HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

4.2.2014

Paavo Huhtala (1903–1978)

Paavo Kyösti Huhtala

Rehtori, rovasti

Syntynyt  
27.1.1903 Tampere
Kuollut  
9.11.1978 Lapua
Vanhemmat  
Kyösti Huhtala (1871–1913)

Aiheeseen liittyvät otsikot

Kuva: Paavo Huhtala

Paavo Kyösti Huhtala (s. 27.1.1903 Tampere – k. 9.11.1978 Lapua) oli lapualainen pappi ja Lapuan yhteiskoulun pitkäaikainen opettaja. Hän toimi yhteiskoulun rehtorina 1953–1968.

Isättömän köyhät kouluvuodet

Paavo Huhtala syntyi Tampereella opettajaperheeseen. Lapualaissyntyinen isä Kyösti Huhtala oli tunnettu rauhanaatteen kannattaja, joka kuoli Paavon ollessa vasta 10-vuotias.[1]

Koulunsa Paavo aloitti Tampereella. Isänsä kuoltua hän siirtyi kuitenkin vuonna 1913 Lapualle. Siellä hän aloitti Lapuan yhteiskoulussa syksyllä 1914. Helppoa ei isättömän pojan koulunkäynti kuitenkaan ollut, sillä vähävaraisuus pakotti hänet koulun ohella ansiotyöhön. Seitsemännen luokan hän suoritti yksityisopetuksessa ansiotyön ohessa.[2]

Paavo oli erittäin lahjakas ja ahkera oppilas. Kirjoittaessaan keväällä 1922 ylioppilaaksi Lapuan yhteiskoulun päästötodistuksessa kaikkien aineiden arvosana laulua lukuun ottamatta oli kymmenen. Sen jälkeen oli vuorossa asevelvollisuus Suomen valkoisessa kaartissa 1922–1923.[3]

Niin kuin moni muukin Wilhelmi Malmivaaran johtaman herännäisyyden vaikutuksessa kasvanut lapualaisnuori, Huhtalakin suuntasi pappisuralle. Hän asui opiskeluaikanaan Helsingissä jumaluusoppia opiskelevien ylioppilaskodissa Konviktissa ja suoritti päästötutkinnon syksyllä 1927.[4]

Pappisvihkimyksen Huhtala sai Turussa 31.10.1927. Tällöin hänet määrättiin Alahärmän vt. kirkkoherraksi. Sieltä hän siirtyi vajaan vuoden jälkeen Lapuan papiston apulaiseksi syyskuussa 1928.[5]

41 vuotta Lapuan yhteiskoulun opettajana

Ollessaan Lapualla papiston apulaisena Huhtala opetti samalla entisessä omassa opinahjossaan Lapuan yhteiskoulussa uskontoa, filosofian alkeita ja latinaa. Hän toimi myös poikien valvojana aina vuoteen 1952 saakka.[6]

 Kun koulun johtaja Hilja Riipinen oli eduskunnassa, Huhtala toimi hänen sijaisenaan eduskunnan istuntoaikoina vuosina 1930–1939.[7] ”Lapuanliikkeen aika koulussa oli hyvin innokasta aikaa” sinimustien nuorisojärjestöineen, Huhtala muisteli myöhemmin.[8]

Huhtalan elämänura alkoi vähitellen siirtyä papintoimen sijasta isän jalanjäljille opetustyöhön. Hän suoritti kasvatusopin tutkinnon syksyllä 1933 ja sen jälkeen auskultoi ja jatkoi opintojaan lukuvuonna 1933–1934.[9]

Koulutyön keskeyttivät raskaat sotavuodet. Talvisodassa Huhtala oli komennettuna lääkintäaliupseeriksi rintamalle. Jatkosodassa hän oli 1941–1943 sotilaspastorina Seinäjoella sekä pataljoonan pastorina Kannaksella ja koulutuskeskuksessa Kokemäellä. Keväällä 1942 hän oli ylimääräisenä pappina Seinäjoella ja vuonna 1943 hoiti Lapuan kappalaisen viransijaisuutta.[10]

Kun Lapuan yhteiskoulu muuttui syksyllä 1952 valtion kouluksi, Huhtala määrättiin aluksi sijaiseksi ja keväällä 1954 vakinaiseksi uskonnon, sielutieteen ja filosofian vanhemman lehtorin virkaan. Pakolliset opetusnäytteet hän antoi keväällä 1953.[11]

Lukuvuoden 1952–1953 Huhtala oli Hilja Riipisen vararehtorina. Kun tämä jäi vuonna 1953 eläkkeelle, Huhtalasta tuli hänen seuraajansa. Rehtorin tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1968. Vielä tämänkin jälkeen hän oli yhden lukuvuoden ylimmän luokan latinan opettajana.[12]

Vaikka pappisura olikin vaihtunut opettamiseen, Huhtala avusti Lapualla papistoa vuosikymmenien ajan toimituksissa ja seurapuhujana. Hän piti myös yhteiskoululaisten omat rippikoulut. Moni yhteiskoululainen halusi hänet myös vihkipapikseen.[13]

Oppilaiden keskuudessa Huhtala sai hyväntahtoisen lempinimen Pikku-Pappi, jolla viitattiin paitsi hänen lyhyehköön pituuteensa, myös asemaan varsinaisten seurakuntapappien rinnalla.

Monesta kiinnostunut humanisti

Nuoruudessaan Huhtala harrasti urheilua ja voimistelua. Jalkapalloharrastus jäi koko elämän kestäneeksi harrastukseksi.[14]

Käsityöt ja erityisesti puutyöt kiinnostivat häntä lapsuudesta saakka. Niiden parissa hän viihtyi myös eläkevuosinaan. Isältään saamassa höyläpenkissä syntyi eläkkeellä esimerkiksi 20 tasasivuisesta kolmiosta  – jokainen eri puulajista –tehty puurasia sekä 14 ja 15 eri puulajista syntyneet kaksi talonpoikaistuolia.[15]

Huhtala oli suuri luonnon ystävä. Hän viihtyi usein Alajoen lakeudella tai Simpsiön metsissä katselemassa lintuja kiikarinsa kanssa ja tutkimassa kasveja. Kodissaan ja suuressa puutarhassaan hän kasvatti monenlaisia kasveja ja oli erityisen kiinnostunut eri orkidealajeista.[16]

Vielä yksi kiinnostuksen kohde olivat kirjat. Aiemmin hän luki runsaasti filosofiaa ja psykologiaa käsitteleviä teoksia, sittemmin luonnontiede alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Myös historia ja erityisesti oman suvun vaiheet kiinnostivat. Hän selvitti oman sukunsa vaihe itse 1600-luvulle saakka.[17]

Lempeä ja vaatimaton ahertaja

Paavo Huhtala oli hyvin poikkeuksellinen luonne. Hänen elämänkatsomukseensa oli varmasti tuonut vahvan vaikutuksen lapsuudenkodin ja isän herännäishenkinen rauhanaktivismi. Hänen opettajakollegansa Anneli Ammeskangas vertasi häntä Fransiskus Assisilaiseen, sillä Huhtalasta huokui samanlaista lempeä kristillistä humanismia, veljellisyyttä ja vaatimattomuutta. Hän osasi olla tiukkakin, mutta yritti hoitaa myös hankalat asiat myönteisyydellä.[18]

Toinen Huhtalaa määrittänyt luonteenpiirre oli säästäväisyys, joka sekin lienee kummunnut nuoruusajan vaatimattomista oloista. Siihen hän kehotti opettajiakin ja saattoi moittia esimerkiksi rahojen tuhlaamisesta matkailuun. Hän murehti jatkuvasti pulpettien kuntoa ja niiden valvontaa ja vaati täyttämään monistettavat paperit kokonaan. Itse hän säästi koulussa pakkausnarutkin ja käänsi käytetyt kirjekuoretkin nurinpäin ja otti ne uudelleen käyttöön.[19]

Huhtala oli myös hyvin tunnollinen ja ahkera. Työpäivät koulun kansliassa venyivät pitkiksi. Hän piti tunnuslauseenaan ”Nulla dies sine linea” (Ei päivääkään piirtämättä).[20]

Sairauden vuoksi hän ei ollut yhtään päivää työstä pois. Latinanlukijoiden pyytäessä häneltä poissaololupaa ”vastaus oli aina sama: ’Ahkeruus on ilomme’. Hiukan hartioiden nostelua ja ystävällinen hymy, joka on tuttu meille kaikille vanhimmasta nuorimpaan”, muisteli Paavo Maunula opiskeluaikaansa Huhtalan tunneilla.[21]

”Itse tältä pitkältä työtaipaleelta muistan kauneimpina ja vaikuttavimpina jotkut isänmaalliset ja uskonnolliset tilaisuudet. Muistan eräänkin teinijuhlan, jossa oli mukana teinejä myös Pietarsaaresta. Se hämärtyvä iltahetki, jäähyväishetki, oli mitä mieleenpainuvin. Kun siinä viritettiin virsi ”Oi Herra jos mä matkamies maan …” kävi liikutuksen väre jokaisessa. Juuri sellaiset hetket muistaa aina”, hän muisteli.[22]

Lapuan yhteiskoululla, joka oli nimeltään muuttunut yhteislyseoksi, paljastettiin 30.5.1964 Olavi Ermalan maalaama muotokuva Huhtalasta, jonka lahjoittivat koulun 60-vuotisjuhlassa koulun opettajat, entiset ja nykyiset oppilaat sekä koulun ystävät. ”Nousevan polven tulevaisuus ja paras, ajallisen ja iankaikkisen isänmaan rakkaus pyhään kiivauteen asti värittävät voimakkaimmin sydämellisen ystävämme henkilökuvaa. Kasvattajan täytyykin olla sisäisesti edustamiensa arvojen täyttämä ja aito. Jokainen kunnioittaa suoran kurssin miestä, tiukkaa ja tinkimätöntä, jolle jokainen ihminen on lähimmäinen, luotu ja lunastettu – Jumalan työn ja rakkauden kohde”, puhui paljastuspuheessa entinen oppilas pastori Paavo Maunula.[23]

Huhtala meni naimisiin vasta 74-vuotiaana lokakuussa 1977. Hän kuoli vain reilun vuoden avioliiton jälkeen syksyllä 1978. Suuren pienen miehen siunaus toimitettiin hänen omasta toivomuksestaan hiljaisuudessa.[24]

Julkaisuhistoria:

24.7.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Vierula & Heinon kauppa Kauhavalla sisältä (P00:2522B)

Logot