HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Talvihautaan saatto

Talvihautaan saatto on omalaatuinen lapualainen tapa, jossa vainaja siirretään yhteisesti saatellen talvihautaan odottamaan hautausta. Se eroaa hautajaissaatosta siinä, että se tapahtuu eri päivänä ennen hautajaisia.

Saattotavasta

Vuodesta 1967 lähtien melkein kaikki lapualaiset ovat lähteneet viimeiselle matkalleen terveyskeskuksesta: useat ovat kuolleet siellä, vielä useammat on valmisteltu siellä hautausta varten ja etäämpänäkin menehtyneet on tuotu usein sinne odottamaan siirtoa eteenpäin.[1]

Niinpä talvihautaan saatto alkaa useimmiten terveyskeskuksesta. Aiemmin se saattoi alkaa myös kotoa; nykyään niin tapahtuu vain harvoin. Viesti saaton ajankohdasta kulkee suullisena kutsuna omaisten ja ystävien keskuudessa.

Talvihautaan saattoon ovat lähtökohtaisesti kaikki tervetulleita, vaikka hautajaiset vietettäisiinkin myöhemmin hiljaisin menoin. Hiljaisten hautajaisten yleistyessä ovat myös monet saatot muuttuneet vain vainajan lähipiirille tarkoitetuiksi. Omaiset ilmaisevat tahtonsa suullisesti.

Saaton alkamisajankohdan ilmoittamisessa on ollut kahta käytäntöä: joskus ilmoitetulla ajankohdalla ilmaistaan saattopaikalle kokoontumisen ajankohta, joskus taas sillä tarkoitetaan varsinaisen autosaattueen lähtemisaikaa.

Veisaajaas-perinteen mukaan arkun äärellä veisataan ja mahdollisesti luetaan jokin uskonnollinen teksti. Saattoväki kerääntyy sitten pitkäksi autoletkaksi ruumisauton perään. Vanhoja hevosvetoisia ruumisvaunuja saattoi nähdä vielä 1950-luvulla. Matkalla kohti Simpsiön, Tiistenjoen tai Kauhajärven talvihautaa ruumisauto voi pysähtyä vanhan kotipaikan tai muun vainajalle tärkeän paikan edessä.

Talvihautaan saatto pysäyttää perinteisesti muun liikenteen. Autot pysähtyvät tien varteen; pyöräilijät ja jalankulkijat pysähtyvät. Miehet ottavat lakin päästään.

Perille saavuttaessa saatetaan veisata vielä virsi tai virsiä. Kun arkku on siirretty talvihautaan, saattoväki käy ilmaisemassa osanottonsa lähiomaisille.

Taustalla veisaajaaset

Talvihautaan saatto ammentaa perinteenä vanhoista hautajaistavoista: veisaajaasista ja hautajaissaatosta. Se alkoi vakiintua 1900-luvun puolivälissä, kun kuolema ja hautajaisjärjestelyt siirtyivät pois perhepiiristä. Kun vainajat eivät enää vanhaan tapaan olleetkaan hautajaisiin saakka kotiriihessä, heidät siirrettiin odottamaan hautajaisia talvihautaan.

Toinen saattoon vaikuttanut kehityskulku oli yksittäisten hautajaisten yleistyminen individualismin hengessä. Aiemmin vainajien yhteissiunaukset olivat tavallisia.

Vuonna 1944 Lapuan Sanomien päätoimittaja Paavo Raukko heristi sormeaan, kun "ihmiset, kaikenkaltaaset ajoneuvot ja muut mööpelit täs kirkonkyläskin rullaa vian sivuutte mölinällä ja kolinalla, vaikka parast'aikaa suaritetahan sankarihauralla maan povehen lasketuulle taistelioolle viimmeestä palvelusta. Ei olsi paljo vaikka koko liiket tiällä siksi aikaa pirättyys. Ja muistakaa ylhensä: tehrähän rintamakunnia, siviilit ja sotilahat kun sankarivainajaa viärähän sivuu. Lakki päästä siviilimiähiltä aiva ehdottomasti. Se on kollo, joka toisin teköö."

Vielä vuonna 1957 todettiin, että vaikka osa vastaantoulijoista pysähtyi ja otti lakin päästään, monesti autot ajoivat täyttä vauhtia ohi, "ja keski kirkonkylässäkin on nähnyt miehiä jopa tupakka hampaissa tulevan ruumissaattoa vastaan puhumattakaan minkäänlaisesta huomaavaisuudesta viimeiseen leposijaansa saatettavaa kohtaan." Uuden saattotavan vakiintumista kuvasi hyvin, että sielunkellojen soitto siirrettiin vuonna 1977 kello yhdestätoista saaton yhteyteen.

Ihmetystä ja ihastelua

Talvihautaan saatosta luopumisesta on keskusteltu joitakin kertoja erityisesti liikenneturvallisuuden näkökulmasta. Viimeksi saattoperinteen jatkumisesta keskusteltiin hautaustoimistojen aloitteesta, kun uusi talvihauta valmistui Simpsiölle vuonna 2009.[2] Tapa on kuitenkin koettu niin arvokkaaksi, että siitä on haluttu pitää kiinni.

Muualla asuvissa lapualainen saattotapa on herättänyt kummastusta ja arvostusta. Useat ovat halunneet ihmetellä ja kiittää vielä erikseen paikallislehden välityksellä, kun vastaantulevat autot "arkikiireistään huolimatta seisahtuivat tien sivuun, samoin pyöräilijät, jalankulkijat. Ja ne nuoret! Mopopoika ajokkeineen pysähtyy tien sivuun, pipot otetaan päästä koulujenkin kohdalla - kunnioitetaan viimeistä matkaa."

Vaikka talvihautaan saattoa on ympäröinyt vahva uskonnollinen viitekehys, se ei ole perusluonteeltaan ollut kovinkaan hengellinen ilmiö. Se on ollut yhteisön viimeinen kunnianosoitus vainajalle, osoitus lapulaisuuden yksilöllisyyttä - itsellisyyttä ja itse pärjäämistä - korostavasta kulttuurista. Yhteisöllisten jäähyväisten käyttövoimana on ollut nimenomaan yksilöön kohdistuva arvostus.

Julkaisuhistoria:

3.12.2012   Versio 1   AdminMuseo
3.12.2012   Versio 2   AdminMuseo
10.7.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Pohjoismaisen Pyhäkoulukokouksen osanottajia Lapuan kirkon alttarilla v. 1947

Logot