HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

20.8.2014

Esko Petäjä: Juhlapuhe veteraanien Hirvijärvi-päivässä 27.7.2014

Sijaintipaikka  
Hirvijärven Veteraanimaja (näytä kartalla)

Aiheeseen liittyvät otsikot

Kuva: Pentti Kankaanpää, Paavo Ikola ja Eino Autio Veteraanimajalla

Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Esko Petäjä

Juhlapuhe Lapualla, Hirvijärvi-päivässä Veteraanimajalla 27.7.2014

 

Arvoisat sotaveteraanit, naiset ja miehet, hyvä juhlayleisö!

Aivan ensiksi haluan kertoa, että olemme olleet teidän mainion kuoronjohtajanne Mikko Karhumäen kanssa työtovereita Kirja-Matin koulussa Ylistarossa. – Mikko toimi useita kausia lähetystyössä Afrikassa yhdessä lääkäripuolisonsa kanssa.- Me Mikon työtoverit halusimme omalla tavallamme olla tukemassa heidän työtään ja aina silloin tällöin saimme aikaiseksi paketin, terveisinä Suomesta. Mikon toive oli saada vakuumiin pakattu metvurstitanko, koska se säilyi postipaketissa perille asti. Erikoisin toive oli miinaharava, jonka onnistuinkin hankkimaan puolustusvoimilta, ilmeisesti siksi, että lukuisissa kertausharjoituksissani olin luonut hyvät suhteet sinne päin. Näin turvasimme Mikon elämää, emmekä kumpikaan tienneet silloin, että olemme veteraanien kanssa tekemisissä nyt eläkepäivinä näin läheisesti!

Viime aikoina on paljon kertailtu Tali-Ihantalan ratkaisutaistelujen vaiheita lehdistössä. Tämä on luonnollista, koska niistä tuli juuri kuluneeksi 70 vuotta. Ne koettelemukset on kestetty ja itsenäisyys saavutettu. Sitä tosiseikkaa voi pitää todellisena ihmeenä ja rukousvastauksena, että neuvostojoukot joutuivat lähtemään kohti Berliiniä juuri silloin, kun Suomen vastustus oli murtumassa.

Useampikin tuntemani veteraani on jättänyt merkittävän jäljen elämääni. Tästä kerron kolme esimerkkiä:

- ensiksi:  äitini sisaren mies Erkki Kivelä Kurikasta: - hän joutui saksalaisten sotavangiksi, onnistui karkaamaan vankileiriltä ja pitkän vaelluksen jälkeen palasi kotiin. Hän ei kertaakaan puhunut kiinni joutumisestaan, vankeusajastaan, ei karkaamisestaan ja kotiin selviämisestään sanallakaan.  Päättelin tästä, että hän oli joutunut kokemaan sellaisia kauheuksia, ettei halunnut repiä haavoja auki ja siksi hän vaikeni.

- toiseksi isokyröläinen naapurikylän veteraani Tauno Riihimäki: - kuorma-autoilija siviilissäkin, toimi autonkuljettajana myös sodassa. Olin suunnilleen murrosikäinen poika, kun kuulin hänen selviytymistarinansa meidän tuvassa, kun he isäni kanssa kertoivat näitä sotajuttujaan. Kummatkin ovat nyt jo kuolleet. Tauno  oli saanut tehtävän viedä kuljetettavaa eturintamaan, jonka sijainti ei ollut aivan selvä. Pientä tietä ilman valoja ajaessaan hän kauhukseen huomasi ajaneensa linjan läpi ja olevansa venäläisten joukossa. Hänen onnekseen eivät venäläisetkään tunnistaneet autoa suomalaiseksi ja hän sai jatkaa matkaansa. – Heti, kun tuli kääntymismahdollisuus, hän käänsi autonsa ympäri ja palasi samaa reittiä takaisin. – Kaikkein eniten Tauno  kertoi pelänneensä omien ampumista tullessaan arvioidulle etulinjalle. – Omat eivät kuitenkaan ampuneet, koska Tauno oli tätä meillä kertomassa.

- kolmas muistikuva on työelämästä, Oiva Hölsö, reservin majuri Ylistarosta: - Ylistaron koululaitos on opettanut lukiolaisia, yläkoulun ja Kirja-Matin koulun oppilaita isänmaallisuuteen mm. siten, että syksyn koululaisjumalanpalveluksen jälkeen ja itsenäisyyspäivän aattona on tehty kunniakäynti sankarihautausmaalle, jossa oppilaat laskevat kukkalaitteen ja joku pitää lyhyen puheen. Erään kerran nyt jo edesmennyt Oiva Hölsö oli puheen pitäjä ja puheessaan hän kertoi yöllisestä vartiopaikallaan olostaan. Hän kuuli yön pimeydessä poteroonsa  etulinjasta venäläismiehen valitusta ja lopulta voimakasta huutoa, josta hän erotti sanan Stalin, jota venäläissotilas toisti monta kertaa.

Vähitellen tuo huuto ja valitus vaimeni. Aamusumun hälvettyä hän näki venäläismiehen takertuneena piikkilankaesteeseen ja menehtyneen siihen. Mieleen jäi erikoisesti se, kun Oiva Hölsö arveli tuon miehen huutaneen viimeisillä voimillaan omaa jumalaansa.

Eräs veteraani totesi radiohaastattelussaan: ”Uhrimme ei ollut turha!”  Tuohon mielipiteeseen on minunkin helppo yhtyä. Tahdon lopettaa puheeni Hilja Kehulan runoon ”Vaikea risti”, joka  kertoo siitä, miten me vertailemme osaamme toisten osaan ja saatamme tuntea  tyytymättömyyttä ja valittaa  omaa osaamme.  Mikähän tämän runon opetus voisi olla?

Vaikea risti

Hän nurkui ja valitti aina:
Ei kenenkään risti näin paina.
Ja lukemattomat kerrat,
hän kääntyi puolehen Herran.
Ei sovi ristini tää harteille minun,
ois Herrani, helppo tää vaihtaa sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
en enää nurkuisi tiellä.

Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta yöllä tälleen.
Väsyneenä taakkansa alla,
kulki polulla hankalalla.
Tuli itse Mestari vastaan,
näin vaivoihinsa vaipunutta lastaan.

Minä rukouksesi kuulin,
sanoi Mestari hymyhuulin.
Tule kanssani ristitarhaan,
nyt valita saat ristin parhaan.
Mutt´ aikaa on päivä ainoastaan,
tulen illalla portille vastaan.

Syttyi riemu nurkujan mieleen,
heitti taakkansa portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko,
täynnä tarhan jokainen loukko.
Nytpä valitsen ristin uuden,
tuolla on risti kuuliaisuuden,
miten käynee se harteilleni?
Ei, ei sovi tää taakakseni.
Entä tuo, jonka kilpi on valta?
Mutta voi, kovin hankalalta
tuntui sekin mielestänsä,
ei ollut se etsimänsä.

Näin ristiltä toisen luokse,
hän aamusta iltaan juoksee.
Oli vikana millä mikin,
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
mikä olkaan, mikä lapaan.
Joku karkea hankasi pintaa,
eräs liiaksi painoi rintaan.
Toivat muutamat selkään vaivan,
jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään,
ei sopivaa ristiä missään.

Säteitään viimeisiä aurinko heitti,
pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan,
kysyi: joko löysit sä ristin parhaan?
En Herra, en löytänyt laisin,
jospa uudestaan etsiä saisin.
Sanoi Herra: jos sallit, autan mä vähän,
mitä sanoisit ristiin tähän?

Oi, Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle tämän voisit antaa.
Ei mistään tää liikaa paina,
tätä nöyränä kantaisin aina.
Nyt hymyili Mestari jälleen,
ja hiljaa virkahti tälleen:
Hyvä, että on sulle se mieleen,
juuri sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
mielestäsi raskaan, kelvottoman.
Se sopii juuri sun harteillesi,
se on sinun siunauksesi.

Tää tarina opettaa meitä,
kun kuljemme vaikeita teitä.
Mietimme mielin haikein,
on minun ristini vaikein.
Toisilla ristiä tuskin lainkaan,
miks' minä tään taakan sainkaan?
Jos näin on mielemme milloin,
hyvä meidän on muistaa silloin,
taakoista ristitarhain,
oma ristimme meille on parhain.
Siinä on meidän olkamme malli,
siunaukseksi sen Luojamme salli.

 

Julkaisuhistoria:

20.8.2014   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.
Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Kydönpolttoa (P00:2508)

Logot