HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

10.7.2013

Lapuan Patruunatehtaan räjähdysonnettomuus 13.4.1976

Sijaintipaikka  
Lapuan Patruunatehtaan
räjähtänyt lataamorakennus (näytä kartalla)
Yhteystiedot  

Vanhan Paukun Kulttuurikeskus
Kustaa Tiitun tie 1, 62100 Lapua

info.vanhapaukku( a )lapua.fi

06-4384582

Linkit  
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus: www.vanhapaukku.fi/
Onnettomuuden tutkintaselostus: www.turvallisuustutkinta.fi/1279613876926

Lapuan Patruunatehtaan pohjanallilataamo räjähti pääsiäisviikon tiistaiaamuna 13.4.1976 klo 7.42. Onnettomuudessa menehtyi 40 tehtaan työntekijää. Onnettomuus on yksi Suomen historian tuhoisimmista.

Lataamorakennus tuhoutui räjähdyksessä täysin. Patruunatehtaan alueella toimii nykyään Vanhan Paukun Kulttuurikeskus. Alueella sijaitsee onnettomuuden muistokivi. Onnettomuuden uhrit haudattiin Simpsiön hautausmaalle, jonne pystytettiin myös uhrien muistopatsas.

Räjähdys

Pääsiäisviikon tiistaiaamuna 13.4.1976 klo 7.42 Lapuan Patruunatehtaan lataamorakennus räjähti. Tömäys kuului kymmenien kilometrien päähän ja taivaalle nousi sienimäinen savupatsas täynnä raudankappaleita, betonia, lautoja ja pölyä. Ikkunat rikkoutuivat yli kilometrin matkalta ja paineaalto kaatoi ihmisiä maahan vielä 200 metrin päässä.[1]

Onnettomuuspaikalle ehti ensimmäisenä tehtaan oma palokunta vain kolmen minuutin jälkeen. Kello 7.50 paikalla olivat Lapuan molemmat ambulanssit perässään Lapuan kauppalan ja naapuripitäjien palokunnat sekä kauppalan tekninen ryhmä. Kaikkiaan pelastustöihin osallistui 217 henkilöä apunaan monet tehtaan työntekijät ja ulkopuoliset.[2]

Puolen tunnin kuluttua rauniot olivat yhä liekeissä. Puhelinlinjat katkesivat puhelutulvaan vähän ennen kahdeksaa, vaikka yhteydet oli räjähdyspäivän aamuun saakka saatu pysymään kohtalaisessa kunnossa puhelinalan lakosta huolimatta.[3]

Onnettomuuden uhreja alettiin välittömästi kuljettaa Lapuan terveyskeskukseen. Seinäjoen keskussairaalaan ensimmäinen potilas saapui klo 8.20; leikkaukset alkoivat tuntia myöhemmin. Lataamon raunioista selvisi kuin ihmeen kaupalla 31 loukkaantunutta. Heistä viimeinen saatiin irrotettua raunioista klo 8.40.[4]

Pelastustoimista huolimatta onnettomuudessa menehtyi 40 työntekijää, heistä 35 naisia. Uhrien lukumääräksi laskettiin aluksi 41, sillä yhden palaneen vainajan yläruumis oli Lapualla ja alaruumis Seinäjoella. Vaikka luku myöhemmin varmennettiin yhtä pienemmäksi, julkisuuteen päässyt tieto ylimääräisestä vainajasta herätti huhut tihutyön mahdollisuudesta.[5]

Uhrien yhteiset hautajaiset järjestettiin 24.4.1976 Lapuan tuomiokirkon eteläisessä puistossa. Hautajaisiin osallistui yli 5.000 vierasta. Mukana oli myös ylin valtiojohto presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Martti Miettusen johdolla. Siunauksen toimitti Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola apunaan 20 pappia. Muistotilaisuudet vietettiin kauppaopistolla, ammattikoululla ja lukiolla.[6]

Osanottonsa ilmaisivat myös muun muassa paavi Paavali VI ja Venäjän ortodoksinen kirkko.[7]

Avustustoiminta, joka piti keksiä

Avun tarve onnettomuuden jälkeen oli suuri. "Valmiuksia eikä valmiita toimintamalleja ei ollut. Ei Lapualla eikä koko maassa. Suunnitelmia suurkatastrofin varalle ei ollut, koska niitä ei koskaan uskottu tarvittavan. – – Aamulla ajattelin, että kyllä valtio huolen omistaan pitää. Olihan kyseessä valtion patruunatehdas. –– Kun silloiselta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Töläjärveltä tuli sähke 'Voimia työhön', tajusin vasta kuinka omillamme olimmekaan", muisteli Lapuan silloinen sosiaalisihteeri Oiva Yli-Mannila.[8]

Jo onnettomuuspäivänä yksi kauppalan sosiaalityöntekijä lähti oma-aloitteisesti kiertämään onnettomuuskodeissa. Seuraavana päivänä SPR:n ja sosiaalitoimen viisi työparia kartoitti tilanteen. Papit ja muut seurakuntien työntekijät kiersivät perheissä. Kauppalan kodinhoitajien määrää lisättiin, ja terveyskeskukseen palkattiin psykologi, joka hoiti onnettomuusperheiden asioita päätoimisesti noin vuoden ajan. SPR asetti Lapualle kolme kotiavustajaa sekä onnettumuusperheissä kiertävän kotipalveluauton. Lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto toteutti vuoteen 1977 saakka tehostettua perhetyötä Lapuan ollessa yksi valtakunnallisista kokeilukunnista.[9]

Onnettomuus synnytti laajan auttamishalun. Eri kerääjien toimesta uhrien auttamiseksi kerättiin yhteensä 7,6 miljoonaa markkaa. Auksi avustuksia koordinoi kaikki apua saaneet järjestöt ja yhteisöt, mutta sittemmin avustusten kuukausittaista jakamista varten perustettiin sosiaalisen katastrofiavun toimikunta sekä onnettomuusperheiden lasten opintoja tukeva opintotukilautakunta. Lions-järjestön lainaamilla rahoilla kauppala rakensi Liuhtariin päiväkodin.[10]

Heinäkuussa 1976 SPR palkkasi onnettomuusperheiden tukemiseksi, avustustoiminnan käynnistämiseksi sekä viranomais- ja mediayhteydenpitoa varten huoltosihteeriksi Reino Hildénin. Avustustoiminnan piiriin saatiin kaikki onnettomuusperheiden lapset. Avustusvarat sijoittamalla varoja voitiin jakaa 23 vuoden aikana yli 20 miljoonaa markkaa. Avustustoiminnan päätöstilaisuus pidettiin 13.4.1999, minkä jälkeen koulutustukea jaettiin vielä SPR:n kantastrofirahaston kautta vuoteen 2002 saakka.[11]

Varainkeruun sekä julkishallinnon ja järjestöjen avustustoiminnan lisäksi onnettomuudesta selviämisessä oli suuri merkitys sukulaisilla, naapureilla ja ystävillä. Lapualla oli totuttu antamaan apua pyytämättä. "Lapuan uhrien selviytymistä auttoi suuresti lapualaisten yhteishenki ja yhteisöllisyys. Lapualla testattiin rajulla tavalla vahvan paikallisyhteisön myönteinen merkitys katastrofitilanteessa", pohti valtiosihteeri Terttu Savolainen 30 vuotta onnettomuuden jälkeen.[12]

Lapualla luodusta katastrofiavun muodosta saatiin malli myöhempiinkin onnettomuustilanteisiin. Lapualle oltiin yhteydessä esimerkiksi vantaalaisen kauppakeskuksen pommi-iskun jälkeen vuonna 2002.[13] Lapuan onnettomuusperheiden selviämisestä tehtiin myös perhepsykiatrinen seurantatutkimus.[14]

Tutkinta ja käräjät

Valtioneuvosto asetti välittömästi tutkijalautakunnan selvittämään räjähdysonnettomuuden syytä. Perusteellista selvitystä jouduttiin odottamaan lähes kaksi vuotta, ja asiasta ehdittiin tehdä eduskunnassa jo välikysymyskin.[15] Tutkintaselostukseen kirjattiin, että "suorittamansa tutkimuksen perusteella tutkijalautakunta toteaa, että räjähdyksen todennäköinen lähtökohta oli pulttipistoolin patruunoiden latauskoneen (robotti) ruudittajan annostelusylinterin tiivisterengasura. Syttymisen syytä ei ole tutkimuksissa voitu varmuudella osoittaa."[16]

Räjähdyksen tuhoisuuteen vaikuttivat monet tekijät, kuten yhtenäinen ruutivana latauskoneilta ruutiullakolle, ruutiullakolla olleen ruudin suuri määrä, lainsäädännölliset puutteet sekä tietämättömuus ruudin käyttäytymisestä.[17]

Työsuojelun vastuita selvitettiin käräjillä syyskuusta 1978 alkaen. Toimitusjohtajaa, teknistä johtajaa, osastoinsinööriä ja lataamon työnjohtajaa syytettiin osin laiminlyöntien vuoksi tapahtuneesta 40 kuolemantuottamuksesta, 44 vammantuottamuksesta sekä muista työturvallisuusrikkomuksista. Lapuan kihlakunnanoikeus hylkäsi syytteet muilta osin, mutta antoi toimitusjohtajalle pienen sakkorangaistuksen, koska lataamossa ei ollut kirjallisia ohjeita ruudin käsittelystä.[18]

Vaasan hovioikeus muutti tuomiota ja tuomitsi kaikki neljä syytettyä lieviin sakkorangaistuksiin työturvallisuusmääräysten rikkomisesta. Lopulta Korkein oikeus vapautti syytetyt kaikista syytteistä kesällä 1982. Lapualla päätökseen oltiin tyytyväisiä: johtajia tai työntekijöitä ei lapualaistenkaan mielestä voinut syyttää tapahtuneesta.[19]

Onnettomuuden muisto

Räjähdysonnettomuutta seurasi valtava mediajulkisuus. Se kasvatti Lapuan surun valtakunnan mittakaavaan. Onnettomuuden tuhoja ja jälkihoitoa seurattiin lehtien, radion ja television kautta laajasti. Räjähdysonnettomuus on vielä 2000-luvullakin yksi Lapuan nimeen herkimmin liitettävistä asioista. Onnettomuus jätti jälken tuhansiin ihmisiin: moni muistaa vuosikymmenien jälkeenkin, missä oli ja mitä teki, kun kuuli onnettomuudesta.

Vuoden kuluttua keväällä 1977 järjestettiin uhrien yhteiset muistoseurat. Syksyllä 1983 käynnistettiin eläkkeelle jäänyyt pääluottamusmies Yrjö Perälän aloitteesta toimet muistomerkin saamiseksi. Lopulta päädyttiin kahteen erilliseen muistomerkkiin, jotka molemmat paljastettiin 10-vuotismuistojuhlissa. Markku Koskisen "Ero" sijoitettiin räjähdyspaikan läheisyyteen ja Timo Suvannon "Yhteinen tuska" Simpsiön hautausmaalle uhrien hautojen läheisyyteen.[20]

Vuoden 1996 muistokonsertissa kantaesitettiin Jukka Kankaisen uhrien muistolle säveltämä "In memoriam".[21] Vuonna 2006 julkaistiin 30-vuotismuistojuhlallisuuksien yhteydessä Arto Juurakon ja Juhani Heinolan historia- ja muistelmateokset.

Jo muutama viikko räjähdysonnettomuuden jälkeen päätettiin rakentaa uusi lataamo Lapuan keskustan ulkopuolelle. Uusi lataamo vihittiin keväällä 1978 Jouttikalliolla, jonne koko tehdas vähitellen siirtyi.[22] Vanhalle tehdasalueelle perustettiin Vanhan Paukun Kulttuurikeskus. Sen keskelle perustettiin räjähdysonnettomuuden ja sen uhrien muistoa kantava Pajakappeli.

Julkaisuhistoria:

3.12.2012   Versio 1   AdminMuseo
10.7.2013   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Sahalla työskentelyä (P00:2498)

Logot