HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Väinö Takala (1934–2000)

Väinö Matias Takala

Kaupunginsihteeri, seurakuntaneuvos

Syntynyt  
18.2.1934 Lappajärven Kauhajärvi
Kuollut  
23.8.2000 Seinäjoki

Väinö Matias Takala (1934–2000) oli lapualainen seurakuntaneuvos ja Lapuan pitkäaikainen kaupunginsihteeri 1962–1997. Tunnetuimmaksi hän tuli hengellisenä vaikuttajana evankelisen herätysliikkeen johdossa, kirkolliskokousedustajana ja Lapuan kirkkovaltuuston puheenjohtajana.

Pitkää koulutietä kunta-alalle

Väinö Takala syntyi Lappajärven Kauhajärvellä, joka hänen lapsuudessaan liitettiin osaksi naapuripitäjää Lapuaa.[1]

Yhdeksänlapsisen perheen jäsenet kampeutuivat työhön jo nuorella iällä. Kansakoulun jälkeen ei varojen puutteessa ollut mahdollisuutta jatkaa oppikouluun, mutta sen sijaan Väinö kävi 16-vuotiaana Kaustisen evankelisen kansanopiston lukuvuoden mittaisen kurssin 1950–1951.[2]

Elämänura alkoi siintää kirvesmies-isän jalanjäljissä. Takala meni harjoittelijaksi Betonivalmisteelle, ja oli rakentamassa Ilmajoelle Ilomäen koulua sekä sittemmin Pentti Ylisen yrityksessä tekemässä Seinäjoelle Kullervonlinnan kerrostaloa kesällä 1952. Viikot menivät rakennustyömaalla ja lauantaisin Takala lähti polkupyörällä kotiin Kauhajärvelle.[3]

Mieli paloi kuitenkin kouluun. Tekniseen kouluun Takala koki itsensä 18-vuotiaana vielä liian nuoreksi, mutta sen sijaan aukeni mahdollisuus Karkun evankeliseen kansankorkeakouluun. Siellä maisteri Pentti Helle innosti nuorta miestä jatkamaan opintoja.[4]

Edessä oli oppikoulun viiden luokan oppimäärän suorittaminen Alajärven yhteiskoulussa tenttimällä. Päivät menivät töissä ja illat opiskellessa niin että viikon tai kahden jälkeen oli aina yhden aineen tentti. ”Silloin sitä jaksoi tuotakin tahtia”, hän muisteli myöhemmin. Lapuan kunta huomioi uurastuksen myöntämällä itseopiskelustipendin.[5]

Karkusta jäi kipinä kunta-alalle. Takala pääsi syksyllä 1954 harjoittelijaksi Lapuan kunnantoimistoon ja kävi sen jälkeen sotaväen Kouvolassa 1955–1956. Sieltä hän palasi vielä kesän 1956 ajaksi Lapuan kunnan ylimääräiseksi toimistoapulaiseksi. Samassa työhuoneessa istuivat kunnanjohtaja Heimo Ylihärsilä ja kunnansihteeri Juho Tenhunen. Toinen harjoittelupaikka löytyi Heinolan maalaiskunnasta 1956–1957.[6][7]

Vuonna 1957 Takana lähti Yhteiskunnalliseen korkeakouluun ja suoritti kunnallistutkinnon kahden vuoden minimiajassa. Hän sai heti valmistuttuaan vakipaikan Asikkalan kunnansihteerinä heinäkuussa 1959. Elämän näin vakiinnuttua Takala meni naimisiin ja Asikkalassa syntyi ensimmäinen lapsikin.[8]

Lapuan kunnansihteerinä 35 vuotta

Asikkala tarjosi haastavan työn ja mahtavia maisemia, mutta joku silti puuttui. ”Lakeudelle paloi mieli, vaikka asunnon ikkunasta näkyivät Päijänne, Vesijärvi ja Vääksyn kanava”, Takala muisteli.[8]

Kun Lapuan pitkäaikainen kunnansihteeri Juho Tenhunen oli jäämässä kesän korvalla 1962 eläkkeelle, Takala päätti kovan pohdinnan ja kehotusten jälkeen hakea hänen seuraajakseen. Kunnanhallitus rankkasi hänet toiselle sijalle, mutta valtuuston äänestyksessä hänet valittiin virkaan äänin 22–11. Takalan hyvät paperit peittosivat kokeneemman, mutta heikommilla papereilla pyrkineen hakijan.[9]

Työ Lapuan kunnansihteerinä alkoi kesäkuussa 1962. ”Tuntui kuin olisi tullut kotiin, olihan pääosa kunnantalon väestä minulle entisestään tuttua”, hän muisteli. Tilava asunto löytyi kunnantalon vintiltä, appivanhemmat asuivat toisella puolen tietä. Kun kasvavan tiloja tarvittiin kauppalan kasvavalle hallinnolle, Takalat rakensivat oman talonsa Alanurmoon jokivarteen ja muuttivat siihen toukokuussa 1965.[10]

Takalan virkanimike muuttui kuntamuodon mukana kauppalansihteeriksi ja kaupunginsihteeriksi. Hän oli tehtävässä eläkkeelle jäämiseensä saakka helmikuussa 1997.[11]

Ennen kauppalankamreerin palkkaamista Takalan työajasta melkoinen osa kului erilaisten maksumääräysten antamiseen. Sittemmin luottamuselinten kokousten valmistelu sekä lisääntyvät suunnitteluasiakirjat ja henkilöstöhallinto alkoivat viedä paljon aikaa. Takalan tehtäväkenttä oli huikean laaja. ”Mielenkiintoisinta on monipuolisuus, toiminta ihmisten parissa ja oman syntymäpaikkakuntansa, - kaupunkinsa kehittämisessä”, hän linjasi vuonna 1984.[12]

Kauppalanjohtaja Heimo Ylihärsilän kuoltua Takala oli yksi vahvoista ehdokkaista hänen seuraajakseen vuonna 1968, mutta valinta kallistui Kimmo Karttuseen. Kaupungiksi muuttumisen myötä Takalasta tuli kuitenkin 1977 kaupunginjohtajan varamies. Karttusen sairauden aikana hän hoiti kaupunginjohtajan tehtäviä päätoimisesti joulukuusta 1990 elokuuhun 1992 saakka.[13]

Karttusen jälkeen Takala uskoi varsin lujasti pääsevänsä kaupunginjohtajaksi. Hän oli mukana valtuuston viimeiseen äänestykseen saakka, mutta hävisi vaalin selvin luvuin 32–2 Paavo Latva-Raskulle.[14]

Kunnan ja etujärjestöjen monialainen luottomies

Takala oli nuoruudesta lähtien innokas yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän oli 24-vuotiaana Yhteiskunnallisen korkeakoulun oppilaskunnan hallituksessa ja oppilasjärjestö YKRI:n puheenjohtajana.[15] Toisenlaista edunvalvontaa edusti Lapuan Lapuan Kunnallisvirkamiesyhdistys, jossa hän oli kantavia voimia.[16]

Lapualla Takala oli lukuisten valmistelevien ja pysyvien toimikuntien jäsen ja puheenjohtaja. Samoin hän toimi monien asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden hallituksessa vuodesta 1965 lähtien. Nimistötoimikunnassa ja hän oli pitkäaikainen jäsen.[17]

Takala oli ajamassa vahvasti kasvatus- ja perheneuvolan perustamista Lapualle ja hänestä tulikin sen kuntainliiton ensimmäinen liittohallituksen puheenjohtaja 1973–1994. Lapuan seudun vanhainsuojeluyhdistyksen hallituksessa hän oli vuodesta 1985.[18]

Pitkäaikaisia tehtäviä olivat Lapuan edustaminen Etelä-Pohjanmaan kulttuuriparlamentissa ja korkeakouluyhdistyksessä vuodesta 1966, Suomen Sininen tie ry:n hallituksen jäsenyys vuodesta 1967 sekä Kansainvälisen Sinisen tien hallituksen jäsenyys 1968–1988. Pohjanmaan matkailun hallituksen jäsenenä hän oli 5 vuoden ajan.[19]

Suomen Kaupunkiliitossa Takala oli kauppalaneuvoston puheenjohtajana 1973–1975 ja rationalisointineuvoston jäsenenä 1976–1985. Vaasan läänin seutukaavaliiton liittovaltuustossa hän oli varajäsenenä 1970–1976.[20]

Erityisesti kunta-alan ansioistaan Väinö Takala palkittiin Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristillä vuonna 1978, Suomen Kaupunkiliiton kultaisella ansiomerkillä 1984 ja Sosiaaliturva Keskusliiton hopeisella ansiomerkillä 1994.[21]

Valtakunnallinen evankelinen vaikuttaja

Kunnallisia virkatoimiaan tunnetummaksi Väinö Takala tuli hengellisenä vaikuttajana. Hänellä oli palava evankelinen vakaumus ja hän toimi myös hengellisenä puhujana.[22] ”Maallikkona, kristittyjen yleisen pappeuden perusteella minulla on ollut vähäiseltä osaltani mahdollisuus julistaa evankeliumia”, hän muotoili vaatimattomaan tapaansa.[23] Takalan appi Veikko Toivola oli Sleyn piirisihteeri.[24]

Hengelliset luottamustehtävät alkoivat Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa. Hän oli ensin nelivuotiskauden 1966–1969 kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa ja sittemmin kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana vuodesta 1975 sekä puheenjohtajana vuonna 1978.[25]

Samana vuonna 1966 seurakunnallisten luottamustehtävien kanssa alkoi työ evankelisessa herätysliikkessä Sleyssä. Takalasta kasvoi liikkeen näkyvimpiä vaikuttajia koko maassa. Aluksi hän oli Etelä-Pohjanmaan piirissä johtokunnassa ja sitten puheenjohtajana 1968–1985.[26]

Sleyn valtakunnallisessa organisaatiossa Takala valittiin tilintarkastajaksi 1972–1976 ja sitten johtokuntaan 1977. Vuosina 1984–1995 ja uudelleen 1999–2000 hän oli lopulta koko järjestön puheenjohtaja.[27] Kun Lapuan Sley rakensi 1980-luvun lopulla uuden toimitalon kaupungintaloa vastapäätä, se nimettiin Takalan mukaan Väinönkartanoksi.[28]

Myös kirkon omassa organisaatiossa Takalasta tuli näkyvä hahmo. Hän oli kirkolliskokouksen maallikkojäsen 1968–1972 ja 1974–1989. Hän oli erittäin merkittävän ja paljon työllistävän talousvaliokunnan varapuheenjohtaja 1974–1977 ja puheenjohtaja 1978–1987.[29]

Huomattava oli myös maallikkoedustajan tehtävä laajennetussa piispainkokouksessa sekä sen valmisteluvaliokunnassa 1969–1973. Kirkkohallituksessa hän oli virkaehtosopimusjärjestelmää valmistelevassa toimikunnassa 1972–1973, kirkon toimitalotoimikunnassa 1974–1975 sekä kirkon eläkerahastointitoimikunnassa 1988–1989. Kirkon sopimusvaltuuskuntaan hän kuului 1975–1985 ja Lapuan hiippakunnalliseen suunnittelutoimikuntaan 1972–1974.[30]

Myös Keskustapuolueen Etelä-Pohjanmaan piirin hengellisen toimikunnan johtamiseen Takalalta riitti aikaa 1970–1988.[31] Hän korosti usein, että yhteiskunta ja seurakunta eivät voi olla vastakkaisia toisilleen, vaan ne kytkeytyvät toisiinsa.[32] Hänen kirkkopoliittiset kannanottonsa liittyivät monesti pyrkimyksiin laajentaa kirkon demokratiaa ja muodostaa edustuspohjaltaan laajoja ja alueellisesti kattavia hallintoelimiä.[33]

Laajojen hengellisen työn ansioiden johdosta Väinö Takalalle myönnettiin vuonna 1995 seurakuntaneuvoksen arvonimi.[34]

Uhrautuvan ja ystävällisen miehen lyhyt eläkeikä

Väinö Takalaa pidettiin harkitsevana, yhteistyökykyisenä ja turvallisuutta luovana ihmisenä. Erityisen voimakkaasti hänestä paistui uhrautuvainen ystävällisyys.[35]

Työ määritti suurta osaa Takalan elämästä sekä työpaikalla että kotona. ”Olen katsonut parhaaksi tehdä erityisesti keskittymistä ja rauhaa vaativat työt yleensä kotona. Esimerkiksi esityslistojen sanelu tapahtuu usein kotonani iltaisin.”[36]

Iltakokoukset tekivät säännöllisen harrastamisen vaikeaksi, eikä Asikkalan jälkeen kirkkokuoroa voinut enää jatkaa.[37] Sen sijaan Lapuan Lionsklubin kuukausittaisiin tapaamisiin hän pyrki löytämään aikaa.[38]

Pitkän kaavan mukaan kouluttautunut Takala osasi arvostaa opiskelua, ja siitä tulikin hänelle elämäntapa. Työn ohessa hän suoritti useita yliopistollisia avosanoja Tampereen yliopistossa, kävi täydennyskursseilla ja osallistui toukokuussa 1984 alueelliselle maanpuolustuskurssille. Vuonna 1989 hän aloitti opiskelun hallintotieteen kandidaatiksi, ja sai sen eläkkeelle jäämiseen mennessä kalkkiviivoille.[39]

Takala oli ahkera lukija. Ammattikirjallisuus vei paljon aikaa, mutta lisäksi hän harrasti tietokirjallisuutta ja uskonnollisia teoksia. Vastapainoa vaativalle työlle löytyi erityisesti ulkoilusta.[40]

Väinö Takala jäi eläkkeelle helmikuussa 1997 juuri täytettyään 63 vuotta. ”Tuskinpa tulee vapaa-ajan ongelmia”, hän arveli. Rästitöitä oli odottamassa, samoin mielenkiintoisia kirjoja ja matkustaminenkin kiinnosti, kunhan vaimokin jäi eläkkeelle puolitoista vuotta myöhemmin.[41]

Eläkevuodet jäivät kuitenkin lyhyiksi, kun Takala kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen Seinäjoen keskussairaalassa elokuussa 2000. Hän oli kuollessaan 66-vuotias.[27]

Julkaisuhistoria:

13.11.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Kaivuutyömaa (P00:2506)

Logot