HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

20.8.2014

Paavo Ikola (1914–1980)

Paavo Heikki Ikola (1914–1980) oli lapualainen kansakoulunopettaja, pankinjohtaja ja kunnallisneuvos. Hän oli 1960–1970-luvuilla Lapuan keskeisiä kuntamiehiä ja Lapuan kaupunginhallituksen ensimmäinen luottamushenkilöpuheenjohtaja 1977–1980. Hänellä oli lukuisia luottamustoimia politiikan, talouselämän, urheilun ja kulttuurin saralla.

Orpopojasta opettajaksi

Paavo Ikola syntyi maanviljelijäperheeseen Lapuan Härsilässä. Lapsuus loppui lyhyeen, kun äiti kuoli Paavon ollessa vain 12-vuotias. Hautajaispäivän iltana isä vietiin sairaalaan, jossa hänkin kuoli. Suurimman vastuun orvoksi jääneestä sisarussarjasta saivat nyt kantaakseen vanhemmat veljet Hermanni ja Niilo.[1]

Kun Hermanni alkoi asua kotitilaa, sisarussarjan keskivaiheilta olevan Paavon tuli katsella elämäntietä muualta. Hän kävi viisi luokkaa kansakoulua ja viisi luokkaa keskikoulua Lapuan yhteiskoulussa vuosina 1921–1931.[2]

Jatko-opinnoissa mielessä siinsi kaksi vaihtoehtoa: Tampereen teknillinen opisto tai Kajaanin seminaari. Vanhemman veljen kehotuksesta hän valitsi jälkimmäisen, koska opettajalla nähtiin olevan paremmat tulevaisuudennäkymät kuin insinöörillä.[3]

Opiskelut kuitenkin katkesivat talvisotaan ja taisteluihin Suomussalmen suunnalla. Upseerikoulun viestilinjan jälkeen vuonna 1941 olivat vuorossa jatkosodan taistelut Karjalan Kannaksella.[4] Heti jatkosodan jälkeen vuonna 1945 Ikola johti Lapuan nuorten talkootoimikuntaa, joka järjesteli maan hallituksen suosittamaa talkootyötä. Sitä tehtiin Ikolan johdolla kahdessatoista Lapuan koulupiirissä.[5]

Kasvattaja ja koulunjohtaja

Ikola valmistui viimein kansakoulunopettajaksi sotavuonna 1943. Sodan jälkeen hän oli yli kolmekymmentävuotias luutnantti, joka ei ollut tehnyt vielä päivääkään varsinaista opettajantyötä.[6]

Virkaura alkoi Hellanmaan kansakoulun johtajaopettajana 1944–1951. Ensimmäisenä koulupäivänä syntyi myös perheen esikoinen. Hellanmaasta Ikola siirtyi Kirkonkylän kansakoululle vuonna 1951. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli koulun johtaja. Siitä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 23 vuotta myöhemmin 1974.[7]

Kasvatustyö oli Ikolalle mieluinen elämäntehtävä. Se oli kutsumus, joka ei tuntunut raskaalta. Itse hän luonnehti itseään opettajaksi, joka ei ole vaatinut oppilailtaan jokaisena hetken ehdotonta hiljaisuutta. Pieni rauhattomuus päinvastoin oli elämän merkkiä. Kurinpidollisia ongelmia jykevällä miehellä ei ollut.[8]

Tähtihetkiä olivat tilanteet, joissa vähemmän lahjakkaan oppilaan pinnan alla alkoi liikahdella. Erään kerran koulun päättyessä sisälle kannettiin opetustarvikkeita. Erään laatikon päällä luki ”täytetty metso”. Vieressä oli poika, jolla oli heikon lukutaidon vuoksi yhdet ehdot. Ikolan mielessä välähti: ”Ehdot on suoritettu jos osaat lukea, mitä tuossa laatikon päällä on kirjoitettuna.” Kauan tavailtuaan ja tankattuaan poika selvitti arvoituksen ja opettaja täytti lupauksensa. Pojan iloinen loikkaus oli näkemisen arvoinen, ja opettajan mielessä hetki säilyi pitkään.[9]

Kasvattajana Ikola kehitti itseään monilla kursseilla. Vuonna 1946 hän suoritti nuorisotyöjohtajatutkinnon ja kävi samana vuonna lennokkiohjaajan pikakurssin. Opetusalan ja koulu-uudistuksen seminaareja hän seurasi Seinäjoen kesäyliopistossa.[10]

Vuonna 1959 Ikola suoritti kansalaiskoulun tuntiopettajan kelpoisuuden kaikkiaan kymmenessä aineessa.[11] Sen nojalla hän toimi 1960-luvulla Lapuan kansalaiskoulun tuntiopettajana.[12]

Kotikylän pankinjohtaja

Opettajanviran rinnalla Ikola oli Hellanmaan osuuspankin sivutoiminen toimitusjohtaja 1946–1976.[13] Liikemiesvaistoja oli harjoiteltu lapsesta saakka, sillä jo kuusivuotiaana nuori Paavo oli kerännyt käpyjä, maalasi niitä hopean- ja kullanvärisiksi ja myi Lapuan torilla. Vanhempien kuoltua oli välttämätöntäkin etsiä omia rahanhankintakeinoja. Pankkipäiviä Ikolalla oli yleensä kaksi viikossa.[14]

Pankkityö poiki runsaasti tilintarkastajan tehtäviä sekä Lapuan kunnassa että maakunnallisissa yhteisöissä.[15]

Ikola kuului myös Lapuan osuuskaupan hallintoneuvostoon 1967–1980. Saman ajan hän oli sen tavaratalotoimikunnan puheenjohtaja.[16]

Palokunnan ja koulun kautta luottamushenkilöksi

Ikola oli tarmokas ja aktiivinen luonne. Hän liittyi Lapuan palokuntaan vuonna 1936, samana vuonna kun palokunta osti ensimmäisen paloautonsa. Sellaista ihme kapistusta piti käydä esittelemässä melkein joka kylällä. Taisipa tulla melkein kaikkien Lapuan nuorisoseurojentalojen katotkin valesammutettua.[17] Palokunnassa Ikola oli mukana vuoteen 1963 saakka.[18]

Palokuntatyön myötä Ikola tuli kuin huomaamatta vedetyksi mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja palolautakunnan jäseneksi 1946–1976.[19] Sitä seurasi monen monituista muuta kunnallista tehtävää.

Kunnallisen työn alku ajoittui Ikolalla samaan aikaan kuin pankinjohtaja-tehtävä. Niillä oli luonteva yhteys, sillä säädellyssä taloudessa pankit kilpailivat nimenomaan palvelulla, jonka keskeinen osa oli pankinjohtajan persoona. Siksi pankit hyötyivät suuresti pankinjohtajan yhteistyöverkostoista. Toisaalta pankinjohtajana Ikola tunsi paikkakunnan elinkeinoelämän erittäin hyvin, mikä puolestaan auttoi kunnassa.[20]

Ensi alkuun Ikolan luottamustoimet liittyivät kuitenkin hänen koulutyöhönsä. Ensimmäisenä tuli Lapuan opettajayhdistys, jonka johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana hän oli 1952–1969. Pian seurasi perässä kansakoululautakunta 1953–1974, jossa Ikola oli opettajien edustajana. Läänin hallituksen määräämänä hän oli verolautakunnan jäsenenä 1953–1966.[21]

1950-luvun alussa hän oli mukana myös kansalaisopiston perustamistoimissa.[22] Kirkonkylän äänestysalueen vaalilautakuntaa Ikola johti 1963–1980.[23]

Lapuan kunnan napamiehiä

Kunnanvaltuustoon Ikola valittiin vuonna 1961 kokoomuksen listalta. Valtuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä hän oli siitä lähtien elämänsä loppuun saakka. Kokenut ja luotettu koulunjohtaja-pankinjohtaja sai heti myös huomattavaa luottamusta, kun hänet valittiin heti kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi 1961–1963. Puheenjohtajana oli lain nojalla kunnanjohtaja.[24]

Ikola oli 1960–1970-luvuilla Lapuan keskeisimpiä kuntavaikuttajia. 1960-luvun alussa hän oli ajamassa Lapuaa kauppalaksi. Tämän toteuduttua vuonna 1964 hänestä tuli myös kauppalanjohtajan varamies kaupungiksi tuloon 1977 saakka. Kun kauppalanjohtaja Heimo Ylihärsilä kuoli yllättäen keväällä 1968, Ikola toimikin ennen Kimmo Karttusen aloittamista väliaikaisena kauppalanjohtajana.[25]

Kun Lapua muuttui kaupungiksi 1977 ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi tuli luottamushenkilö, Ikola valittiin siihen ensimmäisenä. Hän oli tehtävässä kuolemaansa saakka. Hän kuului myös kuntasuunnittelutoimikuntaan 1969–1980, oli koulusuunnittelutoimikunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana 1970–1974 ja koululautakunnan puheenjohtajuus 1972–1976.[26]

Hän oli ratkaisevasti vaikuttamassa kauppaoppilaitoksen perustamiseen Lapualla ja toimi sen hallituksen puheenjohtajana alusta alkaen 1965–1980. Lapuan seudun ammattikoulun hallituksessa hän oli varapuheenjohtajana 1968–1980.[27]

Kunnan omistamissa Kiviristin lämpö oy:ssä hän oli johtokunnan puheenjohtajana ja Oppisoppi oy:ssä johtokunnan jäsenenä, molemmissa 1976–1980.[28]

Ikola sai myös huomattavia maakunnallisia luottamustehtäviä. Hän oli Etelä-Pohjanmaan seutukaavaliiton hallituksen jäsen 1958–1970 ja kuului Vaasan läänin seutukaavaliiton (1969–1977), Seinäjoen keskussairaalan kuntainliiton (1968–1972) ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton (1965–1968) liittovaltuustoihin.[29]

Lapuan kansallisseurassa Ikola oli johtokunnan jäsenenä 1966–1980 ja Vaasan läänin kansallisliiton hallituksen jäsenenä 1966–1968.[30] Eläkkeelle jäätyään hän toimi Lapuan kansallisen eläkeläisseuran puheenjohtajana.[31]

Uskonto, liikunta ja kulttuuri kiinnostavat

Jo lapsuudenkotoa Ikola oli saanut herännäishenkisen uskonnollisen vakaumuksen. Se johti hänet tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvostoon 1956–1980 ja Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikuntaan 1966–1980.[32]

Urheilu ja partio olivat osa Ikolan elämää poikavuosista saakka. Hän oli kouluvuosinaan innokas partiolainen ja kuului sittemmin Lapuan partiolippukunnan vanhempainneuvostoon 20 vuoden ajan 1953–1973.[33]

Poikavuosinaan Ikola juoksi pikamatkoja ja harrasti voimistelua. Hän suoritti 1940-luvulla erotuomaritutkinnon voimistelussa ja painissa, ja olikin monien voimistelukilpailujen tuomarina. Virkiän voimistelujaostoon hän kuului useita vuosia. Kiinnostus hevosurheiluun oli perua jo lapsuudenkodista.[34]

Myös maanpuolustustyö oli lähellä Ikolan sydäntä. Hän oli Lapuan reserviupseerikerhon puheenjohtaja 1961–1964 sekä Etelä-Pohjanmaan reservinupseeripiirin hallituksessa 1961–1963 ja sen hengellisessä toimikunnassa 1963–1980.[35]

Kulttuuriharrastuksista läheisin oli laulu. Hellanmaassa asuessaan hän johti paikallista kyläkuoroa ja Kirkonkylässä Poutun kuoroa. Kirkkokuorossa ja opettajakvartetissakin hän oli mukana.[36] Mikään varsinainen kirjoittaja Ikola ei ollut, mutta oli arvovallallaan ja asiantuntemuksellaan harrastajakirjoittajien yhdistyksen Kyösti Vilkuna -seuran perustajajäsen ja sen ensimmäinen puheenjohtaja 1966–1967.[37]

Kun paikallislehti Lapuan Sanomien julkaiseminen siirtyi vuonna 1962 Lapua-Seuralta sitä varten perustetulle Lapua-Säätiölle, Paavo Ikola kutsuttiin sen hallituksen jäseneksi. Hän toimi siinä kuolemaansa saakka. Lisäksi hän kuului vuodesta 1967 lehden toimitusvaltuuskuntaan, joka kantoi käytännöllisempää vastuuta lehtityöstä.[38]

Kiireinen rauhan rakastaja

Paavo Ikola oli tarmokas, monesta kiinnostunut mies. Lukuisten tehtäviensä ansiosta hänellä oli laaja asiantuntemus monilta yhteiskuntaelämän osa-alueilta.[39]

Ikolan sanaan ja harkintakykyyn luotettiin Lapualla laajasti. Hän oli toimissaan tunnollinen ja perusteellinen. Hänestä paistoi hyvää tarkoittava henki, mutta hänessä oli myös lujaa peräänantamattomuutta.[40]

Elämässä piti kiirettä varsinkin opettajavuosina, mutta vielä vajaana kuutena eläkevuotena sen jälkeenkin. Hiljaisuus ja rauha toivat vastapainoa vähäisellä vapaa-ajalla. Kuortaneen mökin lisäksi matka suuntautui joskus kauemmaksikin, ilman päämäärää ja kyläteitä kierrellen.[41]

”Mieluista on samoileminen Alajoella. Kokea Alajoen omaleimaisuus ja rauha, jota ei ainakaan vielä turismi ole karkoittanut. Joskin vuodet ovat muuttaneet Alajokeakin, löytyvät sieltä yhä vielä paimenvuosien puumerkit: latojen seiniin kaiverretut nimikirjaimet. Niitä minä katselen ja lueskelen”, hän totesi viimeisenä kesänään.[42]

Ikolan elämää leimasivat myös menetykset. Varhain menetettyjen vanhempien lisäksi myös hänen vaimonsa menehtyi alle 10 avioliittovuoden jälkeen. Perheeseen kuuluikin sittemmin pitkäaikainen taloudenhoitaja Aliina Sillanpää.[43]

Kesken jääneet eläkevuodet

Paavo Ikola jäi eläkkeelle 60-vuotiaana kesällä 1974, mutta monet tehtävät seurasivat eläkevuosillekin kuolemaan saakka. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen vasten maaliskuista maanantai-aamua 1980. Hän oli kuollessaan 65-vuotias.[44]

Moninaisista ansioistaan Ikolalle myönnettiin Suomen leijonan ritarikunnan ansioristi. Kesällä 1979, vain vajaa vuosi ennen kuolemaansa, hänelle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi.[45]

Kuoleman jälkeen Lapuan kaupunki tilasi hänen muotokuvansa taiteilija Ritva Oksaselta. Se paljastettiin kaupunginhallituksen kokoushuoneen seinällä tammikuussa 1982.[24]

Julkaisuhistoria:

21.9.2012   Versio 1   Teppo Ylitalo
29.6.2013   Versio 2   Teppo Ylitalo
16.7.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Kadunlakaisijoita Kauppakadulla

Logot