HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

18.7.2013

Iivo Antila (1905–1994)

Iivo Antila (1. oikealta)
Lapuan Sanomien julkaisutoimikunnassa.

Niilo Iivo Antila

Maanviljelijä, maanviljelysneuvos

Syntynyt  
6.11.1905 Lapua
Kuollut  
13.7.1994 Lapua
Vanhemmat  
Aukusti Antila (1875–1924)
Sisarukset  
Elo Antila (1911–2004)

Niilo Iivo Antila (s. 6.11.1905 Lapua – k. 13.7.1994 Lapua) oli lapualainen maanviljelijä, maanviljelysneuvos ja osuustoimintamies. Hän oli maa- ja metsätalouden järjestötoiminnan keskeisimpiä miehiä Etelä-Pohjanmaalla. Hän kuului Lapualla myös kunnan ja seurakunnan hallintoelimiin.

Suuren kotitalon isäntänä 60 vuotta

Iivo Antila syntyi yhteen pitäjän keskeisimmistä taloista Lapuan Alapäähän. Suuri, pinta-alaltaan usean sadan hehtaarin kotitila Ala-Antila jäi lasten hoitoon, kun isä kuoli jo vuonna 1924. Yhteiskoulun seitsemännellä luokalla ollut Iivo joutui esikoisena kantamaan kotitilasta suurimman vastuun leskiäidin ohella.[1] Hän hoiti kotitilaa kuuden vuosikymmenen ajan aina vuoteen 1978 saakka.[2]

”Käykää pojat kouluja, oppia tarvitaan aina”, Aukusti Antila oli opastanut poikiaan vain vuosi ennen kuolemaansa. Opintielle lähtikin koko veljessarja.[3]

Iivo kirjoitti ylioppilaaksi Lapuan maanviljelyslyseosta syksyllä 1926. Tilanhoito vei nuorukaisen aikaa niin, että jatko-opintoihin ei ainakaan heti tuntunut ehtivän. Agronomi Eljas Ojanperän innostamana hän suuntasi kuitenkin jatkamaan lukujaan, ja valmistui Helsingin yliopistosta agronomiksi vuonna 1933 pääaineenaan kotieläinoppi.[4]

Lisäksi hän suoritti maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinnon 1933 pääaineenaan kotieläintiede ja vielä maisterin tutkinnon 55-vuotiaana vuonna 1961.[5]

Antilan isännöinnin lisäksi hän toimi sivutoimisesti Suomen ayrshireyhdistyksen Pohjanmaan piirikonsulenttina vuosina 1939–1952.[6] Rinnakkaistyön syy oli poikkeuksellinen: kun agronomi oli maakunnassa vielä harvinaisuus, nuorta Antilaa alettiin pyytää luottamustehtäviin siinä mitassa, että niistä oli vaikea irrottautua ilman sopivaa syytä. Se syy löytyi piirikonsulentin tehtävästä, mutta ainoastaan väliaikaisesti.[7]

Sotarintamalla ja asutustoiminnassa

Sota oli tullut Antilaa lähelle jo pikkupoikana. Ensimmäisen maailmansodan aikana kotitaloon oli majoitettuna venäläistä sotaväkeä. Pikkupojat seurasivat näiden harjoituksia, ja pian komensi pikku-Iivo omia leikkitovereitaan sotilasjohtajan tavoin venäjänkielisin komennoin. Komentosanat ja venäläiset sotilaslaulut jäivät mieleen vuosikymmenten ajaksi.[8]

Vartuttuaan Antilasta tuli aktiivinen suojeluskuntalainen. Hän kuului sekä Lapuan suojeluskunnan esikuntaan 1936–1944 että Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin piiriesikuntaan 1937–1944.[9]

Talvisodassa Antila oli JR 24 komppanian päällikkönä ja pataljoonan adjutanttina. Välirauhan aikana 1940–1941 hän osallistui asutustehtäviin pika-asutustoimikunnan agronomijäsenenä Nurmon, Ylistaro, Ilmajoen ja kunnissa.[10]

Jatkosodassa hän oli useiden yksiköiden komppanian päällikkönä sekä pataljoonan komentajan adjutanttina ja sijaisena. Sotatapahtumat kuljettivat Kiteeltä Laatokalle ja Karjalan Kannakselle. Sota-ajan ansioista Antila ylennettiin kapteeniksi vuonna 1942.[11]

Sodan jälkeen Antila oli pitkään Kuortaneen invalidikodin hoitokunnan jäsenenä vuodesta 1944 lähtien.[12] Hän oli myös kahden kuukauden ajan pidätettynä asekätkennästä epäiltynä, mutta vapautettiin sitten. Antila oli kuitenkin vahvasti mukana Lapuan asekätkennässä veljensä Elon apuna ja tukena.[13]

Isän jalanjäljissä yhteisiin tehtäviin

Isän antaman esimerkin mukaisesti Antilan talossa oli huomattavat perinteet yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Nuori ja aktiivinen agronomi vedettiin nopeasti mukaan erityisesti maa- ja metsätalouden yhteistoimiin. Hänestä tuli nopeasti yksi pitäjän vahvoista mielipidevaikuttajista ja vahva osuustoimintamies, Elo-veljestä puolestaan enemmän kuntavaikuttaja.

Kuten niin moni muu merkittävä vaikuttaja, Iivo Antilakin otti ensimmäiset yhteistoiminnan askeleen nuorisoseurassa. Hän oli useita vuosia Lapuan nuorisoseuran johtokunnassa ja toimi sen rahastonhoitajana.[14]

Jo Aukusti Antila oli toiminut aktiivisesti Lapuan maanviljelysyhdistyksessä. Isän jälkeen myös pojasta tuli sen puheenjohtaja vuosiksi 1937–1943.[15]

Alapään osuuskassalla oli erittäin keskeinen asema kylän aineellisissa ja henkisissäkin riennoissa. Isä-Aukusti oli ollut sen pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja. Kun kassa päätti laajentaa toimintaa, muutti nimensä Lapuan osuuskassaksi ja uusi hallintoelimiä, Iivo Antilasta tuli sen hallintoneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja 1939–1946. Vuodesta 1947 hän toimi hallituksen puheenjohtajana.[16]

Isän jäljissä tie kulki myös Lapuan sähkö osakeyhtiön toimintaan. Antilasta tuli yhtiön johtokunnan jäsen vuonna 1948. Vuonna 1959 hänet valittiin sen puheenjohtajaksi.[17]

Maatalouden yritystoiminnan luottomies

Osuusmeijerit olivat yksi lapualaisenkin maatalouden keskeisiä näyttämöitä. Niihin valittiin yleensä seudun arvovaltaisimpia isäntiä. Iivo Antila tuli Lapuan osuusmeijerin hallitukseen vuonna 1938. Vuodesta 1947 hän toimi sen varapuheenjohtajana. Vuonna 1962 osuusmeijerissä kinasteltiin näkyvästi liittymisestä Osuuskunta Maitojalosteeseen. Antila tuki liittymistä, mutta hävisi niukasti puheenjohtaja Kustaa Tiitun kannattamalle itsenäisyydelle. Liitos toteutui vasta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.[18]

Erittäin pitkän uran Antila teki myös Osuusteurastamo Itikan johtokunnassa 37 vuoden ajan, ensin jäsenenä vuodesta 1937 ja sitten varapuheenjohtajana vuodesta 1951. Kun Itikalla suunniteltiin 1960-luvulla uuden teurastamon rakentamista Seinäjoelle, Nurmoon tai Ilmajoelle, Antila ehdotti sijaintipaikaksi Lapuaa. Hän ei kuitenkaan saanut ajatukselleen tarpeeksi tukea.[19]

Pohjanmaan Liha oy:ssä Antila oli hallintoneuvoston jäsenenä ja Tuottajien lihakeskuskunnassa vuodesta 1964 johtokunnan jäsenenä ja sittemmin varapuheenjohtajana.[20]

Perunatehdasta oli Lapualle ideoinut jo O. K. Hautamäki vuonna 1944. Korkeista kuljetuskustannuksista kummunnut asia lähti kuitenkin edistymään vasta kun Antila otti asian puheeksi eräillä syntymäpäivillä. Hän oli sittemmin mukana Lapuan peruna oy:n perustamisessa vuonna 1952 ja toimi alusta lähtien sen johtokunnan jäsenenä.[21]

Lapuan osuuskaupan hallitukseen Antila kuului vuosina 1948–1953.[22]

Vuosikymmeniä maa- ja metsätalousjärjestöjen palveluksessa

Ennen kaikkea Iivo Antila oli maatalousjärjestöjen mies. Niissä hän oli aktiivisesti mukana paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla useita kymmeniä vuosia.

Lapuan maamiesseuran johtokunnassa Antila oli useita vuosia sekä paikallisten maamiesseurojen yhdyssiteeksi muodostetun Lapuan maamiesseuraliiton johtokunnan ensimmäisenä puheenjohtajana 1940–1960. Hänen aikanaan liitto järjesti mm. suuret maatalousnäyttelyt.[23] Lapuan maatalouskerhoyhdistyksessä hän oli puheenjohtajana 1937–1943 ja Lapuan manttaalikunnassa varapuheenjohtajana.[24]

Vuonna 1947 Antila valittiin Maataloustuottajien keskusliiton valtuuskunnan jäseneksi. Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton johtokunnassa hän oli 1948–1956 ja Etelä-Pohjanmaan maanviljelysseuran johtokunnassa vuodesta 1954, vuodesta 1959 varapuheenjohtajana. Vielä hän oli Etelä-Pohjanmaan agronomikerhon johtokunnan puheenjohtajana 1947–1949.[25]

Etelä-Pohjanmaan ayrshireyhdistyksessä hän oli johtokunnan jäsen vuosikymmenien ajan vuodesta 1939. Suomen ayrshireyhdistyksen hallintoneuvostoon hänet valittiin vuonna 1956. Sen johtokunnan jäsenenä hän oli lisäksi 1958–1962.[26]

Vuonna 1949 Antilasta tuli pitkäaikainen Etelä-Pohjanmaan keinosiemennysyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja sekä Lapuan karjantarkkailuyhdistyksen johtokunnan jäsen.[27]

Metsänhoidon osalta Antila oli Lapuan metsänhoitoyhdistyksen johtokunnan jäsen vuodesta 1931 ja puheenjohtaja 1940–1950. Jo tällöin metsänhoitoyhdistyksessä varustauduttiin yhteismetsien perustamiseen, joita piirimetsälautakunnat alkoivat vasta myöhemmin ajaa.[28]

Maakunnassa Antila valittiin Etelä-Pohjanmaan metsänhoitolautakunnan johtokuntaan varajäseneksi 1938, varsinaiseksi 1947 ja vuonna 1960 sen puheenjohtajaksi. Siinä roolissa Antila oli puuhaamassa Lapuan Virpimäkeen metsäkoulua, joka kuitenkin perustettiin sitten Kurikkaan. Kun MTK:n piiristä syntyneen Metsäliitto oy:n tilalle perustettiin Osuuskunta Metsäliitto, Antilasta tuli sen ensimmäisen hallintoneuvoston jäsen 1948–1974 sekä Metsäliiton selloluusa oy:n hallintoneuvoston jäsen vuodesta 1952.[29]

Vuodesta 1961 Antila oli vielä Orismalan maatalouskoulun johtokunnan jäsen.[30]

Melkein kunnanjohtaja

Jo Iivo Antilan isä oli ollut aktiivinen kuntamies. Hänen jäljissään Iivokin valittiin maalaisliiton listalta kunnanvaltuustoon 1946–1953. Saman ajan hän oli asutuslautakunnan jäsenenä sekä yhteiskoulun johtokunnassa 1946–1952 ja kansakoululautakunnassa 1946–1960.[31]

Vaikka Antilan ura kunnallispolitiikassa jäi melko lyhyeksi, hänet valittiin kunnallislautakunnan ja sitä seuranneen kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi 1949–1954.[32]

Kun Lapualla siirryttiin kunnanjohtajajärjestelmään vuonna 1953, Antila olisi arvelujen mukaan saanut kaikkien kannatuksen ensimmäiseksi kunnanjohtajaksi. Kuntaura ei kuitenkaan kiinnostanut, sillä käytännössä se olisi tarkoittanut maanviljelijän toimen lopettamista. Niinpä hän päätti jäädä Antilan isännäksi ja kieltäytyi tehtävästä.[33]

Seurakunnassa Antila oli pitkään kirkkohallintokunnan jäsenenä 1945–1963.[34]

Täysinäinen pitkä elämä

Iivo Antila oli monipuolinen maatalouden edistäjä ja yhteistoiminnan väsymätön puurtaja. Hänen toimensa ponnistivat kodin perinteistä, suuren talon isäntänä kokemasta yhteistoiminnan velvoitteesta sekä omasta laajasta innostuksesta.

Maatalous ja sen kaikinpuolinen kehittäminen oli Antilan sydämessä ensimmäisellä sijalla. Oma tilanhoito laajeni maatalouden huikean moninaiseksi järjestötoiminnaksi, mutta myös kotiseuturakkaudeksi. Hän oli kotiseutuyhdistys Lapua-Seuran johtokunnassa Antila vuodesta 1949. Kautta leimasi paljon työllistävä Ränkimäen museon rakennuskausi.[35]

Vuosina 1957–1983 hän toimi paikallislehti Lapuan Sanomien toimituskunnassa ja sitä seuranneessa Lapua-Säätiön johtokunnassa.[36] Yhden paikallisen seurustelufoorumin tarjosi myös jonkinlaisena herrojenkerhona toiminut Lapuan Kerho, jonne Antila lunasti osakkeen.[37]

Luottamustehtävät veivät Antilan ajasta valtaosan. ”On selvää, että vapaaehtoinen toiminta eri yhteisöissä riistää paljon aikaa. Tuntuu siltä, etten ole pystynyt aina omalle työlleni, maanviljelykselle, antamaan sitä panosta, jonka olisi täytynyt antaa. Eräässä vaiheessa oli jo pakko ruveta väkisin irroittautumaan useista tehtävistä, muutoin niihin olisi kulunut liian paljon aikaa”, Antila kuvasi tuoreena maanviljelysneuvoksena vuonna 1964.[38]

Tietojaan ja taitojaan lisätäkseen Antila teki useita opintomatkoja ulkomaille, useita kertoja Pohjoismaihin, mutta Hollantiin ja Saksaankin 1952. Hän kirjoitti runsaasti päivä- ja ammattilehtiin erityisesti karjatalouden aiheista.[39] Rentoutumista tiiviiseen elämäntapaan tarjosivat ennen muuta valokuvaus ja liikunta.[40]

Antila säilytti vireytensä pitkälle vanhuusikään. Hän jätti kotitilan poikansa hoitoon vuonna 1978, mutta osallistui senkin jälkeen vielä tilan töihin.[41]

”Yhteiskunnan vastuu yksityisestä kansalaisesta on laajentunut ja monipuolistunut erilaisen sosiaalisen lainsäädännön ansiosta. Ovat tulleet eläkkeet ja vakuutukset, pitkälle ulottuva muu sosiaaliturva, viisipäiväinen työviikko vuosilomineen. Mutta kaiken tämän keskellä tosiaan tuntuu siltä, että asioita on viety tällä linjalla liian malttamattomasti eteenpäin ja siten rasitettu ylettömästi kansantalouttamme. Olemme ehkä turhan herkästi seuranneet naapurissamme sijaitsevan hyvinvointivaltion, Ruotsin esimerkkiä. Maatalous- ja muu yrittäjäväki on tähän mennessä jäänyt selvästi alakynteen”, Antila pohti elettyjä vuosikymmeniään vuonna 1975.[42]

Vielä 1980-luvulla hän puhui voimallisesti turvetuotannon suunnitelmallisen tutkimisen puolesta.[43]

Iivo Antila kuoli liikenneonnettomuudessa kotiportillaan 88-vuotiaana kesällä 1994. Hän jäi aikalaisten mieliin teeskentelemättömänä ja aitona, reiluna työn ja toimen miehenä, jota kunnioitettiin idearikkaana ja sovittelevana henkilönä.[44]

Laajasti palkittu maanviljelysneuvos

Antilan poikkeuksellisen laaja aktiivisuus palkittiin moninaisilla tunnustuksilla. Sota-ajan ansiosta hänelle myönnettiin useita ansiomerkkejä.[45]

Pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta hänelle myönnettiin ainakin Keinosiemennysyhdistysten liiton, Maatalousseurojen keskusliiton, Maataloustuottajien keskusliiton, Osuuskassojen keskusliiton, Keskusmetsäseura Tapion ja Keskuskauppakamarin kultaiset ansiomerkit, Suomen kirkon seurakuntatyön ja Suomen ayrshireyhdistyksen ansiomerkit sekä Pellervo-Seuran kultainen Gebhard-mitali.[46]

Hänet valittiin Lapuan osuusmeijerin kunniapuheenjohtajaksi 1973, Suomen ayrshireyhdistyksen kunniajäseneksi 1971, Etelä-Pohjanmaan maanviljelysseuran kunniajäseneksi 1974, Etelä-Pohjanmaan keinosiemennysyhdistyksen kunniajäseneksi 1977 sekä Lapuan reserviupseerikerhon kunniajäseneksi 1985.[47]

Useiden yhteisöjen hakemuksesta hänelle myönnettiin toukokuussa 1964 maanviljelysneuvoksen arvonimi.[48] Hänelle myönnettiin myös Suomen Leijonan komentajamerkki.[49]

ProAgria Etelä-Pohjanmaa maalautti hänestä muotokuvan vuonna 1974. Sen maalasi taiteilija Veikko Vionoja.[50]

Julkaisuhistoria:

23.7.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Viittaukset

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Herättäjäjuhlat Lapuan Karhunmäessä 1917 (P00:2493B)

Logot