HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

2.7.2013

Helvi Yli-Kuivila (1911–2010)

Helvi Matilda Yli-Kuivila, o.s. Kujanpää

Emäntä, kuntavaikuttaja

Syntynyt  
13.2.1911 Lapua
Kuollut  
3.1.2010 Lapua
Vanhemmat  
Kustaa Kujanpää (1886–1940)

Helvi Matilda Yli-Kuivila, o.s. Kujanpää (s. 13.2.1911 Lapua – k. 3.1.2010 Lapua) oli hellanmaalainen emäntä ja varhaisia lapualaisia naispoliitikkoja. Hänet valittiin Lapuan kunnanvaltuustoon vuonna 1953. Hän toimi myös Kokoomuksen naisten piiriliiton puheenjohtajana ja liittovaltuuston varapuheenjohtajana.

Herännäistytön kouluvuodet

Helvi Kujanpää syntyi heränneeseen opettajaperheeseen Hellanmaan kansakoululla. Opettajaisä Kustaa Kujanpää piti perheessä säännöllisesti kotihartauksia, seuroissa kuljettiin ahkerasti ja päivät päätettiin yhteiseen iltavirteen. Jopa lasten ajanlasku määräytyi jokavuotisten Herättäjäjuhlien mukaan. Sivistyneessä kodissa myös musisoitiin paljon, ja käsillä oli laaja kirjasto.[1]

Vilkasluonteinen tyttö tympääntyi koulunkäyntiin ja varsinkin pitkä matematiikka tuntui hankalalta. Hän jätti Lapuan yhteiskoulun kesken ja pääsi sijaisopettajaksi Ylihärmän Vesiluoman ja Hellanmaan kouluille. Opettajaura ei kuitenkaan kiinnostanut, ja myöhemmin Yli-Kuivila kertoi kiittäneensä luojaansa, ettei seurannut opettajaisän jalanjälkiä pidemmälle.[2]

Kun sisar kirjoitti ylioppilaaksi, heräsi uusi mielenkiinto koulunkäyntiin. ”Lapualla en enää kehdannut jatkaa koulua”, Yli-Kuivila muisteli.[3] Ylioppilaaksi hän kirjoitti sitten vuonna 1932 Kauhavan keskikoulusta ja lukiosta.[4]

Miniä, emäntä ja sotainvalidin puoliso

Kotitalouskoulun jälkeen solmittu avioliitto Jussi Yli-Kuivilan kanssa kuljetti nuorukaisen Ala-Hellaan Yli-Kuivilan talon miniäksi.[5] ”Se oli minun korkeakouluni. Talon emäntä oli kovettu rehtori”, hän muisteli.[6]

Omaa taloa ruvettiin rakentamaan vuonna 1939. Se jäi kuitenkin kesken, kun talvisota kutsui isännän rintamalle. Taloa viimeisteltiin sitten talkoovoimin. Ensimmäiset asukkaat sisustamattomassa kodissa olivat siirtolaisia, mistä jäi huono muisto. ”He polttivat surkeilematta esimerkiksi hyvää sisäkattopuuta. Mitään ei tietenkään korvattu meille, kun annoimme heidän asua taloa”.[7]

Omaan kotiin päästiin viimein talvisodan jälkeen. Jatkosota toi kuitenkin murheen. Jussi Yli-Kuivila haavoittui sodan alussa, kun luoti meni kasvoista läpi ja ohjautui oikeaan käsivarteen. Käsi saatiin kuntoon, mutta kasvojen lihaksiin jäi pysyvät vauriot.[8]

Elämä sotainvalidin puolisona ei ollut helppoa. ”Olen elänyt vammaisen kanssa ihan vapaaehtoisesti ja päivääkään en ole katunut. Taivaan Isä on meitä siunannut ja johdattanut. Olisihan Jussi saanut puhua enemmän. Sanat olivat häneltä lujassa. Kerran Jussi sanoi minulle, että sää Helvi et oo koskaan haaskannu. Minulle se tarkoitti, että rakastan sinua”, hän muisteli.[9]

”Olen kuullut mieheni valittavan tasan kaksi kertaa. kerran hän sanoi, että helppoa on niillä, jotka ovat nurmen alla. Kun perheellinen mies sanoo niin, niin kivut ovat olleet kovat.” Silti haavoittumispäivää 21.7. vietettiin perheessä kiitospäivänä, kun mies pääsi rintamalta elävänä kotiin.[10]

Kunnanvaltuutettu ja puolueaktiivi

Valistunut ja aikaansa seuraava maatalon emäntä osallistui innokkaasti myös yhteisiin rientoihin. Jo koululaisena hän oli pikkulottana ja sittemmin Hellanmaan lottaosaston puheenjohtajana.[11]

Yli-Kuivila järjesti kotikylällä erilaisia kursseja, huolehti keräyksistä ja oli innolla mukana yhteistoiminnassa. Hän johti moniäänisiä virsiä laulanutta kylän sekakuoroa ja säesti sitä itse pianolla tai harmonilla. Nuorten keskustelukerho syntyi puolivahingossa, kun Yli-Kuivila alkoi pyytää nuoria kyläilemään muuten vain.[12]

Jatkosodan aikana 1943 hänet valittiin Hellanmaan maatalousnaisten puheenjohtajaksi.[13]

Yli-Kuivila kuului siihen sukupolveen, jossa naiset alkoivat ensimmäistä kertaa suuremmassa määrin osallistua myös kuntapolitiikkaan. Hänet valittiin kunnanvaltuuston jäseneksi kokoomuksen listalta vuonna 1953. Valtuustossa hän ajoi näkyvästi raittiusasiaa ja vastusti keskusta-alueen muuttamista kauppalaksi. Hän oli myös kansakoululautakunnan ja synnytyslaitoksen johtokunnan jäsen.[14]

Kokoomuksen järjestötoiminnassa Yli-Kuivila oli ensimmäisiä aktiivisia lapualaisnaisia. Hänet valittiin näkyville paikoille Kokoomuksen naisten Pohjanmaan piiriliiton puheenjohtajaksi sekä Kokoomuksen naisten liittovaltuuston varapuheenjohtajaksi.[15]

”Ennen ei juoniteltu. Itsensä kanssa on sovussa, kun ei tee väärää, tekee työnsä tunnollisesti eikä toivo kenellekään pahaa”, Yli-Kuivila kuvasi ajatusmaailmaansa. ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin. Se on elämänohje, jota olen pyrkinyt noudattamaan.”[16]

Yhteiskunnallisten luottamustehtävien rinnalla kulki vahva mieltymys hengellinen lapsi- ja nuorisotyöhön. Yli-Kuivila piti pyhäkoulua ja toimi seurakunnan nuoriso- ja kasvatustoimikunnassa.[17]

Yli-Kuivila oli perustamassa Lapuan sotaveteraanien naisosastoa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän kuului myös sotainvalidien naisjaostoon.[18]

Käsitöiden ja hengellisyyden täyttämä vanhuus

Helvi Yli-Kuivilan elämänasenne oli paljolti perua heränneestä lapsuudenkodista. Vahvaan hengellisyyteen yhdistyi entisajan kasvatusihanne, osallistuva mieli ja huumorin viljely.[19]

”Kymmenessä jkäskyssä on minun mielestäni hyvät elämänohjeet, joilla lapsiakin sopii kasvattaa. Ei siinä tarvita sen enempää fundeeraamista”, hän kokosi.[20]

Yli-Kuivila asui kotonaan Ala-Hellassa vielä 91-vuotiaaksi. Sitten pariskunta muutti Saarenpää-kotiin, jossa hän jäi leskeksi tammikuussa 2005. ”Täällä minä puhun yksinäni. Puhun itselleni, Taivaan Isälle ja Jussille”, hän kuvasi 94-vuotiaana. Isännän tuolille hän keräsi tavaraa, sillä siihen ei sopinut muiden istua.[21]

Hän oli viimeisiin vuosiin asti ahkera käsitöiden tekijä. ”Taivaan Isä on kummallinen, kun antoi minulle tällaisen lahjan, että sormeni vielä liikkuvat.” Torkkupeittoja syntyi lahjoiksi ja arpajaisiin peräti 179. Niiden jälkeen syntyi vielä monen monta paria sukkia ja lapasia.[22]

”Olen aina pyrkinyt olemaan monipuolinen. Olen seurannut asioita ja edelleen voimistelutan tietoisesti aivoja. Teen ristisanatehtäviä ja naureskelen television tietokilpailuille. Joskus tuntuu, että pärjäisin siellä hyvinkin. En varmaan osaisi edes kameroita jännittää”, hän hymyili 90-vuotiaana.[23]

Helvi Yli-Kuivila kuoli Lapuan terveyskeskuksessa vuoden 2010 kolmantena päivänä. Hän oli kuollessaan 98-vuotias. Hänet haudattiin Simpsiölle omasta toivomuksestaan vain läheisten läsnä ollessa.[24]

Julkaisuhistoria:

21.6.2012   Nykyinen versio   Teppo Ylitalo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Lapuan Päivät 1900-luvun alussa (P00:2492)

Logot