HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Vihtori Latvamäki (1892–1976)

Vihtori Latvamäki

Kansakoulunopettaja, kotiseutumies

Syntynyt  
8.10.1892 Lapua
Kuollut  
18.5.1976 Lapua

Vihtori Latvamäki (1892–1976) oli tiisteläinen kansakoulunopettaja ja kotiseutumies. Hän teki pääasiallisen elämäntyönsä Paavolan koulun johtajaopettajana 1924–1954. Hän oli Lapuan ensimmäisiä kotiseutumiehiä ja vanhojen esineiden kerääjiä. Vuonna 1954 avattu Paavolan museo syntyi paljolti hänen toimestaan.

Neljä vuosikymmentä opetustyötä

Vihtori Latvamäki syntyi vaatimattomiin oloihin itsellisperheeseen Haapakosken Latvateikarin talon mailla.[1] Lapsuudesta hänelle jäi erityisesti mieleen näky, joka tuntui elävältä vielä vanhuuden päivinäkin: ”Muistan aina äitini ristiin liitetyt kädet, jotka ovat rukouksen siivin kannattaneet minua läpi elämän”, hän muisteli.[2]

Nuori Vihtori laitettiin Tiistenjoen kansakouluun, josta hän sai päästötodistuksen toukokuussa 1907. Siitä tuli myös ratkaiseva suunnannäyttäjä hänen elämälleen, sillä opettaja Vihtori Ojanperä kannusti lahjakasta oppilastaan lähtemään opettajaseminaariin. Kun kotoa ei voitu koulutusta kustantaa, se onnistui haapakoskelaisisäntien takaaman lainan turvin.[3]

Jo aiemminkinkin lapualaisnuoria oli lähtenyt toiselle puolelle maata Sortavalan seminaariin. Sinne meni nyt Latvamäkikin ja valmistui kansakoulunopettajaksi kesäkuussa 1916. Tällä monivuotisella matkallaan hän mieltyi karjalaiseen kansaan ja pyrki myöhemmin auttamaan Lapualle päätyneitä evakoita ja murtamaan heitä kohtaan koettuja ennakkoluuloja.[4]

Opettajantyö alkoi Joutsan Marjotaipaleessa 1916–1917 ja jatkui sitten Lapuan Hirvijoella 1917–1918 ja Kuortaneen Leppälässä 1918–1924. Pääasiallisen elämäntyönsä Latvamäki teki Lapuan Paavolan koulun johtajaopettajana 1924–1954.  Koulun toisena opettajana oli koko kolmen vuosikymmenen ajan Haapakoskelta kotoisin oleva Iida-vaimo.[5]

”Neliluokkaisen kansakoulunopettajan tulee olla moniulotteisen. Rakenteilla oleva ja sittemmin uusi Lapuan Paavolan kansakoulu ympäristöineen antoi meille ja oppilaillemme auringonpaisteisen muurahaispesueen vertaista iloista hyörinää, jotta keko nousisi”, hän muisteli ikämiehenä.[6]

Jäätyään Paavolan koulusta eläkkeelle opetustyö kuitenkin jatkui. Latvamäki opetti Evijärven Haapajärvellä 1954–1957 ja Lapuan Hirvijoella 1957–1958 sekä oli vielä yhden lukuvuoden tuntiopettajana Lapuan Kirkonkylän kansakoululla 1958–1959. Opetustyö jäi siten vasta 66-vuotiaana.[7]

Kunnon kansalaisten arvostettu kasvattaja

Latvamäki oli sitkeä kansakoulun puolustaja. Ennen oppivelvollisuuteen siirtymistä moni isäntä haki renkejään pois koulusta, ja muutenkin suhtautuminen kouluun oli monella varauksellinen. Joskus Latvamäki joutui jopa käsikähmään puolustaessaan koulun merkitystä.[8]

Latvamäen kasvatustyössä korostuivat hänen topeliaaniset ihanteensa. Hän korosti isänmaallisuutta, kotiseudun ja menneisyyden arvostamista. Luonnonsuojeluaatteineen hän oli aikaansa edellä. Erityisen tärkeää oli raittiuskasvatus, sillä harjoitettiinhan Paavolan koulupiirissäkin vielä kotipolttoa.[9]

Aikansa opettajaihanteen mukaisesti Latvamäki koki sivistystyön velvollisuudekseen myös koulun ulkopuolella. Hän korosti kodin ja koulun yhteyttä ja tapasi pyöräillä koulupiirissään talosta taloon -tapaamaan ihmisiä.[10]

Tuloksiakin syntyi. Kansakouluntarkastaja totesi useina vuosina: ”piirini parhaita opettajia”.[11]

Perinteenvaalija ja museonperustaja

Huomattavimman päivätyön Latvamäki teki vanhojen esineiden ja perinnetietojen säilyttämisessä. Hän pyysi oppilaita tuomaan piirustustunneille ja opetuksen havaintovälineiksi vanhoja esineitä, joista osa jäi koululle. Niiden myötä hän havahtui arvokkaan kansanperinteen uhkaavaan tuhoon.[12]

Talosta taloon kierrellessään Latvamäki alkoi puhua myös kansanperinteen kunnioittamisen ja vanhojen esineiden säilyttämisen puolesta. Hän pyysi oppilaitaan kokoamaan taloista vanhoja esineitä. Keruumatkoja tehtiin oppilaiden kanssa Hirvijärvelle ja Varpulaan asti.[13]

Tarinan mukaan vanha Jokelan isäntä kertoi luulleensa talon vintillä kummitelleen, kun sieltä alkoi kuulla iltapäivisin kolinaa. Latvamäen innokas oppilas siellä kuitenkin vain oli etsimässä vanhoja tavaroita.[14]

Muun muassa Matti Suvannon tekemiä tuohipurentaornamentteja sekä kaikki löytämänsä kivikauden esineet Latvamäki lähetti Kansallismuseoon kolmenkymmenen vuoden ajan. Sen johdosta Tiistenjoen löytöpaikat tulivat tunnetuiksi ja niillä suoritettiin kaivauksiakin. Yleensä Latvamäki lähetti esineen museoon yhdessä sen löytäjän kanssa, jotta mahdollinen hyöty tulisi suoraan tälle ja innostaisi vanhojen esineiden suojeluun jatkossakin.[15]

Latvamäki oli Åbo Akademin etnologian laitoksen tuotteliaimpia avustajia. Viimeisen kyselylomakkeen hän palautti vain neljä päivää ennen kuolemaansa. Hän oli 1927–1935 ensimmäisiä kerääjiä Suomen murteiden sanakirjaan. Vuonna 1935 hän lähetti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon 264 numeroa kansatieteellistä aineistoa. Myös Museoviraston kansatieteen toimisto sai vastaanottaa häneltä aineistoa.[16]

Kun Lapuan Kirkonkylällä alkoi ajatus omasta museosta saada kannatusta, Latvamäki valittiin vuonna 1937 perustetun kotiseutuyhdistys Lapua-Seuran johtokuntaan alusta lähtien. Hän kuului siihen myös Ränkimäen museon keskeisellä rakennuskaudella 1950-luvulla.[17] Sinne siirrettiin myös Paavolan koulun esinekokoelman suurimmat esineet, kun koululla ei ollut tarpeeksi tilaa.[18]

Erityisesti Latvamäen kotiseututyön ansiota oli, että Etelä-Pohjalainen Osakunta teki kesällä 1947 tutkimusretken Tiistenjoelle ja majoittui Paavolan koululle. Retken tulokset julkaistiin osakunnan Kyrönmaa sarjassa nimellä ”Vanhaa ja uutta Lapuaa”.[19]

Ränkimäen museon esimerkin mukaisesti Latvamäki ryhtyi puuhaamaan kylämuseota, sillä esinekokoelma ei enää mahtunut koulun opetusvälinesuojaan. Talkoovoimin ja kunnan avustamana koulun tontille pystytettiin museotalo, joka avattiin kesäkuussa 1954.[20] Vuonna 1961 siellä oli 462 esinettä sekä lisäksi runsaasti kudonnaisia ja vaatteita.[21]

Monipuolinen kulttuurin ja luonnon ystävä

Latvamäen harrastuksia leimasivat kansallisuusaatteen sivistyksen ja kasvamisen ihanteet. Hän avusti monien vuosien ajan useita sanoma- ja aikakauslehtiä ja kirjoitti erityisesti kansanperinteestä. Hän teki myös joitakin kansakoulun opetuskirjoituksia sekä Vanhaa ja uutta Lapua -teoksessa julkaistuja kotiseutututkimuksia. Lisäksi häneltä jäi kansankulttuuria kuvaavia julkaisemattomia romaanikäsikirjoituksia.[22]

Latvamäki oli yksi, ellei ensimmäinen, Lapuan oman pitäjänhistorian kirjoittamista ehdottanut henkilö. Syksyllä 1945 tehdystä ehdotuksesta kului kuitenkin vielä vuosikymmenen ennen kuin asia lähti etenemään.[23]

Latvamäki oli luonnon ystävä kaikesta sydämestään. Hänellä oli vahva suojelunhalu kaikkea luomakuntaa kohtaan, ja paikkakuntalaiset toivat hänen hoiviinsa loukkaantuneita eläimiä.[24] Paavolan koulun ensimmäiset oppilaat saivat istuttaa koulun pihalle omat nimikkopuunsa.[25] Vuonna 1941 Latvamäki valittiin vuonna 1941 Lapuan ensimmäiseksi luonnonsuojeluasiamieheksi.[26]

Hän sai myös vaikutettua koululaisten keräämien kasvien lukumäärän alentamiseen, jolloin Simpsiön kasviharvinaisuudet saivat jäädä paikoilleen.[27]

Kulttuurimiehenä Latvamäki oli hyvin monipuolinen. Hän oli kätevä käsistään ja pyöräytti vielä vanhalla iällä lapsenlapselleen vesimyllyn tai pajupillin. Hän maalasi öljyväreillä tauluja, harrasti musiikkia, maalasi tauluja, sitoi kirjoja ja teki sukututkimusta.[28]

Politiikkaan Latvamäki ei osallistunut. Hän oli kuitenkin mukana itsenäisyyspyrkimyksissä ja osallistui suojeluskuntaa edeltäneen palokunnan harjoituksiin vuonna 1917.[29]

Paapan virkeä vanhuus

Vihtori Latvamäki pysyi innokkaana kotiseutumiehenä kuolemaansa saakka. ”Teillä on nurkat täynnä rakkaita ja iänikuisia esineitä. Istuttakaa niiden muistitiedot nuoremmille. Muistakaa myös museoita vanhoilla esineillä. Niihin pitäisi aina kiinnittää lappu, jossa kerrottaisiin perimä- ja käyttötiedot ja kuka lahjoittanut”, hän valisti vielä yli 80-vuotiaana.[30]

Eläkepäivinään Latvamäki muutti vaimonsa kanssa omakotitaloon Saurunkadulle.[31] Kun polkupyöräily kävi iän myötä hankalaksi, hän suoritti ajokortin 70-vuotiaana ja ajoi autoa viime päiviinsä asti. Hän halusi itseään kutsuttavan paapaksi ja toimeliaisuudestaan huolimatta valmistautui tulevaan kuolemaansa puhuen usein, että ”kun paappa tästä veisataan pian pois”, olisi tehtävä niin ja niin.[32]

Vihtori Latvamäki kuoli Lapuan terveyskeskuksessa 83-vuotiaana toukokuussa 1976. Vaatimaton kotiseutumies haudattiin oman toivomuksensa mukaisesti vain lähimmäisten läsnäollessa.[27]

Julkaisuhistoria:

18.10.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Paul Nyholmin omistama Lapuan Nahka- ja lapikastehdas

Logot