HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta

29.1.2014

Risto Känsälä: Heikki Mikkilä ja Lapuan vaivaisukko (25.8.2013)

Maakunta-amanuenssi Risto Känsälä

Esitelmä Lapuan vaivaisukon uudelleenkäyttöönottojuhlassa

Lapuan tuomiokirkko sunnuntaina 25.8.2013

Heikki Mikkilä ja Lapuan vaivaisukko

”Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle, joka hänen hywän työnsä hänelle jälleen maxawa on!” Näin kuuluu 1800-luvulla käytössä olleessa Raamatun suomennoksessa Sananlaskujen luku 19 jae 17.

Hyvä kirkkoväki,

Teksti liittyy mitä suurimmassa määrin tämän sunnuntain teksteihin ja aiheeseen. Se vaatii meiltä aktiivista, toimintaan kiinnittyvää lähimmäisenrakkautta. Teksti liittyy myös kiinteästi suomalaisiin vaivaisukkoihin, noihin kirkkojen diakoniatyön pioneereihin. Se on vaivaisukkojen yleisin kehotuslause Suomessa.

Tänään juhlimme Lapuan hiljattain kunnostettua ja maalattua seurakunnan vanhaa vaivaisukkoa tai ”vaivaaspoikaa” niin kuin sitä täällä Lapualla kutsutaan. Koko korjaustyön ja uudelleen maalaamisen lähtökohtana oli valitettava vahinko. Uskallan sen nyt tässä kaikkien kuullen todeta. Kirkon ja kellotapulin maalaamisen yhteydessä ei alun perin ollut aikomusta kajota vaivaispoikaan ollenkaan. Toisin kuitenkin kävi. Vaivaisukosta poistettiin lähes kaikki vanhat maalikerrokset. Poika riisuttiin alasti puupinnalle saakka. Näin menetettiin tieto siitä, millä tavoin ukkoa oli eri aikoina maaliaineilla käsitelty. Samalla valitettavasti menetettiin suuri osa vaivaispojan historiasta, sillä maalin poiston yhteydessä katosi tieto siitä, minkä värisiä vaatteita vaivaispoika oli eri aikoina pitänyt. Vahingosta kuitenkin kasvoi onnellisten tapahtumien sarja. Seinäjoen ammattikorkeakoulun konservoinnin koulutusohjelman opettajat ja oppilaat ryhtyivät tutkimaan vaivaispoikaan jääneitä pieniä maalihippusia sen selvittämiseksi, millainen on ollut Lapuan vaivaispojan ensimmäinen ja siten myös alkuperäinen väritys. Pitkällisen tutkimustyön tuloksena alkuperäisvärit saatiin lopulta määriteltyä ja tulosten perusteella vaivaispoika sai alkukesästä uuden pukuparren päälleen. Täällä kirkossa ovat mukana lehtori Outi Orhanen ja konservaattori Anni Lehtimäki, jotka olivat keskeisesti mukana näissä väritutkimuksissa samoin kuin konservaattorit Liisukka Oksa ja Tiina Lehtisaari. Tutkimusten pohjalta he myös toteuttivat vaivaisukon uudelleen maalauksen. He ovat ansainneet lämpimät kiitokset samoin kuin Lapuan tuomiokirkkoseurakunta, joka teki tämän työn mahdolliseksi.

Hyvällä syyllä uskallan sanoa, että Lapuan vaivaispoika on Suomen parhaiten tutkittu ja väritykseltään niin alkuperäinen kuin vain voi olla. Perustellusti kehun, että se on universumin upein musta pitkä takki päällään, musta silkkihuivi kaulassaan valkoinen paidassaan ja ruskeanpunaisissa housuissaan. Taustanaan hänellä on taivaan sineä. Sellaisenaan vaivaispoika edustaa noin kaksi vuosisataa sitten käytössä ollutta säätyläismiehen pukupartta.

Lapuan vaivaisukon tekijää tai tekoaikaa ei suoraan mainita missään seurakunnan kirkonarkiston asiakirjoissa. Lukkarin tileissä on kuitenkin aprillipäivältä 1837 maininta, joka kuuluu suomennettuna seuraavasti: ”Uuden vaivaisukon pystyttämiseen ja siihen tarvittavasta raudasta on maksettu 32 killinkiä.” Voimme siis olettaa, että Lapuan vaivaispoika on valmistettu todennäköisesti talven 1837 aikana. Tänä vuonna se on siis täyttänyt 176 vuotta.

Vaikka vaivaisukon tekijää ei olekaan mainittu, vertailemalla häntä muutamien lähiseutujen vaivaisukkojen kanssa voimme löytää hänelle tekijän. Kannattaa tarkastella Lapuan vaivaispojan kasvojen piirteitä ja pään muotoa, hiuksia, korvien etupuolella olevia korkkiruuvikiharoita, pukupartta, paidan ja takin kauluksia, laskoksia sekä muita yksityiskohtia. Käykääpä sitten tervehtimässä Nurmon, Kuortaneen, Ylihärmän, Alajärven ja vaikkapa Peräseinäjoen vaivaispoikia. Ne ovat Lapuan vaivaispojan veljiä ilmi selvästi. Näiden edellä mainittujen muutamien muiden seurakuntien vaivaispoikien perusteella tiedämme, että Lapuan vaivaispojan isä on kuortanelainen vaivaisukkojen veistäjä Heikki Mikkilä.

Mikä mies oli Heikki Mikkilä?

Heikki Mikkilä syntyi Kuortaneen Mäyryssä Mikkilän talossa talollisen poikana vuonna 1801. Hän kuoli kotitalonsa isäntänä 49-vuotiaana vuonna 1850. Heikki Mikkilän elämänvaiheista tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Hän osasi kirjoittaa ja hänen käsialansa oli tuon ajan talonpoikien kirjoitustaitoon verrattuna sujuvaa. Hänen nimikirjoituksensa oli suorastaan lennokas. Kysymys siitä, kuinka hän oli oppinut sekä kirjoitustaidon että taitavaksi puun käsittelijäksi, jää toistaiseksi ilman vastausta. On hyvin mahdollista, että nuoruudessaan hän olisi hankkiutunut Lapuanjokivarren alajuoksulle, Uudenkaarlepyyn rannikkoseudulle jonkun puusepän tai kirvesmiehen oppipojaksi ja ollut apumiehenä sisustamassa kenties joitakin kirkkoja tai harjoittelemassa huonekalujen tekoa ja koristeveistoa. Avoimia kysymyksiä kaikki.

Heikki Mikkilän tiedetään tehneen kaikkiaan 13 vaivaisukkoa joista 12 on säilynyt. Kolmastoista, Kauhavan vaivaispoika, paloi vuonna 1921 kirkon palon yhteydessä. Heikki Mikkilä on valmistanut kaikki tunnetut vaivaisukkonsa 1820-luvulta 1840-luvun lopulle noin 20 vuoden aikana. Eniten hän on veistänyt vaivaispoikia kuitenkin 1830-luvun puolivälissä. Lapuan vaivaispoika kuuluu juuri tuohon keskivaiheen tuotantoon. Valmistamiensa vaivaisukkojen lukumäärän perusteella Heikki Mikkilään voidaan pitää Suomen merkittävimpänä vaivaisukkojen veistäjänä.

Heikki Mikkilä vaivaisukot ovat hyvin tunnistettavia, kuten jo edellä mainitsin. Heidän kasvonpiirteensä ovat hyvin samankaltaisia. Mikkilän vaivaisukkojen tekotapa on hyvin omaperäinen. Lähemmin tarkasteltuna voidaan huomata, että kaikkien Mikkilän vaivaisukkojen kasvot on veistetty eri puusta kuin muu vartalo. Lisäksi kaikki Mikkilän vaivaisukot ovat melkein samankokoisia. Heidän pituuseronsa on vain seitsemän (7) senttiä eikä ukkojen hartialeveyskään vaihtele sen enempää. Uskon, että Heikki Mikkilällä on ollut jonkinlaiset kaavakuvat, mittapiirrokset, joiden mukaan hän on veistänyt vaivaispoikansa. Niiden lisäksi Heikki Mikkilä on ollut taitava huonekalupuuseppä ja hänen tiedetään tehneen mm. Kuortaneen kirkon alttaritaulun kehysrakennelman sekä muita koristeita.

Mitä tarkoitusta varten vaivaisukkoja on ja hankittu? Mikä on heidän toimenkuvansa?

Kysymys on ehkä pohjalaiselle kuulijalle turha. Vaivaisukkojen tehtävänä on ollut kerätä rahaa seurakunnan köyhäinkassalle. Sen vuoksi niillä on usein pyytämään ojennettu käsi ja raha-aukko rinnassa. Varsinainen lipas, jonne kolikko kilahti, sijaitsi tapulin sisällä paksuun hirsiseinään lujasti raudoitettuna. Yleensä vaivaisukkojen lippaat tyhjennettiin kaksi kertaa vuodessa, joulun ja vapun tienoilla.

Vaivaisukot ovat lähes pelkästään suomalainen ja Suomessakin enimmäkseen pohjalainen ilmiö. Ruotsista tunnetaan vain muutama vaivaisukko. Suomessa vaivaisukkojen pääasiallinen asuinalue ulottuu Satakunnan pohjoisosista läpi Pohjanmaan Oulun seudulle saakka. Pohjoisin vaivaisukko asuu Haukiputaalla. Keski-Suomessa vaivaisukkoja on vähän ja Itä-Suomessa ani harva. Kaikkiaan vaivaisukkoja on maassamme yli 140, joukossa yksi vaivaisakka, joka on Soinissa. Vanhin on Hauhon Bartimeukseksi kutsuttu veistos, jossa kerjäläismies pitelee kädessään rautaista keruulipasta. Sen arvellaan olevan jo 1600-luvulta. Nuorimmat vaivaisukot ovat 2000-luvulta. Pääosa vaivaisukoista on veistetty 1800-luvun puolivälin paikkeilla, joten he ovat olleet kirkon sosiaalityöntekijöitä jo puolentoista vuosisadan ajan. Osa heistä on jo tosin eläkkeellä ja siirretty kirkkojen, kellotapulien tai museoiden suojiin.

Vaivaisukkoja ovat edeltäneet erilaiset kirkkojen seinissä tai kirkkomaan liepeillä olleet keruulippaat tai vaivaistukit. Lapuallakin tiedetään olleen nykyistä edeltäneen kirkon oven pielessä raudoitetun keruulippaan, jonka yläpuolella oli Lasarusta esittävä kuvataulu. Missä ja milloin vaivaistukit alkoivat saada ihmishahmon? Myös tämä kysymys jää toistaiseksi vaille vastausta. Monesti on arveltu, että vaivaisukkojen esikuvana olisi ollut Suomen sodan 1808-09 jalkapuoli veteraani. Se on mahdollista, mutta kumminkin muutamia vaivaisukkoja tunnetaan jo 1700-luvulta. Sitä paitsi vaivaisukko ei kerännyt rahaa vain Suomen sodan tai minkään muunkaan sodan sotaveteraaneille vaan kaikille seurakunnan köyhille. On myös huomattava, että vaivaisukot eivät vaatetukseltaan suinkaan näytä miltään rutiköyhältä kerjäläiseltä, vaan ne ovat siistejä ja hyvin pukeutuneita hahmoja, jotka on puettu aikansa säätyläisten pukuparteen. Jalkapuolena invalidina ja käsi ojennettuna ne kuitenkin vetoavat ihmisen armeliaisuuteen ja hyväntahtoisuuteen ja muistuttavat vähäosaisista ja elämän murjomista ihmisistä.

Hyvät kuulijat,

Teillä, lapualaiset, on maamme komein vaivaispoika. Tänään se aloittaa uudessa mutta alkuperäisin sävyin maalatussa hahmossaan uuden työrupeaman. Toivotamme hänelle menestyksellistä viranhoitoa. Teille, hyvät lapualaiset, sanon: Muistakaa vaivaispoikaanne! Pitäkää hänestä hyvää huolta jatkossakin! Hän on ansainnut huolenpidon ja kohteliaan kunnioituksen siitä diakoniatyöstä, jota hän on tehnyt seurakunnassa liki 180 vuotta. Kun tämän jälkeen poistutte täältä kirkosta seurakuntatalolle, käykää katsomassa paikkakunnan uutta nähtävyyttä ja ojentakaa hänelle oma lahjanne.

Olette ehkä huomanneet, että kutsun Lapuan vaivaispoikaa häneksi samalla tavoin kuin vaivaisukoille paljon aikaansa uhrannut professori Seppo Seitsalolla on tapana. Vaivaisukot ovat meidän vanhimpia kirkon diakoniatyöntekijöitä, meidän monien työtovereita, joita on edelleen syytä muistaa ja jotka puolestaan kokoamillaan varoilla tuovat uusia elämisen mahdollisuuksia lähimmäisillemme.

Pitäkää myös mielessänne vaivaisukkojen se kehotuslause, joka on ollut aikoinaan myös Lapuan vaivaispojan pään yläpuolella. Raamatun nykyisessä suomennoksessa tuo Sananlaskujen 19 luku jae 17 kuuluu: ”Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon.” Tähän kehotukseen sisältyy myös lupaus siitä, että hyvä teko palkitaan. Monta pientä, vilpittömästä sydämestä tehtyä hyvää tekoa voi kasvaa isoksi yhteiseksi hyväksi, jolla on Taivaallisen Isämme siunaus. Lähimmäisenrakkauden ja diakonian teema oli ajankohtainen vaivaisukkojen nuoruudessa ja sitä se on tänään ja aina.

 

Edit 15.1.2014: Myöhemmin on ilmennyt, että Heikki Klemetin kirjassa Kuortaneen vaiheita (s. 290) oleva vaivaisukko on Ylihärmän vaivaisukko eikä Lapuan. Lapuan vaivaispojan pään yläpuolella ei ilmeisesti ole ollut kehotuslausetta.

Julkaisuhistoria:

29.1.2014   Nykyinen versio   AdminMuseo

Kommentit

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneelle käyttäjälle.

TAKAISIN

Auta meitä tunnistamaan tunnistamaton

Kuva: Herättäjäjuhlat Lapuan Karhunmäessä 1917 (P00:2493B)

Logot