HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Sanna Mäki-Fossi, Fossin Sanna (1892–1959)

Hilma Susanna Mäki-Fossi, o.s. Kalliokurssi

(Fossin Sanna)

Kansanparantaja

Syntynyt  
10.4.1892 Lapua
Kuollut  
18.9.1959 Lapua

Fossin Sannana paremmin tunnettu Hilma Susanna Mäki-Fossi, o.s. Kalliokurssi (1892–1959) oli lapualainen kansanparantaja. Hän oli laajalti tunnettu, ja hänen parannuksillaan käytiin ulkomailta asti. Kolme käräjätuomiotakaan ei pystynyt lopettamaan hänen vastaanottoaan.

Tienväärän torpasta pienviljelijäksi Tamppariin

Vuonna 1892 syntynyt Hilma Susanna eli Sanna oli Latvateikarin Tienväärän torpan kymmenestä lapsesta kuudes. Pitäjän rajamailta käytiin paljon Kuortaneella, jossa osa lapsista kastettiinkin. Sannan ollessa 16-vuotias perhe muutti sinne kokonaan ja ryhtyi asumaan Kalliokurssin torppaa.[1]

Torpantytöllä ei ollut mahdollisuuksia laajempaan koulusivistykseen. Kiertokoulu sai riittää yhteiskunnan tarjoamiksi elämäneväiksi.[2]

Sotavuoden jälkeen kesällä 1918 Sanna meni naimisiin Lapuan Haapakosken Mäki-Fossin pojan Jaakon kanssa. Uudella sukunimellä häntä ei kuitenkaan tunnettu; kansan suussa hän kulki ja tuli tunnetuksi Fossin Sannana. Itsekin hän allekirjoitti nimensä: Sanna Fossi.[3]

Jaakko ja Sanna Mäki-Fossi asettuivat asumaan pientä maatilaa syrjäiseen Tampparin kylään Lapuan Lakaluomalle. Perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi lasta.[4]

Pikku hiljaa parantajaksi

Mäki-Fossien elämä kulki tavanomaisia pienviljelijäväestön polkuja. Arjen työt täyttivät päivät. Ajan tavan mukaan isäntä kävi Amerikassa tienaamassa useita kertoja vuosien 1911–1917 välillä.[5]

Lasten sairastellessa Sanna alkoi kokeilla näihin omia parannuskonstejaan. Vähitellen naapurin emännätkin alkoivat tuoda lapsiaan Fossiin. Kun tuloksiakin tuli, alkoi sanoma osaavasta parantajasta levitä. Tamppariin alkoi vaeltaa ihmisiä yhä kauempaa ja yhä erilaisemmissa vaivoissa.[6] Muistitiedon mukaan yksi merkittävä virstanpylväs oli oman sisaren hermosairauden parantaminen.[7]

Kun parantamisesta alkoi tulla melkeinpä työ, Sanna alkoi ottaa potilaita vastaan sisarensa talossa Kirkonkylässä. Vuonna 1933 hankittiin Koskikylästä oma talo, jonne parantaja kulki Tampparista linja-autolla. Vastaanottopäiviä oli aluksi vain yksi viikossa, mutta potilaiden lisäännyttyä hän alkoi ottaa vastaan kolmena viikon ensimmäisenä päivänä.[8]

Maatila siirtyi 1940-luvun alussa poikien hoidettavaksi. Vuoden 1947 tienoilla Sanna muutti pysyvästi Kirkonkylälle.[9]

Potilaita alkoi tulla 1940-luvulla niin paljon, että käyttöön täytyi ottaa jonotusnumerot. Vuonna 1947 toimittaja laski odottajia olleen 60–70, mutta jonossa oli tuolloin kaikkiaan 400–500 henkilöä. Suurin osa heistä oli mennyt välillä kotiinsa ja he olivat puhelimella yhteydessä Lapualle. Odotusaika saattoi venyä viikkoihin, vaikka kesäisin parantaja saattoi ottaa potilaita vastaan yölläkin, mutta yleensä klo 7–18.[10]

Potilaita tuli vastaanotolle koko Suomesta sekä lisäksi ainakin Ruotsista ja Venäjältä.[11]

Kansanparantaja käräjillä

Terveydenhuolto oli luvanvaraista, joten oli vain ajan kysymys, koska joku puuttuisi Fossin Sannan vanhoihin tapoihin perustuvaan parannustoimintaan. Keväällä 1946 piirilääkäri O. A. Hokkanen teki luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta ilmoituksen. Mäki-Fossit haastettiin käräjiin ja parantamiselle laitettiin loppu.[12]

Vaikka parannustoiminta kiellettiin, Fossin Sannan praktiikan pihamaalla oli yhä parannuksille pyrkijöitä jonoksi asti.[13] Niinpä poliisit ”joutuu olemahan ovella vartios, kun ihimiset tuli väkisen sisälle ja itkien ja pyytäen apua. Ja poliisit vartiootti ovella, jottei pääse äireen luakse”, muisteli Sannan tytär.[14]

Talvikäräjillä 1947 Fossin Sanna tuomittiin sakkoihin. Jaakko Mäki-Fossi ehti kuolla ennen tuomion julistamista. Tuomiosta huolimatta parannustoiminta kuitenkin jatkui. Sanna haastettiin käräjäiin vielä kahdesti ja tuomittiin myös näillä kerroilla sakkoihin.[15]

Kun vastaanotto tämänkin jälkeen jatkui, loppuivat viranomaisten keinot. Vuonna 1947 Suomen Kuvalehden toimittaja osui asian ytimeen: ”Sanna Fossi on väsynyt potilaisiinsa. Mutta hän ei enää pääse heistä irti.”[16]

Kaikkivoipa kansanparantaja

Fossin Sannan pakeille tultiin kaikenlaisissa vaivoissa, sekä ihmisten että eläinten. Kuka tuli haavan takia, kuka hermosairauden, kuka taas haki eläimille lääkettä. Pääosa potilaista oli ainakin oikeudenkäyntien aikaan 1946–1947 reumatismista, hermotaudista, ihottumasta ja kaatumataudista kärsiviä. Hänen jonkinlainen erityisosaamisen alueensa näyttää olleen ihottumien parantaminen.[17]

Sairauksista ainoastaan veneeriset taudit olivat sellaisia, joita Sanna ei yrittänytkään parantaa, vaan ohjasi heidät lääkärille.[18]

Koko ihmiselämän surujen ja murheitten kirjo oli edustettuna Sannan pihamaalla odottavien potilaitten mielissä. Hän puoleensa käännyttiin myös esimerkiksi eläinten käyttäytymishäiriöissä ja lemmenhuolissa, monesti myös esineiden katoamistapauksissa.[19]

Fossin Sannaa pidettiin jollakin tavalla kaikkivoipana. Historiantutkija Aulis J. Alanen arvioi hänen olleen hyvä ajatustenlukija. Vielä Tampparin kylässä asuessaan Sanna oli näet odottanut tienmutkassa linja-autoa. Hänet huomannut kuljettaja tuumaili useamman kymmenen metrin päästä: ”Otetaanko tuo noitakin autoon?” Sanna nousi kyytiin ja virkahti: ”Otettiinpas se noitakin autoon.”[20]

Erittäin paljon kerrottu on tarina poliiseista, jotka kävivät salaa tarkastelemassa Sannan vastaanottoa. Hän oli tarinan mukaan pitänyt voimillaan poliiseja penkissä kiinni niin että nämä eivät päässeet siitä irti, ennen kuin tunnustivat mitä olivat tekemässä.Toisen tarinan mukaan lompakon varastanut mies ei päässyt millään nousemaan junaan, vaan hänen oli pakko palauttaa rahat alkuperäiselle omistajalle.[21]

Lääkkeillä, loitsuilla ja tulikasteella

Fossin Sannan keskeinen keino selvittää taudin syy oli viinasta katsominen. ”Toiset katsovat veteen, toiset suolaan, minä katson viinaan. Kullakin on omat konstinsa”, hän totesi. Saattoipa hän maistaakin potilaan tuomaa viinaa, ja ”se oli kuule välihin niin juavuksis, niin taivahan alla. Mitä sitte kun jokahitten potista piti vähä ottaa, niin se oli illalla jo aika pätkäs, muttei se sitte enää vastahan ottanukkaa.”[22]

Tauti saattoi olla lähtöisin melkein mistä tahansa. Yleisin syy oli säikähtäminen, mutta vaivan saattoivat aiheuttaa myös pahantahtoiset ihmiset, joskus myös esimerkiksi mustan kissan nuolaisu, huimaaminen taikka vainaja.[23]

Varsinainen parantamistapahtuma perustui neljään osaan: lääkkeeseen, tulikasteeseen ja loitsuihin sekä lääkkeen tai veden viemiseen sairastumispaikalle. Lääke valmistettiin potilaan vastaanotolle mukanaan tuomaan alkoholiin lisäämällä siihen erilaisia aineita. Useimmiten potilas sai mukaansa kaksi lääkettä, toinen sisäisesti ja toinen ulkoisesti käytettäväksi.[24]

Samalla kun potilas otti lääkettä vastaanotolla suoritti Fossin Sanna hänelle tulikasteen. Hän raapaisi tulitikun ja pyöritti sitä parannettavan pään ympäri toistaen sen kolme kertaa. Tulikastetta tehdessään hän luki myös loitsuja.[25]

Neljäs tärkeä osa parannusprosessia oli se, että potilas muisti, missä sai sairautensa. Sanna esittikin sairauden syyn potilaalle, joka usein myönsi, että jonkinlainen parantajan esittämä tapaus oli todella sattunut. Kun vastaanotto oli ohi, lähetti Sanna potilaansa tälle paikalle. Lääke oli otettava juuri siinä paikassa ja loput kaadettava maahan. ”Kyllä tauti tavallisesti siihen jää”, Sanna totesi.[26]

Varhaisemmassa vaiheessa ainakin joidenkin tautien parantamisessa käytettiin myös pesemistä. Myös pesuvesi täytyi sitten viedä paikkaan, josta sairaus oli tullut.[27]

Vaikka Fossin Sannan parannustaidon kerrottiin tulleen hänen miehensä mukana Amerikasta, koko parannustoimitus muodostui varsin perinteisistä suomalaisen kansanlääkinnän osista.[28] Erityisen läheisesti Sannan menetelmät muistuttivat toisen lapualaisparantajan Klasi-Jussin keinoja. Sanna itsekin koko olevansa Klasi-Jussin seuraaja ja kertoi Jussin opettaneen häntä unessa.[29]

Monilla Sannan parannustavoilla oli uskonnollinen perusta. Sanna itse oli vankkumattomasti sillä kannalla, että hänen parantamisensa perustui uskontoon ja uskoon. Usko oli se lopullinen voima, joka ihmiset Fossin Sannan käsityksen mukaan paransi. ”Raamattuun minä perustan oppini, sitä minä luen usein – lukekaa tekin. --- Pirun kanssa en ole missään tekemisissä.”[30]

”Niin kun tavallinen taloon emäntä”

Olemukseltaankaan Fossin Sanna ei erottunut oikeastaan mitenkään muusta kansasta: häntä pidettiin tavallisena maalaisemäntänä. ”Niin kun taloon emäntä, vanhempi ihiminen, mutta aivan niin kun tavallinen taloon emäntä, ei siitä mitään tiänny --- se oli hyvin kansanihiminen”, saatettiin sanoa.[31]

Vuonna 1947 Suomen Kuvalehden toimittaja kuvasi hänen ulkomuotoaan seuraavasti: ”Hilma Susanna Mäki-Fossi on kookas, lihava emäntä. Harmahtavat, puolipitkät hiukset valuvat valtoimenaan niskaan. Kasvoja hallitsevat leveä, rauhallinen otsa ja suuret, kirkkaansiniset silmät. Nyt ne ovat täynnä iloista naurua, mutta niiden ympärillä olevat juonteet kielivät, että parantaja voi tarvittaessa katsoa hyvinkin pistävästi ja lujasti.”[32]

Ihmisenä Fossin Sanna oli hyvin pidetty. Kellään ei tunnu olevan pahaa sanaa sanottavana hänen luonteestaan. ”Oli se mukava ihiminen, se emäntä”, saatettiin sanoa. Tyttärensä mukaan Sanna oli hiljainen ja pysytteli mieluusti kotosalla. Hänet kuvataan myös vaatimattomaksi: ”Vaikka hänellä olis ollu varaa nyt vähä korellaakki loppuvuasina, muttei hän ikään halunnu”.[33]

Sanna jatkoi parannuksiaan vähitellen pienenevällä tahdilla vuoteen 1956 saakka, kunnes se ei enää terveyden heikentyessä ollut mahdollista. Miehensä kuoleman jälkeen Fossin Sannalla oli parannustyössä apunaan tytär, joka sitten jatkoikin parannustoimintaa hänen jälkeensä.[34]

Lapuan kuuluisa kansanparantaja kuoli keuhkokuumeeseen 18.9.1959 vietettyään kolme viimeistä elinvuottaan Lapuan kunnansairaalassa.[33]

Julkaisuhistoria:

16.10.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Vierula & Heinon kauppa Kauhavalla sisältä (P00:2522B)

Logot