HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

9.7.2013

Jaakko Wallenberg (1827–1910)

Jaakko Wallenberg, ent. Louko

Räätäli, kiertokoulunopettaja, vähtäri

Syntynyt  
12.3.1827 Nurmo
Kuollut  
23.6.1910 Lapua

Jaakko Wallenberg (1827–1910) oli lapualainen räätäli, kirkonvartija ja kiertokoulunopettaja. Hän tuli tunnetuksi lempeänä ja ystävällisenä opettajana ja järjestyksenpitäjänä. Hän oli myös tunnettu herännäismies ja Wilhelmi Malmivaaran uskottu ystävä.

Räätäliksi hurmossaarnaajan nimellä

Jaakko Juhonpoika syntyi Nurmossa Yliloukon talon Talvitien torpassa. Hänen vanhempansa olivat saaneet torpan vaimon kotitalosta, mutta elintaso torpassa vajosi vaatimattomaksi. Lopulta siitäkin oli pakko luopua.[1]

Nuori Jaakko Juhonpoika Louko, varmaankin jo varhain töihin oppinut, sai lähteä 13-vuotiaana kiertämään pitäjällä räätälinopissa. Hän muutti Lapualle pitäjän parhaaksi tituleeratun räätälimestarin Matti Saksin oppiin vuonna 1842, mutta rippikirjan merkinnän perusteella oleskeli Lapualla jo aiemminkin.[2]

Arvonsa tunteva räätälimestari piti sopimattomana, että hänen oppipoikansa kulki suomenkielisellä nimellä. Kuulua lasimestaria ja hurmossaarnaajaa Jaakko Wallenbergiä muistaen hän määräsi: ”ole sinä tästedes Wallenberg”. ”Vaikkapa vaan”, kerrotaan oppipojan vastanneen. Wallenbergin nimellä hän kulki sitten kuolemaansa saakka.[3] Nimen valintaan lienee vaikuttanut sekin, että hurmossaarnaajan vaimo oli nuoren Wallenbergin isoäidin sisar.[4]

Oppiaikansa päätyttyä Wallenberg pääsi Lapualle räätäliksi, ja tuli tunnetuksi työssään etevänä. Asuttuaan lyhyitä aikoja useassa Alapään talossa hän osti vaurastuttuaan vuonna 1861 oman talon Yliannalasta. Sitä hän isännöi ja siellä hän harjoitti suuresti pitämäänsä räätälinammattia aina viimeisiin elinvuosiinsa saakka.[5]

Lempeä vähtäri ja opettaja

Varsinaista ammattiaan paremmin Wallenberg tuli tunnetuksi sivutoimiensa kautta. Hän toimi vuosina 1879–1910 kiertokoulunopettajana ja seurakunnan kirkonvartijana eli vähtärinä. Kun hän vähtärinä joutui kulkemaan kinkereillä, kiertokouluopetusta annettiin vain neljänä kuukautena vuodessa.[6]

Lapuan kiertokouluopetuksen suuri nimi oli Matti Ahlgren. Hän oli vanhan kansan ja kovan kurin kasvattaja. Wallenberg oli tyypiltään aivan toisenlainen. Hän oli sydämellinen ja ystävällinen mies, joka tuli erinomaisesti toimeen lasten kanssa ja oli pidetty kinkerien ja lastenkoulun luettaja.[7]

Ahlgrenin vitsan alta Wallenbergin kouluun siirtynyt myöhempi kansakouluntarkastaja Jaakko Laurila arvioi, että ”lempeän vähtärin koulussa opittiin, ehkä ei yhtä nopeasi mutta koulu tuli rakkaaksi ja sinne haluttiin mennä. Voi sanoa että alkuopetuksessa lehti kääntyi, raippa- ja klopukoulu siirtyivät menneisyyteen”.[8]

Jaakko Wallenberg kannatti sivistysrientoja laajemminkin. Hän tuki 1880–1890-lukujen taitteessa nuoria näytelmäseuralaisia ja puhui lämpimästi nuorisoseuran puolesta. Hän oli myös vuonna 1892 perustetun Lapuan nuoriseuran varttuneempia tukivoimia.

Wallenbergin rooli Lapuan seurakunnan elämässä oli hyvin merkittävä. Vähtärin tehtävän lisäksi hän oli pitkään kirkkoneuvoston jäsenenä eli seksmannina.[9]

Vähtärinä Wallenberg toimi myös eräänlaisena pappien sielunhoitajana. Hänellä oli tapana saarnamiestä puettaessaan sanoa jokin rohkaiseva sana, kuten ”Kallioita Herran sana on ennenkin särkenyt”, tai ”Vedestä Herra ennenkin on viiniä tehnyt”.[10]

Malmivaaralainen herännyt

Herännäisyyteen Wallenberg tutustui Nils Gustav Malmbergin saarnojen myötä 1840–1850-luvuilla. Hänen vaimonsa vaihtoi körttipuvun ylleen jo varhain, mutta Wallenberg itse ei niin tehnyt koskaan. Vaikka hän oli vähtärinä ja seksmannina jatkuvasti tekemisissä heränneiden kanssa, liike pysyi hänelle pitkään hieman etäisenä.[11]

Arvostusta hän kuitenkin heränneitä kohtaan tunsi. Elis Bergrothin kysyessä häneltä myöhemmin Lapuan kirkossa saarnatessaan, ”oliko Niilo Kustaa Malmberg todellakin niin hyvä pappi, kuin jotkut sanovat”, tämä vastasi: ”oli hän sellainen, jota ei ole ennen ollut eikä vasta tule”. Omien oppipoikiensa pilkkapuheen heränneistä hän katkaisi heti: ”ne ovat niin paljon parempia ihmisiä kuin me, ettei meidän kannata niistä puhua”.[12]

Körttiläisten matkaan Wallenberg lähti vasta kun Wilhelmi Malmivaaraa oltiin valitsemassa Lapuan kirkkoherraksi. ”Vasta papinvaalin aikana 1899 sain minä rohkeuden lukea suuremmaksi saaliiksi Kristuksen pilkan kuin Egyptin tavarat ja jaksoin ruveta kärsimään vaivaa Jumalan joukon kanssa”, hän itse kuvasi.[13]

Viimeisten kymmenen elinvuotensa aikana Wallenberg oli vakituinen vieras körttiseuroissa. Hän aloitti virsiä ja joskus harvoin puhuikin. Erityisen läheiseksi tuli kuitenkin Wallenbergin suhde häntä 27 vuotta nuorempaan Wilhelmi Malmivaaraan.[14]

Kun Malmivaara oli lyhyessä ajassa menettänyt kolme perheenjäsentä, Wallenberg meni tapaamaan murheen murtamaa kirkkoherraa. ”Se oli nyt Kristuksen kolmas kysymys teille: Simon Joonan poika, rakastatkos minua”, hän sanoi. ”Ihmeellinen oli näiden sanojen vaikutus”, Malmivaara muisteli.[15]

Sydämellinen lasten ystävä

Jaakko Wallenberg oli myöhemmän Lapuan kirkkoherran Jussi Sinnemäen mukaan lyhyenläntänä ja tanakkana miehenä, jolla oli harvanpuoleiset harmahtavat hiukset ja kapeahko iho.[16]

Lapualaisten mieliin hän jäi erityisesti lempeänä kasvattajana ja väsymättömän ymmärtäväisenä lasten ystävänä. ”Niiden joukossa oli Wallenberg kuin taivaassa”, kirkkoherra Malmivaara kuvasi. ”Eipä juuri voikauniimpaa näkyä ajatella, kuin ukko Wallenberg lasten luettajana lukukinkereillä. Herttainen, kaikkein rakastama vanhus silittelemässä pelvosta vapisevien lasten päitä, pyyhkimässä kyyneleitä nenäliinaansa heidän poskiltaan, sitomassa pikku-Maijun huivia paremmin, ihailemassa pikku-Matin uutta takkia ja nostamassa heitä polvelleen lausuen: ”tältä polvelta ovat kaikki osanneet hyvin lukea”, sekä ottamasta selville heidän tietonsa herttaisen lapsellisilla, korkeitakin kasvatusopillisia vaatimuksia tyydyttävillä kysymyksillään – tätä ihanata näkyä ei milloinkaan unhota.”[17]

Puoli vuosisataa hänen kuolemansa jälkeen muisteltiin, kuinka hän ”oli hyvin ystävällinen luonteeltaan ja laadullinen puhetyyliltään. Vaikka hän antoi lukutaidosta vähän epäävänkin lausunnon ei se ollenkaan vääntänyt itkua ilmoille, joten Wallenbergin ympärille kerääntyi usein jonoakin lukuvuoroaan odottavia, vaikka määräys oli mennä jonkin toisen luetettavaksi.”[18]

Wilhelmi Malmivaaran luonnehdinnan mukaan ”Jaakko Wallenberg oli harvinaisen syvämietteinen, älykäs ja hienokäytöksinen mies. Hän oli yksi niitä merkillisiä ”päivänpaisteen” ihmisiä, jotka jaksavat katsoa tätä maailmaa valoisilla silmillä ja olettaa jokaisesta ihmisestä jotain hyvää, minkä vuoksi jaksaa peittää hänen pahat puolensa. Ei hän juuri koskaan eksynyt panettelemaan muita ja jos hän kuuli muiden sitä tekevän, toi hän aina esiin jonkun hyvän ominaisuuden sorron alaisena olevasta ja veti anteeksiantamuksen vaipan hänen vikojensa yli. Sen vuoksi olikin hänellä ystävällinen hymy ja lämmin kädenpuristus jokaiselle, enkä luule hänellä yhtään vihamiestä olleen.”[19]

Arvostettu Wallenberg oli hyvä huolehtimaan järjestyksen noudattamisesta, minkä vuoksi hänet kutsuttiin yleisesti milteipä kaikkiin Kirkonkylän pitoihin eräänlaiseksi ”edeskäyväksi”.[20]

Jaakko Wallenberg kuoli korkeassa 83 vuoden iässä juhannusaattona 1910. Hänen tautivuoteensa kerrotaan olleen rauhallisen ja kuoleman tulleen hänen poikiensa veisatessa hänelle virttä.[21]

Lapuan kirkon sakastiin on sijoitettu Wallenbergia kirkon vähtärinpenkissä esittävä maalaus. Virsitaululle on merkitty virsi 279:5. Tämä Paavo Ruotsalaisen virtenä tunnettu virsi ”Sinuhun turvaan Jumala” jäi Vaahtoniemeksi nimensä muuttaneiden Wallenbergin jälkeläisten parissa elämään Wallenbergin virtenä.[22]

Virren viides säkeistö kuului: "Jos suot mun tulla vanhaksi, ruumiini heikontua, niin älä rakas Isäni, silloinkaan hyljää mua. Vihollinen vahingoksen pyytääpi kaikki tehdä, ett houkuttais, niin etten sais, valoa kasvois nähdä."

Julkaisuhistoria:

2.10.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Pohjoismaisen Pyhäkoulukokouksen osanottajia ruokailemassa v. 1947

Logot