HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Lauri Rintala (1902–1956)

Lauri Aleksanteri Rintala

Kirjanpitäjä, päätoimittaja, kotiseutumies

Syntynyt  
14.11.1902 Lapua
Kuollut  
17.2.1956 Helsinki

Lauri Aleksanteri Rintala (1902–1956) oli lapualainen kirjanpitäjä ja kotiseutumies. Hän oli Lapuan Sanomien päätoimittaja 1952–1955 ja vaikutti keskeisesti Ränkimäen museon perustamiseen.

Lain puolustajasta kirjanpitäjäksi

Lauri Rintala syntyi maalaistaloon Lapuan Liuhtarin kylässä. Valistuneet vanhemmat laittoivat hänet 10-vuotiaana Lapuan yhteiskouluun, josta hän valmistuikin ylioppilaaksi 1921.[1]

Nuoren opiskelijan mielessä siinsi virkamiehen ura, kun hän kirjoittautui Helsingin yliopistossa sekä lainopilliseen tiedekuntaan että fyysismatemaattiselle osastolle. Loppututkinto häneltä jäi kuitenkin tekemättä.[2]

Opiskeluaikana Rintala oli innolla mukana ylioppilaselämässä. Hän kulki ahkerasti Etelä-Pohjalaisessa osakunnassa ja toimi sen isäntänäkin.[3] Toinen mieluinen paikka oli Akateeminen Karjala-Seura. Rintalasta tuli Seuran valajäsen nro 173.[4]

Ensimmäinen virkatyö Rintalalla oli Teuvan piirin vt. nimismiehenä 1929–1931. Sieltä hän palasi Lapualle, jossa teki aluksi asianajajan töitä.[5] Oma paikka löytyi kuitenkin Lapuan Sähköyhtiöstä, jossa Rintala toimi kirjanpitäjänä vuodesta 1932 kuolemaansa saakka. Sota-aikanakin hän oli komennettuna Lapuan Sähkölle.[6]

Kotiseututyön pioneeri

Erityisen vahvasti Rintalan mieli paloi kotiseutuaatteelle, mikä oli ehkä osakunta-aikojen perua. Opiskeluvuosinaan Rintala pani Kaarlo Lamminheimon ja Leevi Mäen kanssa toimeen vanhojen esineiden keräyksen 1925–1926. Hän oli myös yksi Ränkimäen museon synnyttäjistä, Kaarlo Lamminheimon mukaan peräti ajatuksen isä.[7]

Rintala oli keskeisiä Lapuan pitäjäfilmin puuhamiehiä ja laati siihen kohottavan, lähes runomuotoisen tekstin. Hänet valittiin myös kulttuurityölle omistautuneen Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton hallitukseen.[8]

”Kotiseutu oli hänelle kuin laaja ja rikas näyttämö, jonka katselemisessa hän saattoi loihtia kauniita näkemyksiä kanssaihmistenkin ihailtavaksi. Hän osasi osoittaa heille jalojen perinteiden arvon. Hän osasi johdattaa kanssaihmisiään sisälle historiaan, kaikkeen ihmisiä henkisesti kohottavaan ja rakentavaan”, Jalo Lahdensuo sanoitti.[9]

Syvää kotiseuturakkautta ja perinteiden arvostusta kuvaa, että Rintala harkitsi oman sukunimensä muuttamista suvun vanhaksi nimeksi Liuhtariksi.[10]

Laaja-alainen kulttuurimies

Lapuan nuorisoseurasta ja erityisesti sen aktiivisesta näytelmäkerhosta tuli Rintalalle itseilmaisun keskeinen näyttämö 1930-luvulla. Aikalaiset muistivat hänet erityisesti Pohjalaisten Anttina sekä rooleistaan Kyösti Vilkunan historiallisissa näytelmissä. Lisäksi hän ohjasi näytelmiä ja toimi monien kilpailujen palkintotuomarina.[11]

Rintala meni innolla mukaan myös sekakuoron toimintaan ja kuului monia vuosia sen johtokuntaan. Hän piti kuorolaulua erittäin suuressa arvossa ja julisti usein sekä puheissa että kirjoituksissa sen yhdistävästä ja rakentavasta merkityksestä vapaassa yhteiselämässä.[12]

Myös kirjat olivat tärkeä osa Rintalan elämää. Hän luki paljon ja tunsi kirjallisuutta poikkeuksellisen laajasti. Hän kirjoitti Lapuan Sanomiin ja maakuntalehtiin sekä oli keskeisesti mukana Lapuan oppikoulujen 50-vuotishistoriikissa. Rintala oli kirjastolautakunnan jäsen 1946–1956, vuodesta 1954 lähtien puheenjohtajana. Hän avusti myös usein kirjaston kirjojen valinnassa.[13]

Politiikka ei Rintalaa juurikaan kiinnostanut. Kirjastolautakunnan lisäksi hän toimi vain huoneenvuokralautakunnassa, siinä kylläkin puheenjohtajana.[14]

Rintala oli myös Lapuan rotaryklubin jäsen.[15]

Päätoimittaja ja pakinoitsija

Lokakuussa 1952 Lapuan Sanomissa puhkesi kriisi, kun päätoimittaja Paavo Raukko riitaantui pahemman kerran julkaisutoimikunnan kanssa. Raukko irtisanottiin ja tilalle keksittiin Rintala, joka oli tutustunut lehteen jo vuoden verran 1942–1943 sen taloudenhoitajana.[16]

Rintala aloitti Lapuan Sanomissa lokakuun puolivälissä 1952. Päätoimittajan tehtävä oli sivutoiminen ja paljon työllistävä. Se vaati myös paljon omaa kirjoittamista. ”Tässä tulivat hänen henkiset lahjansa, havaitsemisen taito, arvostelukyky, perehtyneisyys kansan elämään sekä taitava ja terävä kynänkäyttö hyvin huomioiduksi ja hankkivat sanomille hartaita ystäviä”, aikalainen Jalo Lahdensuo arvio.[17]

Erityisen merkittäväksi muodostuivat Rintalan pakinat Liuhtari-nimimerkillä Väliaikaista- ja Äärehittiä-palstoilla. Niissä hän kuvasi paikkakunnan elämää, kommentoi ja tarttui epäkohtiinkin. Kirjoituksissaan Rintala laittoi suurta painoa kieliasulle ja yritti sovittaa vakavaankin asiaan huumoria mukaan. Humoristisia ja muodollisesti viimeisteltyjä Rintala julkaisi Fapeen nimimerkillä ja esittikin niitä monissa juhlatilaisuuksissa.[18]

Rintala jätti Lapuan Sanomat vuoden 1955 lopussa. Reilun kolmen vuoden työtaakkaa kuvaa hyvin, että hän jäi viimeiseksi sivutoimiseksi päätoimittajaksi. Hänen jälkeensä lehteen otettiin kokopäiväinen päätoimittaja.[19]

Äkillinen kuolema

Rintala sairastui äkillisesti ja kuljetettiin suoraan työpaikaltaan Punaisen ristin sairaalaan Helsinkiin. Leikkaus ei häntä kuitenkaan enää pelastanut.[20]

Hautajaisista tuli Lapuankin mittakaavassa poikkeuksellisen suuret. Niiden jonkinlaiseksi johtotähdeksi nousivat Rintalan itsensä kirjoittamat sanat ystävän kuoleman jälkeen: ”Sisarpiirissä keskustelu on hiljennyt tuokion / on vierasta nauru ja melu, sydän kaikilla raskas on. / Ja miesten haastelu hiljaa on siirtynyt kuolemaan / taas niitti viikate viljaa, tuli aukko taas rintamaan / ja oli kuin henkäys harras ois seurassa viivähtänyt. / On edessä elämän parras, kenen vuoro on ystävät, nyt?”[21]

Aikalaisten mieliin Rintala jäi valoisana seuramiehenä, jolla oli kyky nähdä elämästä valoisat puolet ja kirkastaa toisten arkipäivää leikinlaskullaan. Ruumiinsiunauksen toimittanut pastori Ville Kuoppala näki hänessä kuitenkin myös yksinäisen kuormansa kantajan.[19]

Julkaisuhistoria:

25.9.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Logot