HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

2.7.2013

Elo Antila (1911–2004)

Tuokko Elo Antila

Agronomi, kuntavaikuttaja

Syntynyt  
17.8.1911 Lapua
Kuollut  
12.4.2004 Lapua
Vanhemmat  
Aukusti Antila (1875–1924)
Sisarukset  
Iivo Antila (1905–1994)

Tuokko Elo Antila (s. 17.8.1911 Lapua – k. 12.4.2004 Lapua) oli lapualainen agronomi, maanviljelijä ja kuntamies. Hän oli sodissa joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä ja osallistui sen jälkeiseen asekätkentään. Hän osallistui asutustoimintaan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, oli kaksi vuosikymmentä Vaasan tarkastusoikeuden jäsen. Lapuan kauppalanvaltuustoa hän johti 1969–1972.

Alapäästä agronomiksi

Elo Antila syntyi Lapuan Alapäässä yhteen Lapuan suurimmista taloista. Isä Aukusti Antila kuoli pojan ollessa vasta 13-vuotias.[1] Isossa talossa oli viljeltyä peltoa noin 130 hehtaaria. Se jäi erityisesti vanhemman veljen Iivon, mutta enenevässä määrin myös varttuvan Elon harteille.[2]

”Näin sitä joutui pakosta ottamaan työhön kiinni. Joutilasta lapsuudenaikaa ei ollut lainkaan. Muistan kuinka veljeni sanoi: Sinä vastaat niittohommista. Ja vastattava oli, vaikka useinkin itkua tuhertaen, kun voimat eivät tahtoneet riittää. Piti vielä kunnostaa koneetkin vointinsa mukaan. Mutta silloinkaan, vaikka työ joskus tuntui ylivoimaisen raskaalta, se ei ollut vastenmielistä”, hän muisteli.[3]

”Käykää pojat kouluja, oppia tarvitaan aina”, Antilan isäntä opasti poikiaan vain vuosi ennen kuolemaansa. Opintielle lähtikin koko veljessarja. Elo kirjoitti ylioppilaaksi Ilmajoen yhteiskoulusta 1933.[4]

Sairaus kuitenkin siirsi tuoreen ylioppilaan jatko-opintosuunnitelmia vuodella. Niinpä vuonna 1934 hän lähti suorittamaan 15 kuukauden asevelvollisuuttaan Helsinkiin Suomen valkoiseen kaartiin. Hän kävi myös reserviupseerikoulun jalkaväkilinjalla.[5]

Vihdoin syksyllä 1935 Antila suuntasi veljensä jalanjäljissä tie vei Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan. Työt kotitilalla kuitenkin pitkittivät lukuja. Lisäksi sota-aika keskeytti opinnot kahteen otteeseen. Antila valmistui agronomiksi vihdoin vuonna 1944 pääaineenaan kotieläinoppi.[6]

Komppanianpäällikkö ja asekätkijä

Jo nuorena poika Antila meni mukaan Lapuan suojeluskuntaan. Talvisodan sytyttyä hänet määrättiin itäisen suojeluskuntapiirin aseupseeriksi. Hän anoi kuitenkin pian siirtoa rintamalle, ja toimi jalkaväkijoukkueen johtajana itäisellä Kannaksella.[7]

Jatkosodassa hän toimi ensin joukkueen johtajana Lapuan pataljoonassa. Sitten tuli ylennys komppanian päälliköksi. Lisäksi hän toimi useampaan kertaan pataljoonan komentajan sijaisena. Etulinjan taisteluihin Antila osallistui mm. Pantussa, Repomäessä, Pitkäahossa, Vanniksenmäessä ja Kannaksen asemasodassa.[8]

Johtajana Antila saavutti sotilaidensa varauksettoman luottamuksen. Hänet ylennettiin kapteeniksi vuonna 1944 ja reservin majuriksi vuonna 1968.[9]

Antilan komppania kotiutettiin 9.11.1944. Hän kätteli kädestä kaikki komppaniansa 205 miestä. ”Sotavuosien jälkeen mielessä kyti toivo päästä vihdoin asumaan Antilaa”.[10]

Mutta Antilan sota jatkui. Parin kolmen viikon kuluttua Antilaan saapui kaksi everstiluutnanttia tapaamaan Antilan veljeksiä. He kertoivat Neuvostoliitolla olevan suunnitelmia miehittää Suomi rauhansopimuksesta huolimatta, mistä syystä oli varauduttava. Eloa pyydettiin Lapualle perustettavan komppanian päälliköksi. Viikon miettimisajan jälkeen ja Iivo-veljen suostutteluista hän myöntyi.[11]

Antila valitsi kevennettyä komppaniaa varten miehet postitse tulleesta miehistökortistolaatikosta. Ensin valitut 1912–1915 syntyneet olivat kuulemma liian vanhoja, joten hän rakensi uuden kokoonpanon 1917–1920 syntyneistä. Heistä oli tarkoitus tulla sissi-vartiokomppania, joka olisi ottanut haltuunsa Lapuan rautatieaseman ja asettanut vartiot tärkeisiin kohteisiin Lapualla.[12]

Aseet saapuivat Antilaan maaliskuussa 1945. Kahdeksan aselaatikkoa piilotettiin ensin Antilan navetan vintille, mutta myöhemmin ne hajautettiin ympäri pitäjää. Kun valtakunnallinen asekätkentä alkoi keväällä 1945 paljastua. Antilan veljeksiäkin epäiltiin. ”Minultakin tivattiin kuulusteluissa useasti osuuttani aseiden kätkentään ja kyseltiin, mitä aseilla aiottiin tehdä. Vastasin aina, että kunpa sen tietäisin”, Elo muisteli.[13]

Antila vaikeni asekätkennästä vuosikausia. Niistä ei puhuttu edes perhepiirissä. Pojalleen hän kertoi asiasta vasta 1970-luvulla sairastuttuaan vakavasti. Antilalle tuli tärkeäksi ennen muuta eversti Pentti Syrjän vuonna 1986 kirjoittamat sanat: ”Te asekätkijät olette kunnian miehiä, te pelastitte Suomen miehitykseltä”.[14]

Omassa mielessä sotavuodet sen sijaan elivät tuoreina. ”Niin kovista ajoista oli kyse, ettei niistä asioista ikänään eroon pääse. – – Eipä taida olla ainuttakaan yötä, etten heräisi linjoja kiertämästä.”[15]

Vuosikymmenet asutustoiminnassa

Sodan jälkeen Antila määrättiin asutustehtäviin. Vuonna 1945 hän oli maatalouslautakunnan nro 151 jäsenenä ja asukkaanottolautakunnan puheenjohtajana Kälviällä, Kaustisella, Vetelissä ja Ullavalla.[16]

Vuosina 1946–1949 edessä oli vastaava savotta maatalouslautakunnan ja raivaustoimikunnan nro 161 agronomijäsenenä ja asukkaanottolautakunnan puheenjohtajana Isossakyrössä, Vähässäkyrössä, Laihialla ja Jurvassa.[17]

Vuosina 1950–1969 hän oli korkeimman oikeuden määräämänä jäsenenä Vaasan tarkastusoikeudessa Vaasan, Oulun ja Lapin läänien alueille. Lisäksi hänet asetettiin lisäjäseneksi Vaasan maanjako-oikeuteen 1959 Vaasan ja Keski-Suomen alueille.[18]

Antila teki vuonna 1948 opintomatkan Tanskaan.[19]

Maanviljelijä ennen muuta

Vuonna 1949 Antila palasi Lapualle, jossa alkoi hoitaa kotitilaansa yhdessä veljensä kanssa. Vuosina 1951–1952 hän rakensi kuitenkin oman tilan Alajoelle.[20]

Uudella tilalla oli aluksi omaa peltoa 36 hehtaaria, metsää toista sataa hehtaaria. Se oli 1960-luvun lopulle saakka karjatila, jolloin suurten koneellistamispaineiden alla lypsykarjasta luovuttiin melkein kokonaan. Tilalle jäi vain vähän lihakarjaa.[21]

Hevosia Antilassa pidettiin vielä 1970-luvulla, sillä niihin isäntä oli kiintynyt jo lapsena. Viisi-kuusivuotiaana hän sai isältä oman hevosen, sukulais-apteekkarilta periytyneen vanhan kopukan. Se oli nuorelle pojalle kaikki kaikessa. Poutun kansakouluunkin sillä piti päästä, tosin yhden ainoan kerran kun toiset kiusasivat.[22]

Ammatillista tietämystään Antila pääsi hyödyntämään, kun hän lupautui kevääksi 1967 maatalousaineiden tuntiopettajaksi Karhunmäen kristilliseen kansanopistoon. Seuraavana vuonna hän oli jonkin aikaa Seinäjoen asutuspiirin asutustoimiston tilapäisenä agronomina.[23]

Maataloustuottajien Lapuan yhdistyksen puheenjohtajana Antila oli 1968–1971. Hän oli myös Metsäliiton jäsen 1954–1959, Lapuan peruna oy:n johtokunnan jäsen 1965–1975 sekä Lapuan maatalous- ja teollisuusnäyttelyn koneosaston puheenjohtaja 1968.[24]

Kuntamies verenperintönä

Antilan isä ja Iivo-veli olivat molemmat olleet aktiivisia maalaisliittolaisia kuntamiehiä. Jo alle kymmenvuotiaana oli Elokin ajamassa perustushiekkaa kunnantalon työmaalle hautausmaa viereisestä kroopista.[25]

Iivon jättäytyessä isännöimään kotitilaa 1950-luvun alussa alettiin paikkakunnalle palannutta Eloa pyytää luottamustehtäviin.

Vuonna 1950 hänet valittiin Lapuan kuntaan asetetun maatalouslaskentalautakunnan puheenjohtajaksi. Hän oli kunnan asutuslautakunnassa vuodesta 1951 ensin lähes kymmenen vuotta jäsenenä ja 1960–1968 puheenjohtajana. Palolautakuntaan hän kuului vuosina 1955–1957 sekä metsänhoitotolautakuntaan yhdeksän vuoden ajan.[26]

Kunnanvaltuustoon hänet valittiin maalaisliiton listalta vuonna 1957. Yhden kauden 1959–1962 hän istui myös kunnanhallituksessa.[27]

Antila oli näkyvin ja äänekkäin vastustaja kauan jatkuneessa kiistassa pitäjän jakamiseksi kauppalaan ja maalaiskuntaan. Yksi hänen suurista huolistaan oli kotikylä Alapäässä. Sen arveltiin saavan kauppalaan liitettynä osakseen suoranaista maatalousvihamielisyyttä.[28]

”Entisen Suur-Lapuan jakaminen oli aikoinaan luonnollista, mutta nykyisin Lapuan keskustan, sen sydämen irroittaminen sitä katkonaisesti ja hajanaisesti ympäröivistä kylistä ei ole järkisyillä puolustettavissa. Sellainen toimenpide tekisi ”tulevan” maalaiskunnan hallinnon hyvin vaikeaksi ja olisi näin ollen jyrkästi kunnallisen jaoituslain vastainen toimenpide”, hän jyrisi syksyllä 1960.[29]

Vuonna 1964 koko Lapuan alueesta muodostettiin kauppala Antilan vastustuksesta huolimatta. Hänen valitsemisessaan kauppalanvaltuuston puheenjohtajaksi 1969–1972 voitiin nähdä jo sovinnollisuuden kasvua.[30]

Vuonna 1965 hänet valittiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan vajaamielislaitoksen kuntainliiton liittohallituksen jäseneksi. Vuodesta 1968 hänestä tuli myös Härmän tuberkuloosipiirin kuntainliiton liittohallituksen varapuheenjohtaja.[31]

Antila oli myös maalaisliiton Lapuan kunnallisjärjestön puheenjohtaja 1961–1965.[32]

Kauppala maalautti Antilasta Per Olov Hjortellilla muotokuvan, joka julkistettiin tammikuussa 1972. Taulu sijoitettiin valtuustosalin yhteyteen.[33]

Seurakunnan tehtävissä 70-vuotiaaksi

Kunnallisen uran jälkeen Antila teki vielä merkittävän kauden seurakunnan luottamustehtävissä.

Vuonna 1974 hänet valittiin kirkkohallintokunnan puheenjohtajaksi. Hän oli tehtävän viimeinen haltija toimielimen lakkauttamiseen saakka vuoteen 1976.  Sittemmin hän oli kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana 1977–1981.[34]

Valtaosan luottamustehtävistään jätettyään Antila oli vielä puolustustaloudellisen suunnittelukunnan Vaasan kansanhuollon johtajana 1973–1974.[35]

Ahkera ja monipuolinen itsensä kehittäjä

Elo Antila tunnettiin ahkerana, esimerkillisenä ja ammattinsa taitavana maanviljelijä. Monista kotitilan ulkopuolisista tehtävistä huolimatta hän mielsi myös itsensä ensisijassa maamieheksi.[36]

”Monta kertaa kyntöhommissa oikein haikeana ajattelee, sais vain olla pellolla, eikä tarvitsisi lähteä mihinkään, mutta usein kuitenkin joutuu keskeyttämään työnsä ja lähtemään johonkin kokoukseen”, Antila pohti 60-vuotiaana.[37]

Antilalla oli rehti ja tasainen luonne, minkä vuoksi hän sai tunnustusta myös poliittisilta vastustajiltaan.[38]

Hänessä eli myös vahva itsensä kehittäjän liekki. Vähäiseksi jääneen vapaa-ajan hän vietti monesti lukien ammattikirjallisuutta. Omasta laajasta kirjastosta mielilukemista olivat ennen muuta matkakuvaukset.[39] Hän myös tutki ja kirjoitti oman sukunsa historiaa.

”Ihminen ei ole koskaan valmis. Täytyy jatkuvasti tutkia asioita. Kehittää itseään, pysyäkseen mukana ajan virtauksissa”, hän mietti.[40]

Nuorempana Antila oli innostunut hiihtämisestä, jossa hän myös kilpaili. Koulutyökin tahtoi sen vuoksi jäädä sivuseikaksi. Ylemmillä luokilla hänet vapautettiin aktiivisen hiihtoharrastuksen vuoksi voimistelutunneista. Vielä sodan aikana hän osallistui ampumahiihtokisoihin, mutta sittemmin se jäi muiden kiireiden vuoksi.[41]

Myös musiikki oli lähellä Antilan sydäntä. Hän lauloi Alapään sekakuorossa ja soitti haitaria. Mielisoitin oli kuitenkin huuliharppu.[42]

Ehkäpä juuri liikuntaharrastusten ja vireän elämänasenteen vuoksi Antilan terveys pysyi vahvana. ”Minä tunnen itseni vielä melkein kuin klopiksi”, hän kuvasi 60-vuotiaana.[43]

Vuonna 1980 Antila muutti vaimonsa kanssa Lapuan keskustaan Turjanpeltoon. Kotitilalle tuli silti karautettua melkein päivittäin. Vielä 89-vuotiaana hän ahersi perunahommissa ja marjassa.[44]

Elo Antila kuoli Lapuan terveyskeskuksessa huhtikuussa 2004. Hän oli kuollessaan 92-vuotias.[45]

Julkaisuhistoria:

19.7.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Herättäjäjuhlat Lapuan Karhunmäessä 1917 (P00:2493C)

Logot