ja lähensi tuomiokapitulin suhteita hiippakunnan valtaherätysliikkeeseen lestadiolaisuuteen.[9]

Herännäisvaikuttaja ja valtiopäivämies

Koskimies suhtautui herännäisyyteen alun perin melko kriittisesti. Hän määritti 1900-luvun alussa olevansa vapaamielinen ja moderni, historiallisen ajattelutavan omaksunut teologi, joka kuitenkin torjui liiallisen rationalismin.[10]

Hän osallistui Helsingissä käydessään Teologisen lauantaiseuran kokouksiin, mutta ei ollut sen jäsen. Hän viehättyi myös Englannin anglikaanisen kirkon korkeakirkollisesta ja ulkonaisia muotoja korostavasta suuntauksesta ja ilmoitti 1914 olevansa ”lähes ritualisti”.[11]

Vähitellen piispa alkoi arvostaa heränneitä ja nähdä heidät ”kansallisimpana” herätysliikkeenä, joka oli kansan ”terve ydin”. Hän oli perustamassa Raudaskylän herännäisopistoa 1919 ja toimi sen johtokunnan puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Hän saavutti liikkeessä arvostetun auktoriteettiaseman ja Wilhelmi Malmivaaran kuoltua hänestä tuli herättäjäjuhlien vakituinen juhlasaarnaaja.[12]

Koskimies valittiin 1890-luvun lopulta lähtien moniin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Hän oli kirkolliskokouksen jäsen 1898–1923, pappissäädyn valtiopäiväedustaja vuosien 1904–1905 ja 1905–1906 valtiopäivillä, papistonpalkkaus- ja virkatalolakeja valmistelleiden komiteoiden puheenjohtaja vuodesta 1909 sekä kirkkokäsikirjakomitean jäsen vuodesta 1903.[13]

Vuonna 1921 Koskimies teki Suomen kirkon edustajana virallisen matkan amerikansuomalaisiin seurakuntiin. Hän edusti Suomen kirkkoa myös mm. Saksassa, Venäjällä ja Skotlannissa.[14]

Hengellinen koti Lapualta

Vaikka Koskimies asui Lapualla vain kymmenkunta vuotta, seutu jätti häneen lähtemättömän jäljen.

Jo Lapualle tuleminen 1889 oli kaksipiippuinen asia. Toisaalta se merkitsi palaamista syrjäisistä seurakunnista lähelle lapsuuskotia ja omia juuria. Toisaalta Lapuan vahva herännäishenki epäilytti. Pitkän ajan kuluessa epäilys muuttui vahvaksi kiintymykseksi.[15]

Piispaksi lähdettyäänkin Koskimies säilytti tiiviit suhteensa Etelä-Pohjanmaahan ja sen herännäisjohtajiin, erityisesti Wilhelmi Malmivaaraan ja Juho Malkamäkeen. Hän kävi myös ahkerasti maakunnassa puhumassa seuroissa, Herättäjäjuhlissa ja muissa juhlatilaisuuksissa, esimerkiksi monilla Lapuan päivillä.[16]

Rakkaus Lapuaan synnytti vuonna 1908 Lapuan pitäjään historian, jonka hän omisti Lapuan seurakunnalle. Teos oli ensimmäinen varsinainen Lapuan paikallishistoria.[17]

Wilhelmi Malmivaaran kuoleman jälkeen 1922 lapualaiset suostuttelivat piispaa jopa siirtymään piispanistuimelta Lapuan kirkkoherraksi, mutta turhaan.[18]

Kansallinen idealisti

Forsman oli nuoruudestaan saakka vahva suomalaisuusmies. Aatteen istutti häneen vanhempi veli, myöhempi suomen kielen tutkija August Valdemar Koskimies. Veljesten serkusta Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisesta tuli sittemmin koko suomalaisuusliikkeen johtaja.[19]

Opiskeluaikana Forsman liittyi suomalaisuusliikkeen ohjelmaa ajavaan Suomalaiseen nuijaan. Häneen vetosivat myös Lauri Kivekkään johtaman KPT-ryhmän jyrkät vaatimukset. Turun asessorivuosina hän oli perustamassa ”vanhojen suomenmielisten” paikallisyhdistystä ja avusti yhdistystä tukevaa Uusi Aura –lehteä.[20]

Forsmanista kasvoi kansallisuusaatteen idealisti, joka halusi olla ”yhtä lihaa ja verta” suomenkielisen kansan kanssa.[21]

Routavuosina hän oli organisoimassa hiippakuntansa papistoa suomalaisen puolueen myöntyväisyyslinjan tueksi. Suuressa Snellmaninpäivän nimenmuutoksessa 1906 hän suomensi sukunimensä Koskimieheksi. Vuoden 1918 sodan jälkeen hän teroitti kansallisen sovinnon välttämättömyyttä, mutta sen sijaan alkoi 1920-luvulla nousta demokratian ja parlamentarismin kritiikki.[22]

Koskimiehen jyrkkä suomenmielisyys löysi uuden kodin Akateemisesta Karjala-Seurasta, joka kutsui hänet kolmanneksi kunniajäsenekseen vuonna 1927. Hän oli Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja 1925–1927. IKL:a hän kannatti innolla, ja oli valmis näkemään ajan ikävissä ilmiöissä myös vapaamuurarien ja juutalaisten vaikutusta.[23]

Yksinäinen  ja aito pohjalainen

Juho Rudolf Koskimies oli suoraluontoinen pohjalainen, jolle kaikki teennäisyys oli vastenmielistä. ”Niin kuin piispa Koskimiehen koko luonne, oli myös hänen hurskautensa avonaista, suoraa, vilpistelystä vapaata. Jumalan ja ihmisten edessä hän oli sitä, mitä oli”, kirjoitti hänen seuraajansa piispa J. A. Mannermaa.[24]

Nuorukaisesta saakka Koskimiehessä eli vahva tiedonjano sekä into kieliin ja kirjalliseen kulttuuriin. Hän hallitsi peräti 22 kieltä ja oli ainoa piispa, joka pystyi pitämään Pohjois-Lapin seurakuntia tarkastaessaan saamenkielisen puheen. Koskimies myös kirjoitti runsaasti erityisenä mielialueenaan uskonnon lisäksi historia.[25]

Tiedemiehen lisäksi Koskimiehessä oli herkkyyttä ja levotonta tunneihmistä, jonka mielialat vaihtelivat suuresta sydämellisyydestä hermostuneisuuteen ja masennukseen. Avioliiton ristiriitaisuus ja lapsettomuus lisäsivät hänen yksinäisyyttään, eikä hän koskaan halunnut avata toisille kaikkein sisimpiä tuntojaan. Vastapainoa toivat erityisesti suhteet nuorisoon ja kolme kasvattipoikaa, heidän joukossaan mm. myöhempi Oulun piispa Yrjö Aukusti Wallinmaa.[26]

Luonto oli Koskimiehen suuri ihailun kohde. Hän pysähtyi ja hiljentyi aina uudelleen rannattoman lakeuden ja meren ulapan äärelle.[27] Lähelle luontoa hän pääsi paitsi monilla matkoillaan, myös kesähuvilalla Karkussa Kuloveden rannalla.[28]

Vanha piispa palaa kotiin

Juho Rudolf Koskimiehen terveys alkoi heiketä 1920-luvun loppupuolella. Arkkipiispa Johansson toivoi hänestä itselleen seuraajaa, mutta Koskimies torjui 1920-luvun lopulla pyynnön kahdesti: ”En voi, enkä tahdo.”[29]

Vuoden 1928 kirkolliskokouksesta Koskimies sai vapautuksen terveydellisistä syistä. Seuraavalle vuosikymmenelle saavuttaessa hän ei nähnyt enää juuri mitään, ja joutui turvautumaan viranhoidossaan nuorempien pappien apuun.[30]

Vuoden 1932 synodaalikokouksessa oli havaittavissa jo hautajaistunnelmaa. Vain pari viikkoa ennen Koskimiehen kuolema opetusministeriön kansliapäällikkö esitti Oulun tuomiorovastille piispan jäämistä eläkkeelle, joka oli tullut mahdolliseksi muttei pakolliseksi vuonna 1928.[31]

J. R. Koskimies kuoli kodissaan Oulun piispantalossa helmikuisena lauantai-aamuna 1936 neljän vuorokauden horrostilan jälkeen. Hän oli kuollessaan Suomen vanhin piispa.[32]

Ruumiinsiunaus toimitettiin Oulun tuomiokirkossa. Oman toivomuksensa mukaan Koskimies haudattiin Lapualle, jonka kirkkoon kokoontui noin kaksituhatta saattajaa. Lapuan seurakunnan seppelenauhoihin oli kirjoitettu teksti: ”Tervetuloa kotiin”.[33]

Julkaisuhistoria:

5.5.2012   Versio 1   Teppo Ylitalo
1.7.2013   Versio 2   Teppo Ylitalo
1.7.2013   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Seinäjoen Kirjakauppa (P00:2518)

Logot